Koronakevät ei näytä hidastaneen metsänhoitotöitä – raivaussahat ovat soineet kiivaasti etenkin taimikoissa

Vain harva metsänomistaja on hakenut koronan takia hoitotöille lisäaikaa.

metsätalous
Kuusitaimikkoa.
Oikeaan aikaan tehdyt metsänhoitotyöt sekä vauhdittavat kasvua että parantavat aikanaan saatavan puutavaran laatua.Kalevi Rytkölä / Yle

Koronavirusepidemian takia taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon Kemera-töihin on voinut saada hakemuksesta lisäaikaa.

Hoitotyöt näyttävät kuitenkin pysyvän aikatauluissaan, sillä lisäaikahakemusten määrä on jäänyt pieneksi.

– Nuoren metsän hoidon toteutusajan lisäaikahakemuksia on saapunut toistaiseksi vain 40 kappaletta. Tämä on odottamaani vähemmän, sanoo hankehallinnon päällikkö Pekka Hovila Suomen metsäkeskuksesta.

Samalla töiden valmistumisen jälkeen jätettävien toteutusilmoitusten ja maksettujen tukien määrä on ollut vahvassa kasvussa.

– Taimikon varhaishoidon maksettu tuki on ollut kuluvana vuonna 62 % suurempi kuin viime vuonna ja nuoren metsän hoidon tuki 27 % suurempi kuin viime vuonna, Hovila kertoo.

Hoitotöiden määrän kasvua saattaa selittää muun muassa se, että viime talvena osassa maata lunta oli hyvin vähän tai ei lähes ollenkaan. Hanki ei siis monin paikon ole vaikeuttanut raivaussahatyötä. Lisäksi lehdettömiä kuvioita on voinut olla jopa helpompaa harventaa.

– Tähän viittaa erityisesti voimakas maksetun tuen kasvu eteläisissä ja läntisissä maakunnissa, arvioi Hovila.

Kesä hyvää aikaa monille hoitotoimille

Toisaalta, jos halutaan välttää raivatun alueen uudelleen vesakoitumista, työt kannattaa tehdä kesällä.

– Kyllä tässä varhaishoitovaiheessa on todettu se, että kun se tehdään keskikesällä, jolloin lehti on täydellä kasvulla, niin se estää versomista tehokkaimmin, sanoo Hovila.

Nimenomaan taimikon varhaishoitoa moni metsäomistaja voi tehdä itsekin. Sen sijaan nuoren metsän hoito, johon voi liittyä myös myyntiin menevän puutavaran korjuuta, on useimmiten hakkuukoneilla tehtävää ammattilaisten työtä.

Taimikon varhaishoidosta saatavan tuen määrä on nykyisin 160 euroa hehtaarilta. Nuoren metsän hoitoa tuetaan 230 eurolla hehtaarilta. Tuen määrä kuitenkin nousee tästä vielä 200 eurolla, jos alueelta korjataan vähintään vaatimusten mukainen kiintokuutiometrimäärä puutavaraa.

Kemera -töillä tarkoitetaan Kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain mukaisia toimenpiteitä. Niihin metsänomistajalla on mahdollisuus saada tukea.

raivaussaha
Taimikon varhaishoito on monille metsänomistajille myös omatoimisesti tehtäväksi sopivaa metsänhoitotyötä.Jorma Korhonen / Yle

Tukea on haettava etukäteen, ja esimerkiksi taimikon varhaishoito ja nuoren metsän hoitotyöt on tehtävä vuoden kuluessa tuen myöntämisestä. Muutoin oikeus tukeen raukeaa.

Kororaepidemian takia säädettiin laki väliaikaisista menettelyistä, joka mahdollistaa lisäajan hakemisen. Lisäaikaa voi saada enintään vuoden. Laki tuli voimaan 4.5. ja se on voimassa kuluvan vuoden loppuun saakka.

Kemera-tukea voi saada myös muun muassa pienpuun korjuuseen, suometsien hoitoon ja metsäteiden kunnostukseen. Näiden töiden toteuttamiseen on kuitenkin voitu myöntää lisäaikaa jo aiemmin.

Kemera-tukia on vuosittain saanut noin 70 000 metsäomistajaa ja tukien määrä on ollut yhteensä noin 50 miljoonaa euroa.