Facebookin työntekijät suuttuivat työnantajansa haluttomuuteen puuttua Trumpin kirjoituksiin: sadat jättivät työnteon tänään väliin

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Facebookin työntekijät osoittavat mieltään yhtiön toimintaa vastaan.

Mark Zuckerberg
Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg sanoo presidentti Donald Trumpin kirjoitusten aiheuttavan hänessä syvän negatiivisen reaktion. Trumpin julkaisut eivät kuitenkaan Zuckerbergin mukaan riko yhtiön nykyisiä sääntöjä.Michael Raynolds / EPA

Sadat Facebookin työntekijät jättivät maanantaina työnteon väliin vastalauseena yhtiön johdon haluttomuuteen puuttua presidentti Donald Trumpin kirjoituksiin sosiaalisessa mediassa. Etätöissä olevien työntekijöiden virtuaalinen ulosmarssi oli harvinainen tapaus, sillä tähän asti Facebookin työntekijät ovat pidättäytyneet kritisoimasta yhtiötä julkisesti.

Facebookin työntekijät ovat pettyneitä yhtiön perustajan ja toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin päätökseen olla puuttumatta Trumpin kirjoituksiin palvelussa. Trump on julkaissut Facebookissa tekstejä, joissa hän piittaamatta todisteista väittää postiäänestyksen johtavan vaalivilppiin (siirryt toiseen palveluun) tai uhkaa mielenosoittajia väkivallalla (siirryt toiseen palveluun).

Twitterissä sanasta sanaan samat kirjoitukset ovat johtaneet toimenpiteisiin. Trumpin twiitti postiäänestyksestä (siirryt toiseen palveluun) sai kylkeensä linkin, josta löytyy tietoa postiäänestyksestä. Trumpin toinen twiitti (siirryt toiseen palveluun), jossa hän lainasi Miamin entisen poliisipäällikön vuonna 1967 esittämää uhkausta (“Kun ryöstely alkaa, ammuskelu alkaa”), sai varoitustekstin, jossa kirjoituksen ilmoitetaan rikkovan Twitterin väkivallan ihannointia koskevia sääntöjä.

Facebookin ja Twitterin säännöt ovat hyvin samankaltaiset. Molemmat alustat painottavat käyttäjiensä sananvapautta, eivätkä ne mielellään puutu julkaisuihin, etenkään jos kyseessä on poliitikko. Yhtiöiden yhteisösäännöt on laadittu niin, että ne antavat käyttäjilleen mahdollisimman vapaat kädet kirjoittaa mitä mieleen tulee. Samalla säännöt antavat yhtiöille mahdollisuuden olla puuttumatta kirjoituksiin.

Tähän asti Twitterin on katsottu olevan muita some-alustoja jäljessä sisältöjen moderoinnissa. Yhtiö ei esimerkiksi puuttunut siihen, kun Trump uhkaili Pohjois-Koreaa ydinsodalla (siirryt toiseen palveluun).

Nyt Twitter on ottanut tiukemman linjan tulkitessaan palvelunsa suurimman käyttäjän kirjoituksia. Moni Facebookin työntekijä toivoo samanlaista linjaa omalta työnantajaltaan.

Zuckerberg ei pidä Twitterin ratkaisua oikeana

Facebookin Mark Zuckerberg ilmoitti perjantaina, ettei yhtiö aio puuttua presidentin julkaisuihin. Zuckerberg perusteli päätöstä sillä, että ihmisillä on oikeus tietää, mitä päättäjät puhuvat, etenkin jos nämä puhuvat voimakeinojen käyttämisestä.

Teknologiamedia Vergen (siirryt toiseen palveluun) toimittajan Casey Newtonin käsiinsä saamalla kokoustallenteella Zuckerberg sanoo henkilökohtaisesti pitävänsä Trumpin sanomaa vastenmielisenä.

– Tämä ei ole se tapa, jolla me haluamme johtajiemme käyttäytyvän näinä aikoina, Zuckerberg kertoi perjantaina työntekijöille järjestetyssä palaverissa.

Tästä huolimatta Zuckerberg ei halunnut, että Facebook lähtee tulkitsemaan Trumpin kirjoituksia. Etenkin, kun Trump pehmensi sanomaansa myöhemmässä kirjoituksessaan.

Zuckerbergin mukaan Trumpin viesti ei rikkonut yhtiön nykyisiä sääntöjä. Hän kuitenkin totesi, että yhtiö aikoo pohtia, miten poliitikot voivat jatkossa puhua voimankäytöstä palvelussa. Tämä pohdinta vie Zuckerbergin mukaan viikkoja.

Zuckerberg myös toi esille mielipiteensä Twitterin päätöksestä piilottaa Trumpin twiitti varoituksen taakse.

– Jos oikeasti uskot, että se julkaisu saa ihmiset lähtemään ja tekemään väkivaltaa oikeassa maailmassa, niin sitä ei mielestäni pitäisi sallia lainkaan, ei edes varoituksen takana, Zuckerberg totesi.

Useiden medialähteiden mukaan ennen perjantain palaveria Zuckerberg puhui Trumpin kanssa puhelimessa (siirryt toiseen palveluun). Puhelua on kuvattu “antoisaksi”.

