Ruotsissa syyttäjä lupaa päätöksen Olof Palmen murhatutkinnassa heinäkuun alkuun mennessä

Syyttäjä aikoo kertoa, nostaako syytteen vai lopettaako tutkinnan. Ruotsin pääministeri murhattiin 34 vuotta sitten.

Olof Palme
Mustavalkoinen valokuva Palmesta. Palme katsoo vinosti kameraan. Hän pitää toisessa kädessään silmälaseja.
Ruotsin sosiaalidemokraattinen pääministeri Olof Palme murhattiin 28. helmikuuta 1986 Tukholman ydinkeskustassa. imago / Dean Pictures / All Over Press

Ruotsissa syyttäjä Krister Peterson aikoo ilmoittaa päätöksestä pääministeri Olof Palmen murhatutkinnasta heinäkuun alkuun mennessä.

Peterson on aiemmin kertonut, että hänen aikomuksenaan on joko nostaa syyte tai ilmoittaa tutkinnan lopettamisesta.

Peterson vihjasi aiemmin tänä vuonna tv-haastattelussa pystyvänsä kertomaan, kuka murhasi Palmen Tukholmassa vuonna 1986.

– Olen optimistinen. Olemme työskennelleet ankarasti ja meillä on jälki, johon uskomme hyvin paljon, Petersson sanoi Ruotsin television SVT:n Veckans brott -ohjelmalle antamassaan haastattelussa helmikuussa (siirryt toiseen palveluun).

Tätä nykyä Palme-ryhmässä on Petersonin lisäksi neljä tutkijaa.

Palmen murhaan syylliseksi on jo tuomittu kertaalleen yksi henkilö, Christer Petterson. Hänet kuitenkin vapautettiin myöhemmin. Petterson kuoli vuonna 2004.

Vuosien varrella Palmen murhasta on epäily niin kurdien PKK-liikettä kuin Etelä-Afrikan rotusortohallinnon tiedustelupalvelua.

Kadulla on veriläikkä. Paikka on eristetty poliisin nauhalla. Eristyksen ulkopuolella seisoo ihmisiä.
Olof Palmen murhan tapahtumapaikka kuvattuna 1. maaliskuuta 1986.Björn Elgrstrand / EPA

Aiheesta aiemmin:

Voisiko Olof Palmen murha vihdoin ratketa? Tässä lyhyesti tärkeimmät käänteet tutkinnasta, joka on tuottanut 133 tunnustusta 19.2.2020

Palmen murha on yhä selvittämättä, ja se ruokkii kirjailijoita ja elokuvantekijöitä 19.2.2020

Ruotsin TV: Olof Palmen murhan ratkaisu lähenee – syyte voi olla tulossa lähikuukausina 18.2.2020

Aiheesta muualla:

SVT: Beslut om Palmeutredningen kommer före 1 juli (siirryt toiseen palveluun)29.5.2020

Aftonbladet: Då kommer beslut i Palmeutredningen (siirryt toiseen palveluun) 29.5.2020

Ekot: Palmeutredningen – besked om åtal kommer före 1 juli (siirryt toiseen palveluun) 29.5.2020

Lähteet: STT