EU haluaa vuoropuhelua Kiinan kanssa Hongkongin tilanteesta

Ruotsi ajoi oman hallituksensa vastustuksesta huolimatta pakotteita Kiinalle.

Ulkomaat
Hongkongin poliisi poistamassa mielenosoittajia kaduilta. 27.5.2020.
Hongkongin poliisi poistamassa mielenosoittajia kaduilta. 27.5.2020.Miguel Candela / EPA

Euroopan unioni ei näe pakotteita ratkaisuna Kiinan ja Hongkongin tilanteeseen, arvioi EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell ulkoministerien perjantaisen videokokouksen jälkeen.

Kiinan kansankongressi hyväksyi torstaina esityksen Hongkongin uudeksi turvallisuuslaiksi, mikä on herättänyt maailmanlaajuista huolta. Borrell sanoi, että Kiinan päätös uudesta turvallisuuslaista heikentää ja vaarantaa Hongkongin itsehallinnollista asemaa.

Borrellin mukaan EU aikoo jatkaa vuoropuhelua Kiinan kanssa.

– EU:n suhteet Kiinaan perustuvat molemminpuoliseen kunnioitukseen ja luottamukseen. Tämä päätös (Hongkongin turvallisuuslaista) kyseenalaistaa Kiinan halun pitää kiinni sen kansainvälisistä sitoumuksista, Borrell totesi.

EU:n ja Kiinan suhde on laajemmin käsittelyssä tänä vuonna ainakin kahdessa huippukokouksessa. Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Suomelle tärkeitä teemoja näissä keskusteluissa ovat muun muassa ilmasto- ja ympäristökysymykset sekä ihmisoikeudet.

Ruotsi jäi yksin vaatimuksensa kanssa

Uutistoimisto TT:n mukaan Ruotsi ajoi perjantain ulkoministerikokouksessa sanktioita Kiinalle, vaikka maan hallitus vastustaa asiaa.

Ruotsin EU-kannoista päättävä valtiopäivien EU-valiokunta linjasi vastoin vähemmistöhallituksen kantaa, että Ruotsin tulee olla aloitteellinen pakotteiden vaatimisessa.

Maltillisen kokoomuksen kansanedustaja Jessika Roswall sanoi TT:lle, että EU:n olisi tärkeä osoittaa Kiinalle selkeästi, että Hongkongin viimeaikaisia tapahtumia sekä uutta turvallisuuslakia ei voi sivuuttaa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Hallituksessa istuvat sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue jättivät eriävän kannan valiokunnan päätöksen.

TT:n mukaan Ruotsi jäi lopulta yksin vaatimuksensa kanssa.

Ulkoministeri Haavisto ei halunnut kommentoida muiden maiden kantoja STT:n kysyessä asiasta. Haavisto totesi, että pakotteita ei ole nostettu esiin EU:n tai Suomen puolelta.

– Jos ehdotuksia tulee, niin käsitellään niitä sitten, Haavisto sanoi.

Yhdysvaltojen mielestä Hongkongin itsehallinto on tuhoutumassa

Kiinan mukaan Hongkongin uudella turvallisuuslailla aiotaan kieltää "terroristinen, kumouksellinen ja Kiinan kansallista turvallisuutta vaarantava" toiminta alueella.

Yhdysvaltojen mielestä laki tuhoaa Hongkongin aseman itsehallintoalueena. Ulkoministeri Mike Pompeo on jo todennut, ettei Yhdysvallat enää voi pitää Hongkongia itsehallinnollisena alueena, mikä saattaa viedä Hongkongilta sen edullisen kauppasuhteen Yhdysvaltojen kanssa.

Haaviston mukaan Suomi ei ole muuttanut näkemystään Hongkongin asemasta.

– Halutaan puolustaa Hongkongin nykyistä statusta ja siitä yhdessä EU-maiden kanssa tänään ilmaistiin huoli.

*Lue myös: *Kiinan johdon uskottavuudesta otetaan mittaa Hongkongissa

Lähteet: STT