Poliisille syyte George Floydin kuolemasta Minneapolisissa – protestit jatkuneet eri puolilla USA:ta, kuvernööri: "Kyse on kaaoksesta"

Valkoinen talo suljettiin hetkellisesti laajojen mielenosoitusten takia.

poliisiväkivalta
Väkijoukko seisoo kadulla ja katsoo, kun kauppa palaa. On yö.
Mellakoitsijat polttivat torstaina liiketilan vastapäätä 3. piirin poliisiasemaa, jossa George Floydin pidättäneet poliisimiehet työskentelivät.Tannen Maury / EPA

Yhdysvaltojen Minneapolisissa on nostettu kolmannen asteen murhasyyte poliisia vastaan, jonka toiminta pidätystilanteessa laukaisi levottomuuksiksi kärjistyneet mielenosoitukset.

Syyttäjä Mike Freeman kertoo, että lisäksi perjantaina pidätettyä Derek Chauvinia vastaan on nostettu syyte kuolemantuottamuksesta. Freemanin mukaan uusia syytekohtia saattaa tulla jatkossa vielä lisää.

Kolme muuta pidätystilanteessa ollutta poliisia on tutkinnan alaisena. Freeman kertoo odottavansa, että myös heitä vastaan tullaan nostamaan syytteet.

Silminnäkijän kuvaamalla videolla näkyy kuinka valkoihoinen Chauvin painaa minuuttien ajan mustaihoisen George Floydin kaulaa katua vasten. Käsiraudoissa ollut Floyd toisteli, ettei hän saanut hengitettyä.

Floyd menetti tajuntansa ja hänet julistettiin myöhemmin sairaalassa kuolleeksi.

Liiallista voimaa käyttänyt poliisi ja kolme muuta tilanteessa mukana ollutta poliisia on irtisanottu.

Tilanne kärjistyy Minneapolisissa

Minneapolisissa on ollut kolmena perättäisenä yönä mellakoiksi muuttuneita mielenosoituksia. Mielenosoittajat sytyttivät muun muassa poliisiaseman palamaan. Perjantaina paikallisten viranomaisten avuksi saapui 500 kansalliskaartilaista.

Minneapolisin pormestari puolestaan ilmoitti, että kaupunkiin on asetettu yöllinen ulkonaliikkumiskielto.

Uutistoimisto AP:n mukaan tilanne Minneapolisissa on äitymässä niin kriittiseksi, että Pentagon on määrännyt Yhdysvaltain armeijan alaisen sotilaspoliisin valmistautumaan lähtöön alueelle.

Minnesotan kuvernööri Tim Walz kommentoi hetki sitten tilannetta tiedotustilaisuudessa.

– Kyse ei ole Georgen kuolemasta tai epäoikeudenmukaisuuksista, jotka ovat totta. Kyse on kaaoksesta, Walz sanoi The Guardianin (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

Lehden mukaan poliisia kohti on ammuttu ja viranomaisia on loukkaantunut mielenosoituksissa.

Minneapolisin pormestari Jacob Frey sanoo tiedotustilaisuudessa ymmärtävänsä tunteet mielenilmausten takana.

– Jos ystäväsi on nyt ulkona, soita hänelle ja pyydä palaamaan kotiin. Ulkona ei ole turvallista, tehkää nyt oikein, Frey sanoo The Guardianin mukaan.

Kuvakaappaus uutiskanava CNN:n lähetyksestä. CNN:n toimittaja Omar Jimenez pidätettiin Minneapolisissa kesken suoran tv-lähetyksen. Hän oli raportoimassa tilanteesta.
Kuvakaappaus uutiskanava CNN:n lähetyksestä. CNN:n toimittaja Omar Jimenez pidätettiin Minneapolisissa kesken suoran tv-lähetyksen. Hän oli raportoimassa tilanteesta.AOP

Protesteja eri puolilla maata

Protestit ovat levinneet eri puolille Yhdysvaltoja. Esimerkiksi Washingtonissa Valkoinen talo suljettiin perjantaina lyhyesti mielenosoitusten takia.

Detroitissa yhden ihmisen kerrotaan kuolleen ampumisessa. Poliisin mukaan ampuja avasi tulen väkijoukkoon katumaasturista. Uhri on 19-vuotias mies. Tällä hetkellä tilanteesta ei tiedetä muuta, kertoo uutistoimisto AP.

Los Angelesin keskustassa asuvia ihmisiä on kehotettu pysymään sisätiloissa, kertoo uutiskanava ABC News (siirryt toiseen palveluun). Syynä ovat kaupungissa laajenevat protestit. Myös kauppoja kehotetaan sulkemaan ovensa.

Georgian kuvernööri Brian Kemp julisti hätätilan Fultonin piirikuntaan tilanteen takia. Piirikunnassa sijaitsevassa Atlantan kaupungissa mielenosoitukset ovat muuttuneet väkivaltaisiksi. Kemp ilmoitti myös lähettävänsä paikalle 500 kansalliskaartin jäsentä turvaamaan tilannetta.

Yhdysvalloissa Valkoinen talo suljettiin lyhyesti laajojen mielenosoitusten takia.
Mielensoittajat kerääntyivät perjantaina Valkoisen talon eteen osoittamaan mieltään George Floydin kuolemaan johtaneen pidätyksen vuoksi.Jim Lo Scalzo / EPA

Trump kiistää uhanneensa tviitillään mielenosoittajia

Trump kiistää, että hän olisi aiemmin uhkaillut Twitter-viestillään mielenosoittajia Minneapolisissa.

Twitter piilotti Trumpin julkaiseman viestin, jossa presidentti kutsui mellakoijia roistoiksi. Tviitti on edelleen nähtävillä, mutta siitä tykkäämistä ja sen jakamista on rajoitettu.

– Kun ryöstely alkaa, ampuminen alkaa, kirjoitti Trump tviitissään, jonka Twitter katsoi rikkovan väkivallan ihannointia koskevia sääntöjä.

Myöhemmin Trump tviittasi, että oli ainoastaan viitannut ampumisella siihen, että protesteissa on ammuttu ihmisiä.

"Kun ryöstely alkaa, ampuminen alkaa" -ukaasin esitti vuonna 1967 Miamin poliisipäällikkö keskellä rotumellakoita.

Kun mellakat käynnistyivät kaupungissa uudelleen vuonna 1968, toisti poliisipäällikkö ukaasin ja ilmoitti, että "hänen miehensä kyllä tietävät, miten toimia ja mitä tehdä." Tämän katsottiin olevan suora ohjeistus poliiseille siitä, kuinka vastata levottomuuksiin.

Trump kertoi myöhemmin perjantaina keskustelleensa George Floydin perheenjäsenten kanssa. Hän peräänkuulutti oikeutta Floydin perheelle.

Klo. 22.44: Juttua korjattu tarkentamalla, että Floyd ei kuollut sairaalassa, vaan hänet julistettiin siellä kuolleeksi. Korjattu 4.6. klo 10.35: 3. asteen murhasyyte vastaa kuolemantuottamusta (syyte on sittemmin koventunut tapoksi)

Lue myös:

Trump kutsuu Minneapolisin mellakoijia rikollisiksi ja pormestaria heikoksi – Pormestari vastaa: Heikkoutta on syyttää toisia kriisin aikana

Tästä Minneapolisin mielenosoituksissa on kyse: ”Meistä tuntuu kuin polvi olisi meidän kaikkien niskalla”, kuvaa tilannetta paikallispoliitikko

Minneapolisin pormestari julisti kaupunkiin hätätilan – George Floydin kuolema poliisin käsissä on saanut kaupungin kaaokseen