Lemin musiikkijuhlat järjestetään karsitulla ohjelmalla ja erityisjärjestelyin – konsertit voi kuunnella myös Lemin Kotiseuturatiossa

Lemin musiikkijuhlien tämän kesän konsertteihin on myytävänä rajoitetusti ennakkolippuja, mutta ovelta lippuja ei voi ostaa.

musiikkijuhlat
Lemin musiikkijuhlat 2012 harjoitukset
Lemin musiikkijuhlat järjestetään tänä vuonna koronavirusepidemiasta huolimatta, mutta poikkeusjärjestelyt ovat tarkat esimerkiksi turvavälien suhteen.

Lemin musiikkijuhlat järjestetään myös tänä kesänä, mutta karsitulla ohjelmalla ja poikkeusjärjestelyin.

Yleisön ja esiintyjien turvallisuudesta huolehditaan erityisjärjestelyin, joiden suunnittelussa konsultoidaan terveydenhuoltoalan ammattilaisia.

Kirkkokonsertteja järjestetään kolme. Torstaina 30. heinäkuuta Klassinen, sankarillinen ja kypsä -konsertissa Beethovenin tyylikausia esittelevät pianisti Johannes Piirto ja musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Erik Rousi.

Perjantaina 31. heinäkuuta vuorossa on Kummitus & Arkkiherttua, jossa Beethovenin merkkiteoksia tulkitsevat Suomen kansallisoopperan konserttimestari Jukka Merjanen, Helsingin kaupunginorkesterin soolosellisti Tuomas Ylinen ja pianisti Justas Stasevskij.

Lauantaina 1. elokuuta kuullaan konsertti Heinrich & Robert – Jussi & Justas, jossa esiintyvät Lappeenrannan laulukilpailuiden vuoden 2016 miesten sarjan voittaja, baritoni Jussi Vänttinen ja pianisti Justas Stasevskij.

Kesäpäivän konsertti Vanamokodissa järjestetään vain talon asukkaille ilman ulkopuolista yleisöä. Esiintyjät sijoitetaan talon ulkopuolelle, johon on sisältä näköyhteys.

Tuhkimo-lastenooppera siirretään esitettäväksi oppilaille Lemin koulukeskuksessa tulevalla syyslukukaudella.

Perjantain Särälounas-konsertti järjestetään kotiseutumuseon pihamaalla. Esiintymässä ovat mezzosopraano Pihla Terttunen, basso Erik Rousi ja pianisti Nicholas Pulkkinen. Festivaalin päätöskonsertti Yhdessä taas järjestetään sunnuntaina Laululavalla, jolle nousevat Pihla Terttunen, Erik Rousi ja pianisti Johannes Piirto.

Kaikki konsertit lähetetään lisäksi suorana Lemin Kotiseuturatiossa taajuudella 95,2 Mhz. Kotiseuturation lähetyksiä voi kuunnella myös Lemin kotiseutuyhdistyksen verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Peruttuihin ja siirrettyihin konsertteihin jo ostetut liput voi palauttaa alkuperäiseen lipunmyyntipisteeseen. Beethoven-passi ja festaripassi kelpaavat myös sellaisenaan kaikkiin järjestettäviin konsertteihin.

Lemin musiikkijuhlien ennakkolippuja rajoitetusti myynnissä 29. heinäkuuta saakka Ticketmasterissa ja Lemin kirjastossa. Konsertteihin ei ole ovimyyntiä.