1. yle.fi
  2. Uutiset

Henri Alén keksi 10 vuotta sitten "ravintolaruoan Ikean", josta tuli tänä keväänä yllättäen totta

Kun poikkeusolot alkoivat maaliskuussa, Alénin ravintolat tekivät 80 000 euroa tappiota parissa viikossa. Sitten vanha idea kaivettiin esiin.

ravintolat
Henri Alén
Ravintoloitsija Henri Alén kertoo, että Tanskassa ravintoloita ryhdyttiin pelastamaan nopeasti koronapandemian suljettua paikat. Suomessa on ollut hitaampaa.Matti Hämäläinen / Yle

80 000 euroa. Se on summa, jonka ravintoloitsija Henri Alén menetti maaliskuussa kahdessa viikossa, kun ravintolat jouduttiin sulkemaan poikkeusolojen ja koronaviruksen takia. Näin hän kertoi vieraillessaan Takaisin Pasilaan -podcastin vieraana tänään.

Onneksi Alénilla oli takataskussa idea, jota hän oli pyöritellyt mielessään jo kymmenen vuotta sitten.

Takaisin Pasilaan -podcastin tiistain jaksossa Marjukka ja Toivo keskustelevat ravintoloitsija Henri Alénin kanssa siitä, kuinka ravintola-ala Suomessa pärjäsi poikkeusoloissa.

Se meni yksinkertaisuudessaan näin: pakataan ihmisille raaka-aineet, annetaan reseptit mukaan ja huolehditaan siitä, että aineksia on juuri sopivasti kahdelle hengelle. Asiakkaat saavat osallistua valmistamalla aterian.

– Sinulla on täydellinen ateria kahdelle, ellet mokaa sitä pääraaka-aineen valmistusta, Alén sanoo.

Vuosia sitten idea ei ottanut tuulta alleen. Alén arvelee sen johtuvan siitä, että silloin ei ollut Instagram-kulttuuria. Ei voinut jakaa onnistumisen kokemustaan juuri kenenkään kanssa.

Sitten tuli korona.

Näin poikkeusaikana vanha idea on osoittautunut oikein toimivaksi.

– Se on ollut hemmetin hyvä konsepti, Alén sanoo.

Se on vähän kuin ruoan Ikea, mutta yhdellä lisäyksellä:

– Materiaali ei ole lastulevyä, Alén virnistää.

Kyse ei ole aivan uniikista ideasta, sillä samankaltaisen konseptin ympärille on muodostunut viime vuosina muutakin liiketoimintaa: on ainakin Ruokaboksi (siirryt toiseen palveluun), Sannan Ruokakassi (siirryt toiseen palveluun) ja Anton&Antonin ruokakassi (siirryt toiseen palveluun).

Ravintola Finnjävelin keittöpäällikkö Henri Alén
Ravintoloitsija Henri Alén sanoo, että tämä kevät oli pisin aika, kun hän on ollut urallaan poissa keittiöstä.Antti Kolppo / Yle

Uuden opettelu on ollut vaikeaa

Kotiin toimitettavat ravintola-annokset ovat yksi esimerkki siitä, miten Alénin ravintolat ovat yrittäneet selviytyä poikkeusoloissa.

– Olemme myyneet huppareita ja lahjakortteja. Olemme pyytäneet näyttelijä Pekka Strangia kuljettamaan ruokaa. Hän halusi tulla, kun ei ollut muita hommia, Alén sanoo.

– Joka päivä on ollut uuden keksimistä.

Samalla kevät on ollut raskas. Keittiöhommat Alén osaa, mutta jatkuvasti on pitänyt opetella aivan uusia asioita: Miten ruoan kotiinkuljetuksen reitti suunnitellaan? Miten ruoat pitää pakata? Mitä tarkoittaa kaupan omavalvontajärjestelmä?

– On vähän sellainen olo kuin olisi ollut vuoristoradassa 50 kierrosta.

Ennuste: joka viides ravintola kaatuu

Alén sanoo, että ravintoloiden sulkeminen on ollut alalle vaikea paikka, sillä normaalioloissakin toiminta tuottaa hänen mukaansa vain 2–3 prosenttia voittoa.

Alénin veikkaus onkin, että joka viides ravintola kaatuu tai joutuu muuttamaan toimintaansa.

– Se ei liity välttämättä siihen, mikä on ravintolan laatu. Se voi liittyä vaikkapa siihen, millainen on vuokrasopimus. Saako siitä vapautusta?

Takaisin Pasilaan -podcastin Marjukka Mattila ja Toivo Haimi kävivät kokeilemassa, millaista oli mennä pitkän tauon jälkeen uudelleen ravintolaan. Ja olihan se jännää!

Keskustelu on avoinna 3.6. klo 23 asti.

Lue seuraavaksi