Poikkeustila ei hyydyttänyt päättäjäisjuhlia, vaikka nuoria olikin nyt vähemmän liikkeellä – poliisia työllistivät ilotulitteet, pahoinpitelyt ja puukotus

Monin paikoin kesäloman alkamista osattiin juhlia myös rauhallisesti.

päättäjäiset
Poliisi kaataa alkoholia pullosta Hietaniemen uimarannalla kouluvuoden päätöksen juhlinnassa jota juhlittiin kauniissa auringonpaisteessa Helsingissä launatai-iltana.
Helsingissä nuoria oli kokoontunut esimerkiksi Hietaniemen uimarannalle. Poliisi kaataa nuorelta takavarikoitua alkoholia maahan.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Koulujen päätöspäivää on juhlittu eri puolilla Suomea vaihtelevissa merkeissä. Esimerkiksi Helsingissä juhlinta oli ollut rauhallista, kun taas Itä-Suomen poliisille lauantain ja sunnuntain välinen yö oli ollut vuoden vilkkain työvuoro.

Perinteisesti nuoria oli kokoontunut runsain joukoin puistoihin, rannoille ja koulujen pihoille. Poliisin havaintojen mukaan väkeä ei kuitenkaan ollut tänä vuonna aivan yhtä paljon liikenteessä kuin muina vuosina.

Silti turvavälien muistamisessa olisi ollut petrattavaa, ilmeni poliisin tehovalvonnassa.

– Olemme tehneet droonien välityksellä valvontaa ja kuvamateriaalin perusteella näyttäisi siltä, että turvavälit eivät kyllä täyttyneet juhlinnassa, kertoi yöllä komisario Anne Tuomisto Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Itä-Uudellamaalla meno oli äitynyt poliisin näkökulmasta muutenkin turhankin riehakkaaksi. Itä-Uudenmaan poliisin mukaan nuoriin liittyviä häiriötehtäviä oli ollut runsaasti jo alkuillasta asti.

Poliisia oli huolettanut myös useammasta paikasta ammutut ilotulitteet. Itä-Uudenmaan poliisilaitos kertoo Twitterissä, että ilotulitteita oli ammuttu ainakin Klaukkalassa ja Askolassa.

Kuopiossa puolestaan oli tapahtunut ennen puolta yötä riitatilanteessa puukotus, jossa uhri toimitettiin sairaalaan. Uhrilla ei kuitenkaan ole hengenvaaraa. Itä-Suomen poliisin mukaan teosta epäilty 18-vuotias mies on otettu kiinni.

Itä-Suomen poliisille lauantain ja sunnuntain välinen yö oli kuluvan vuoden toistaiseksi vilkkain työvuoro. Tehtäviä oli kertynyt illan ja yön aikana lähes 300.

Poliisin mukaan yleisille paikoille kuten puistoihin ja uimarannoille oli kokoontunut yllättävänkin paljon nuoria aikuisia ja alaikäisiä.

Kokoontumisissa oli runsaasti päihtyneitä ja sammuneita sekä lukuisia, useamman henkilön tappelunnujakoita. Näistä johtuen Kuopiossa poliisi joutui tyhjentämään Väinölänniemen uimaranta-alueen sunnuntaina aamuyöstä.

Myös Pohjanmaalla juhlinta oli lähtenyt paikoin käsistä ja illan kerrotaan olleen Pohjanmaan poliisille vuoden kiireisin.

– Pahin paikka on ollut Pietarsaaren koulupuisto. Sieltä tulee useampia pahoinpitelyitä jälkiselvittelyyn, kertoo Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksen yleisjohtaja Pauli Latvanen.

Pirkanmaalla poliisia oli työllistänyt puistojuhlinnan lisäksi satojen autojen kokoontumiset Tampereella, Lempäälässä ja Pirkkalassa. Poliisi arvioi, että autojoukon oli tarkoitus järjestää kiihdytysajoja.

Kesälomaa juhlittiin myös rauhallisesti

Hieman seesteisemmin kesäloman alkamista juhlittiin esimerkiksi Helsingissä. Tämän vahvisti komisario Katja Nissinen Helsingin poliisista jo kahden aikaan yöllä.

– Nuorisoa on ollut tietenkin runsaasti liikkeellä, mutta ravintoloiden kiinniolemisen vuoksi muuta väkeä on luonnollisesti vähemmän kaupungilla ja katukuva oli perin rauhallinen. Tekemistä poliisilla riitti kuitenkin ihan loppuyölle saakka, Nissinen kertoi.

Helsingin poliisin mukaan se antoi alaikäisille alkoholin hallussapitäjille yhteensä 30 rikesakkoa

Myös Lapissa, Länsi-Uudellamaalla ja Hämeessä viikonloppu työllisti poliisia, mutta suurempia häiriöitä ei ollut ja kokonaisuudessaan päättäjäiset olivat sujuneet poliisin näkökulmasta rauhallisesti.

Lue lisää juhlien sujumisesta eri puolella Suomea:

Kesäloman alkamista juhlittiin erityisen railakkaasti Itä-Uudellamaalla – Klaukkalassa ja Askolassa ammuttiin jopa ilotulitteita, kertoo poliisi

Poikkeusolot eivät hillinneet nuorten juhlintaa Itä-Suomessa – koko viikolta poliisille kertyi tehtäviä selvästi viime vuotta enemmän

Pohjanmaan poliisi: Nuorten juhlinta lähti paikoin käsistä – pahimmat pesäkkeet Pietarsaaressa ja Seinäjoella

Satoja ihmisiä kokoontui juhlimaan kouluvuoden päätöstä Jyväskylän järvien rannoille viikonloppuna

Kesäloman alkua juhlistettiin rauhallisesti - poliisi esti kiihdytysajot

Koulujen loppumista juhlittiin Hämeessä rauhallisesti

Koulujen päätöspäivää juhlittiin rauhallisesti Kaakkois-Suomessa