1. yle.fi
  2. Uutiset

Ravintolat saavat jälleen ottaa asiakkaita – moni yrittäjä pohtii kannattavuutta

Ravintolat avaavat ovensa, mutta kannattaako se.

ravintolat
Kambiz Abdehin Rinne Feeniks ravintoloiden konsepti on noutopöytämyynti.
Kambiz Abdehin Rinne Feeniks ravintoloiden konsepti on noutopöytämyynti. Rovaniemeläisyrittäjä pelkää myynnin olevan tappiollista rajoitusten vuoksi, mutta aikoo kuitenkin avata ravintolat.Kambiz Abdeh

Ravintoloihin pääsee taas kahdeksan viikon tauon jälkeen. Tuona aikana ainoastaan ruuan ulosmyynti ja henkilöstöravintoloiden toiminta on ollut sallittua. Tästä eteenpäin on avoimempaa, mutta kuitenkin mennään rajoitusten tiellä.

Tässä päällimmäisiä: eduskunnan säätämän väliaikaisen lain mukaan asiakaspaikoista saa täyttää enintään puolet, alkoholin tarjoilu pitää lopettaa kello 22 ja ovet sulkea viimeistään kello 23.

Noutopöytää eli seisovaa pöytää eli buffettia ei saa avata, ruoka annostellaan asiakkaille valmiiksi. Myöskään hotelliaamiaisella ei saa olla noutopöytää.

Terasseilla voidaan elää hieman vapaammin, asiakaspaikkojen puolittaminen ei koske niitä.

Laki tulee voimaan 1.6.2020 ja on voimassa 31.10.2020 saakka.

Kannattavuus on iso kysymysmerkki

Rovaniemellä noutopöytäkonseptiin perustuva Rinne Feeniks avaa molemmat ravintolansa, vaikka kannattavuus näyttää huonolta.

– Mitä enemmän on laskettu, sitä enemmän tulee seinää vastaan. Meidän konsepti perustuu voluumiin, ja kun asiakasmäärä puolittuu ja ruoka annostellaan asiakkaalle, niin vähintään puolet myynnistä tulee olemaan poissa, Rinne Feeniks -ravintolan yrittäjä Kambiz Abdeh sanoo.

Oli miten oli, ravintolat kuitenkin avataan.

– Jollakin lailla liiketoimintaa pitää lähteä pyörittämään. On ihan saletti, että meillä kulut ovat heti 100 prosenttia, mutta tulot vähintään puolittuvat. Mutta kun on mietitty liiketoimintaa ja henkilöstöä, on päätetty että avataan, Kambiz Abdeh sanoo.

Samanlaista pohdintaa joudutaan käymään monissa muissakin ravintoloissa.

Rovaniemellä Roka-ravintoloilla on silläkin kaksi ravintolaa.

Niistä isompi, Roka Kitchen & Wine Bar voi yrittäjän mukaan toimia kannattavasti. Vaikka asiakaspaikat joudutaan puolittamaan, sisään mahtuu kuitenkin 100 asiakasta. Lisäksi ravintolalla on kohtuullisen kokoinen terassi.

Sen sijaa pieni ja suosittu Roka Street Bistro jännittää enemmän.

– Fiilis on positiivinen, odottava, mutta myös aika jännittynyt. Tänne Ainonkadun paikkaan (Roka Street Bistro) voidaan ottaa nyt vain 12 asiakasta kerrallaan, ja kuitenkin ravintolan kannattavuus on laskettu siihen, että se olisi aina täynnä, yrittäjä Sanna Kuusisto sanoo.

Kaikki on kiinni asiakkaista. Tietenkin.

– Jos asiakkaat eivät uskalla vielä liikkua eikä kauppa käy tarpeeksi, niin sitten joudutaan sulkemaan tämä Ainonkadun Bistro uudestaan. Kahden kuukauden kiinniolon jälkeen ei pystytä ainakaan enempää tappioita ottamaan. Kunhan saataisiin edes nollatuloksella pyöritettyä, että saadaan kaikille työntekijöille töitä, Sanna Kuusisto sanoo.

Lue seuraavaksi