1. yle.fi
  2. Uutiset

Euran perusturvajohtajan Kalevi Mäkipään rikosepäily vanheni

Syyttäjän mukaan Säkylän kunnassa tehtiin hankintalain vastaisia hankintoja Mäkipään ollessa Säkylän perusturvajohtaja.

Säkylä
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Säkylän entistä perusturvajohtajaa Kalevi Mäkipäätä koskenut rikostutkinta on päättynyt syyttämättäjättämispäätökseen.

Nykyisin Euran perusturvajohtajana työskentelevän Mäkipään epäiltiin syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen Säkylän kunnan tekemissä hankinnoissa.

Syyttäjän mukaan viime vuosikymmenen alussa Säkylässä tehdyt hankinnat rikkoivat hankintalakia. Epäillyt teot ovat kuitenkin vanhentuneet, joten asia ei etene oikeuteen asti.

Mäkipää tuomittiin aiemmin käräjäoikeudessa toisessa hänen Säkylän-vuosiaan koskevassa asiassa virkavelvollisuuden rikkomisesta ja työturvallisuusrikoksesta, mutta hovioikeus kumosi tuomion talvella.

Lue seuraavaksi