1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Black Lives Matter

Instagram täyttyy mustista kuvista, kun ihmiset ottavat kantaa George Floydin kuolemaan – Helsingissä rasismin vastainen mielenosoitus keskiviikkona

Myös Suomessa osoitetaan mieltä Yhdysvaltojen tapahtumien vuoksi.

Eri puolilla Yhdysvaltoja on järjestetty mielenosoituksia George Floydin kuoleman vuoksi. Protestit ovat tällä viikolla laajenneet Suomeen. Kuva: HANNAH MCKAY/EPA

Suomessa järjestetään tänään ja huomenna rasismin vastaisia mielenilmauksia.

Yhdysvalloissa Saint Louisissa useat sadat ihmiset kokoontuivat eilen maanantaina iltapäivällä osoittamaan mieltään George Floydin kuoleman vuoksi ja vastustaakseen poliisin afroamerikkalaisiin kohdistamia kovia otteita.

Suomessa tänään järjestettävä Finland in solidarity with Black Lives Matter -mielenilmaus on verkossa tapahtuva protesti. Järjestäjät kertovat Facebookin tapahtumasivulla (siirryt toiseen palveluun), että tarkoituksena on vaatia oikeutta George Floydille ja muille ihonvärinsä vuoksi murhatuille sekä vaatia tasa-arvoa sorretuille ihmisille.

Järjestäjät ovat ohjeistaneet mielenilmaukseen osallistuvia merkitsemään oman päivityksensä sijainniksi Yhdysvaltain Suomen suurlähetystön. Tiistaina iltapäivällä kello viiden aikoihin esimerkiksi Instagramissa useiden satojen julkaisujen sijainniksi oli merkitty U.S. Embassy Finland. (siirryt toiseen palveluun) Myös Facebookissa sadat ihmiset ovat osallistuneet iltapäivän aikana virtuaaliseen mielenilmaukseen merkitsemällä julkaisunsa sijainniksi Yhdysvaltain Suomen suurlähetystön: kello kolmen jälkeen sijaintimerkintöjä U.S. Embassy Finlandin sivuilla (siirryt toiseen palveluun)oli noin 8 700 ja hieman ennen kello viittä paikkamerkintöjä oli jo yli 12 200.

Verkossa muutoinkin vastustetaan tänään maailmanlaajuisesti rasismia.

Muun muassa Instagramissa (siirryt toiseen palveluun) ja Twitterissä (siirryt toiseen palveluun) #blackouttuesday -hashtagin suosio on lisääntynyt päivän aikana nopeasti, kun ihmiset julkaisevat mustia kuvia vastustaakseen rasismia ja osoittaakseen tukensa sorretuille ihmisryhmille.

Blackout Tuesday on saanut alkunsa musiikkialan maailmanlaajuisena kannanottona (siirryt toiseen palveluun) (Independent) rasismiin ja epätasa-arvoon. Esimerkiksi Warner Music Group on ilmoittanut, että koko sen henkilökunta osallistuu Blackout Tuesdayhin.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.

Katso sisältö Instagramissa

Muun muuassa muusikot maailmalla ja Suomessa ovat julkaisseet mustia Instagram-päivityksiä.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.

Katso sisältö Instagramissa

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.

Katso sisältö Instagramissa

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.

Katso sisältö Twitterissä

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa.

Katso sisältö Twitterissä

Huomenna Helsingissä järjestetään myös fyysinen rasismin vastainen mielenilmaus. Senaatintorilla kello 17 alkavan protestin tavoite on muun muassa osoittaa tukea Black Lives Matter -kansanliikettä kohtaan.

– Haluamme myös tuoda esiin Suomessa tapahtuvaa rasismia sekä jatkuvaa syrjintää, ja puhua siitä, kuinka tämän protestin syy koskee myös suomalaisia, tapahtumaa järjestämässä mukana oleva Emma Kärkkäinen kertoo sähköpostitse.

Lisää aiheesta:

Viittä poliisia ammuttu mellakoissa Yhdysvalloissa

Kirjeenvaihtajalta: Rakenteellinen rasismi kampittaa Yhdysvaltain mustia kohdusta alkaen, mutta avasiko George Floyd viimein tien pysyvälle muutokselle?

Trump uhkaa tukahduttaa mellakat armeijan avulla – poliisi käytti kyynelkaasua Valkoisen talon edustalla

Myös toimittajat joutuneet poliisin ja yleisön vihan kohteeksi USA:n mellakoissa – "En ole kokenut vastaavaa", sanoo Ylelle työskentelevä kokenut kuvaaja

Perheen tilaaman ruumiinavausraportin mukaan George Floyd tukehtui kuoliaaksi, virallisen raportin mukaan kuolema johtui sydänkohtauksesta