Sysmä rakentaa uuden koulun vanhan terveyskeskuksen tontille – valtuuston päätös syntyi äänin 11–9

Kahvimyllyn yhteyteen suunniteltu sydänkoulu-malli äänestettiin nurin valtuustossa. Kaksi kokoomusvaltuutettua erotettiin ryhmästä äänestyksen vuoksi.

koulurakennukset
Sysmän kunnanvaltuuston kokous Sysmän VPK-lavalla 2.6.2020
Kunnanvaltuusto kokoontui tiistaina poikkeuksellisesti Sysmän VPK:n lavalla.Marjo Pirilä / Yle

Sysmä rakentaa uuden koulun ja päiväkodin vanhan terveyskeskuksen tontille. Kunnanvaltuusto päätti asiasta kokouksessaan tiistaina.

Kunnanhallituksen maanantaisessa kokouksessa syntynyt pohjaesitys uudisrakennuksesta vanhalle terveyskeskuksen tontille sai valtuuston kokouksessa vastaehdotuksen. Kokoomuksen Bror Ahlgrén ehdotti koulua rakennettavaksi Kahvimyllyn ja Olavin toimintakeskuksen yhteyteen. Ahlgrénin ehdotus mukaili kevään ajan esillä ollut sydänkoulu-mallia pienin täsmennyksin.

Ehdotuksen mukaan remontoitavaan puukouluun ei olisi sijoitettu lainkaan opetustiloja. Ahlgrénin ehdotusta kannatti Mia Tommola (kok.)

Äänestyksessä kunnanhallituksen pohjaesitys voitti vastaehdotuksen äänin 11–9, yksi valtuutettu äänesti tyhjää.

Äänestys meni täpärälle, mutta johti myös kahden kokoomusvaltuutetun erottamiseen. Lilli Karola ja Hannu Juhola äänestivät kunnanhallituksen ehdotusta eli olivat uudisrakennuksen kannalla. Kokoomuksen ryhmäpäätös oli ajaa Kahvimyllyn yhteyteen rakennettavaa koulua. Kun Karola ja Juhola lipesivät ryhmäpäätöksestä, erotti valtuustoryhmä heidät välittömästi.

Kuuntele Karolan ja Juholan haastattelu Yle Areenasta:

Kaksi kokoomusvaltuutettua sai kenkää ryhmältään Sysmän koulupäätöksen seurauksena

Valtuutettujen äänestystiedot löytyvät jutun lopusta.

Kustannusarvio yli 11 miljoonaa

Uuden koulun valmistelu aloitettiin Sysmässä kaksi vuotta sitten. Vuokrasopimus nykyisen tilaelementtikoulusta päättyy vuonna 2022. Uuden koulun rakentamista on selvitetty useiden vaihtoehtojen pohjalta.

Kevään aikana koulun ykkössijoituspaikaksi alkoi hahmottua kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoen johdolla Olavin toimintakeskuksen ja vanhan puukoulun, Kahvimyllyn yhteyteen. Tämä ns. sydänkoulu-malli äänestettiin nurin maanantain kunnanhallituksessa.

Vanhan lämpölaitos entisellä terveyskeskuksen tontilla Sysmässä. Paikalle on tarkoitus rakentaa uusi koulu.
Uusi koulu rakennetaan vanhalle terveyskeskuksen tontille, josta on purettava tieltä ensi vanha lämpölaitos. Tontti sijaitsee lähellä nykyistä, vuokrattua elementtikoulua.Marjo Pirilä / Yle

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Hopeasaari (kesk.) toi ehdotuksen uudisrakennuksesta terveyskeskuksen tontille kunnanhallitukseen ja puolusti kantaansa vielä tiistain valtuustossa. Hopeasaaren mukaan uudisrakennus on kunnalle turvallisempi vaihtoehto, vanhan korjaus.

– Vanhan remontoinnissa voi tulla yllätyksiä, aikataulun ja budjetin suhteen. Uudisrakennus on pitävämpi investointi, perusteli Hopeasaari.

Vanhan terveyskeskuksen tontilla on nyt lämpölaitos, joka on purettava uudisrakennuksen tieltä. Uusi koulu- ja päiväkotirakennus on tarkoitus toteuttaa Suunnittele ja rakenna -mallilla kunnanhallituksen ohjauksessa niin, että valmistuu syyslukauteen 2022 mennessä. Hankkeen kustannusarvio nousee yli 11 miljoonan euron.

Koska Kahvimyllyä ei nyt korjata koulukäyttöön, arvorakennuksen saneeraus siirtyy. Lisäksi raukeaa suunnitelma siitä, että kunta ostaisi seurakunnan osuuden Olavin toimintakeskuksesta.

Kouluratkaisun kanssa Sysmä on edennyt verkkaisesti, vaikka sen on tiedetty olevan yksi tärkeimmistä asioista kunnassa kuluvalla valtuustokaudella. Valmistelua on myös kritisoitu niukasta tiedottamisesta.

Nyt hyväksytty esitys uudisrakennuksesta pitää sisällään lupauksen siitä, että kuntalaiset ja käyttäjät otetaan mukaan tilojen suunnitteluun.

Valtuuston äänestystulos:

JAA eli kunnanhallituksen pohjaesitys uudisrakennuksesta

  • Aromaa Timo (ps.)
  • Hiltunen Arja (sd.)
  • Hopeasaari Juho (kesk.)
  • Juhola Hannu (kok.)
  • Kantonen Vesa (kesk.)
  • Karola Lilli (kok.)
  • Kotolahti Veikko (kesk.)
  • Lehtosalo-Lönnberg Eevakaisa (kesk.)
  • Palvaila Jaakko (kesk.)
  • Sinisalo Maija (kesk.)
  • Virolainen-Nurminen Eija (kesk.)

EI eli Ahlgrénin vastaehdotus Kahvimyllyn yhteyteen rakennettavasta koulusta

  • Ahlgrén Bror (kok.)
  • Bruun Esko (sit.)
  • Jutila Tuomas (kok.)
  • Järvinen Mika (kok.)
  • Koskinen Veli-Pekka (sd.)
  • Nurminen Jukka (sd.)
  • Salo Heta (sd.)
  • Streng Virpi (kok.)
  • Tommola Mia (kok.)

TYHJÄ Veijo Kare (sit.)