Tyytymättömyys Zuckerbergin päätöksiä kohtaan kasvaa

Zuckerbergin näkemykset eivät vakuuttaneet kaikkia Facebookin työntekijöitä. Viikonloppuna vastalauseita alkoi ilmestyä minne muuallekaan kuin Twitteriin.

Facebookin tuotekehityksen parissa työskentelevä Jason Striman kirjoitti olevansa eri mieltä Zuckerbergin kanssa.

– Rasismiin ei ole puolueetonta kantaa, Striman twiittasi.

Facebookin sovelluspuolella johtajana työskentelevä Jason Toff ilmoitti Twitterissä olevansa pettynyt työnantajaansa. Hän kertoi monien muiden tuntevan samoin.

Pian samanlaisia (siirryt toiseen palveluun) twiittejä (siirryt toiseen palveluun) ilmestyi (siirryt toiseen palveluun) kymmeniltä (siirryt toiseen palveluun) Facebookin (siirryt toiseen palveluun) työntekijöiltä. Viesteissään monet Facebookin työntekijät osoittivat tukensa poliisiväkivaltaa vastustaville mielenosoittajille. Mustan miehen George Floydin kuolema poliisin toimesta on synnyttänyt Yhdysvalloissa suuria mielenosoituksia.

– Yhdysvaltain presidentin vihantäyteinen retoriikka, joka yllyttää väkivaltaan mustia mielenosoittajia kohtaan, ei ansaitse puolustusta sananvapauteen vedoten, yksi työntekijä kirjoitti Facebookin sisäisellä keskustelupalstalla New York Timesin mukaan (siirryt toiseen palveluun).

Kaksi ylemmän portaan työntekijää kertoo lehdelle ilmoittaneensa eroavansa, jos Zuckerberg ei muuta kantaansa. Yksi lehden haastattelema henkilö kertoo saaneensa työtarjouksen Facebookilta, mutta jättävänsä tarjouksen pöydälle.

Maanantaina arviolta 400 työntekijää ilmoitti, etteivät he ole käytettävissä yhden päivän ajan. Facebookin johto antoi hyväksynnän virtuaaliselle ulosmarssille. Yhtiö kertoi ymmärtävänsä työntekijöidensä turhautumisen ja kehotti näitä ilmaisemaan vapaasti mielipiteensä aiheesta. Facebook ohjeisti esimiehiä, etteivät nämä puuttuisi alaistensa poissaoloihin maanantaina.

Konservatiivit saaneet Facebookin varpailleen

Facebook on Yhdysvalloissa saanut viime vuosina oikealta laidalta kovaa kritiikkiä konservatiivisten äänien vaimentamisesta. Tästä ei ole esitetty vakuuttavia todisteita. Sen sijaan useat tutkimukset ovat osoittaneet yhtiön algoritmien nostavan esille tunteita herättäviä julkaisuja, jotka ovat usein peräisin konservatiivien sivustoilta.

Oikeiston kova paine on kuitenkin saanut Mark Zuckerbergin varovaiseksi. Facebookin johtaja on pitänyt läheiset välit republikaaneihin ja muihin konservatiiveihin. Facebookin johtaja haluaa varmistaa, ettei Yhdysvaltain hallinto muuta suhtautumistaan yhtiöön.

Tämä on pääomasijoittaja Roger McNameen mukaan odotettua teknologiajätiltä. Aikoinaan Facebookiin sijoittanut pääomasijoittaja McNamee on viime vuosina kritisoinut voimakkaasti Facebookia (siirryt toiseen palveluun).

– Kaikkialle levinneiden internet-alustojen – kuten globaalit Facebook ja Google – täytyy aina asettua vallassa olevien puolelle, myös autoritaaristen. Kyse on selviytymisestä, McNamee kertoo New York Timesille.

Tähän asti sekä Twitter että Facebook ovat myötäilleet Trumpia. Piilaakson jättiläiset ovat katsoneet Trumpin kirjoittelua läpi sormien, koska ne pelkäävät, että presidentin viesteihin puuttuminen veisi niiltä vastuusuojan. Tällä hetkellä yhtiöitä vastaan ei voida nostaa syytteitä niiden omilla sosiaalisen median alustoilla julkaistuista sisällöistä. Jos poliitikot katsovat, että some-yhtiöt puuttuvat itse julkaisuihin, he voivat poistaa tämän suojan.

Nyt Twitter on muuttanut suuntaansa, mikä johti siihen, että Trump veti hihastaan presidentin asetuksen, jolla internet-yhtiöiden kohtelu tiukentuisi huomattavasti.

Facebook sen sijaan jatkaa Zuckerbergin valitsemalla kurssilla.

Lue myös:

3 kysymystä ja vastausta Trumpin ja some-yhtiöiden kiistasta – tutkija: Some yksi pelikenttä, jolla käydään taistelua viestintävallasta

Viestintäoikeuden asiantuntija pitää Trumpin ja sosiaalisen median kiistaa erittäin poikkeuksellisena

Trump: Presidentin asetus sosiaalisen median yhtiöistä vie niiden vastuusuojan – asiantuntijat eri mieltä

Koronavirus sai Facebookin puuttumaan tiukemmin väärän tiedon leviämiseen

Analyysi: Facebook suitsii väärän tiedon leviämistä, mutta antaa samalla poliitikkojen valehdella sydämensä kyllyydestä