Kuopion paikallisliikenteessä huristelee vuoden päästä 13 sähköbussia – määrä nousi hieman suunnitellusta

Liikenteeseen tulee myös 27 biodieselillä kulkevaa linja-autoa.

paikallisliikenne
Kuopion liikenteen paikallisbussi
Ensi kesänä Kuopion kaduila liikkuu sähköbusseja. Kuvassa perinteinen polttomoottorilla toimiva bussi.Keijo Salokangas / Yle

Kuopion paikallisliikenteeseen tulee vuoden kuluttua kesällä kolmetoista sähköbussia. Sähköbussien määrä nousee suunnitellusta, sillä Kuopion kaupunki tavoitteli ensi kesäksi yhdeksää sähköbussia.

Kaupunki kilpailutti keväällä neljänkymmenen linja-auton liikennöinnin ja kilpailutuksen voitti Kuopion Liikenne. Uuden sopimuksen mukainen liikenne alkaa ensi vuoden kesäkuussa.

Sähköbussien lisäksi liikenteeseen tulee 27 biodieselillä kulkevaa linja-autoa. Uusista linja-autoista kuusi on tavallista isompia linja-autoja, joilla on tarkoitus ajaa ruuhkaisimpia vuoroja.

Uuden liikennöintisopimuksen myötä sähköllä tai uusiutuvalla dieselillä kulkee jatkossa noin 74 prosenttia Kuopion paikallisliikenteestä.

Lue myös:

Kuopion sähköbussihanke etenee: Ei ollenkaan polttomoottoreita, yhdellä latauksella pääsee 200 kilometriä