Käynnissä oleva sukupuuttoaalto on ympäristöongelmista vakavin – yhden eliölajin kuolema voi johtaa myös toisen katoamiseen

Muut ihmisen aiheuttamat ympäristötuhot voidaan korjata, mutta sukupuuttoon kadonneita lajeja ei saada koskaan takaisin.

sukupuuttoon kuoleminen
Gebardi
Gepardi kuvattiin Sleesian eläinpuistossa Puolan Chorzowissa toukokuussa 2020.Andrzej Grygiel / EPA

Maapallolta kuolee joka vuosi useita eläin- ja kasvilajeja sukupuuttoon. Kansainvälinen tutkijaryhmä varoittaa, että kiihtyvä sukupuuttoaalto alkaa ruokkia itse itseään. Silloin lajien katoaminen johtaa toisten, niiden kanssa vuorovaikutuksessa olleiden lajien sukupuuttoon.

Tutkimus on julkaistu tunnetussa PNAS-tiedejulkaisussa (siirryt toiseen palveluun) ja siitä uutisoi muiden muassa brittilehti The Guardian (siirryt toiseen palveluun).

Tutkimuksessa selvitettiin 29 400 maalla elävän selkärankaislajin tilannetta. Tutkijat hyödynsivät Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n ja lintujensuojelujärjestö Birdlifen tiedostoja.

Tutkimuksessa todettiin, että sukupuuton partaalla oli 515 lajia. Äärimmäinen sukupuuttouhka määriteltiin tutkimuksessa siten, että lajin yksiöitä oli jäljellä enää alle tuhat.

Sukupuutto ruokkii sukupuuttoa

Tutkijat pelkäävät, että näistä 515 lajista moni katoaa lähiaikoina lopullisesti.

Tähän on monia syitä. Useimpien harvinaistuneiden lajien elinympäristöt ovat kutistuneet olemattomiin tai pirstaloituneet. Samaan aikaan ihmisen toiminta, kuten metsästys, saastuttaminen tai elinympäristöjen hävitys jatkuu.

Näiden lajien kuolemisen kautta sukupuuttouhka voi siirtyä eteenpäin, sillä ekosysteemeissä jokainen laji tarvitsee jotakin toista lajia selviytyäkseen. Joillakin lajeilla on paljon vaihtoehtoja menestyäkseen, mutta monet ovat myös erikoistuneet, eli elävät läheisessä riippuvuussuhteessa toiseen lajiin. Tuolloin yhden lajin katoaminen voi koitua nopeastikin toisen lajin kohtaloksi.

Pitkänokkainen kolibri lentää kukalle
Kolibri lentää kukalle. Kolibrien nokat ovat kehittyneet löytämään mettä tietynlaisista kasveista.AOP

Viime vuonna virallisesti noin 20 sukupuuttoa

Viime vuonna Maailman luonnonsuojelujärjestö yhdessä tutkijayhteisön kanssa julisti runsaat 20 eläin- ja kasvilajia kokonaan sukupuuttoon kuolleiksi, kertoo harvinaistuvien lajien suojelutyötä seuraava Center for Biological Diversity (siirryt toiseen palveluun). Näistä lajeista tosin vain yhden elämän päättymistä voitiin seurata reaaliajassa. Kyseessä oli Achatinella apexfulva -lajin etana, jota eli Hawaijin saarilla Yhdysvalloissa.

Muut lajit julistettiin sukupuuttoon kuolleiksi, koska niiden yksilöitä ei ole nähty useisiin vuosiin. Joidenkin lajien kohdalla tutkijat elättelevät toivoa, että jonkinlainen populaatio vielä löytyisi.

Lukuisien lajien viimeiset yksilöt elävät eläintarhoissa. Esimerkiksi Shanghain pehmeäkuorisen kilpikonnan (Rafetus swinhoei) kolmesta viimeisestä yksilöstä yksi elää Kiinassa ja kaksi Vietnamissa. Laji kuolee, koska sen elinympäristöt ovat tuhoutuneet ja sitä on pyydystetty paikallisen uskomuslääketieteen raaka-aineeksi.

Shanghain pehmeäkuorinen kilpikonna
Shanghain pehmeäkuorinen kilpikonna (Rafetus swinhoei) kuvattiin Suzhoun eläintarhassa Kiinassa toukokuussa 2015.EPA

Sadan viime vuoden aikana sukupuuttoon on koko maapallolta arvioitu kuolleen runsaat 400 selkärankaislajia. Luonnonoloissa näin suuri sukupuuttomäärä olisi vaatinut tutkijoiden mukaan 10 000 vuotta.

Luonnontutkijat ovat todenneet, että ihmisen vaikutuksesta sukupuutot ovat lisääntyneet satakertaiseksi. Käynnissä on maapallon historian kuudes sukupuuttoaalto, joka tällä hetkellä vain kiihtyy.

Verrattuna muihin ihmisen aiheuttamiin ympäristöongelmiin, kuten ilmaston lämpenemiseen, ympäristömyrkkyihin ja saastumiseen, sukupuutot ovat vakavampi ongelma, koska eliölajin sukupuutto on peruuttamaton menetys.

Paikallisia sukupuuttoja jatkuvasti

Eliölajien kannat koostuvat paikallisista populaatioista. Ne elävät omissa ekosysteemeissään ja ovat vuorovaikutuksessa toisten lajien kanssa.

Luonnonvaraisessa ekosysteemissä on tyypillisesti hyvin paljon lajeja, kertoo tietokirjailija ja toimittaja Juha Kauppinen Ylen haastattelussa.

Ekosysteemi toimii siirtäen energiaa tasolta toiselle: kasvit ovat kasvinsyöjien ravintoa, kasvinsyöjät petojen ravintoa, ja kaikki päätyvät lopulta hajottajien ja raadonsyöjien ravinnoksi, jonka jälkeen kierto alkaa taas alusta. Jos joltain tasolta häviää laji tai lajeja, voi se rampauttaa koko ekosysteemin toimintaa.

PNAS:ssa julkaistussa tutkimuksessa kaikkein harvinaisimpien lajien lähes kaikki paikallispopulaatiot olivat kadonneet.

Rakkorauhu
Rakkohauru (vanh. rakkolevä) on monelle lajille tärkeä suojapaikka ja ravinnonlähde.AOP

Tutkimuksissa on havaittu, että sukupuuttoketju voi syntyä, vaikka lajit eivät olisi suoraan tekemisissä keskenään.

Kauppinen kertoo Yhdysvalloissa tehdystä tutkimuksesta, jossa koeoloissa tutkittiin ampiaisia ja niiden hyödyntämiä kirvoja. Tutkijat havaitsivat, että yhden ampiaislajin poistaminen johti toisenkin katoamiseen. Tämä johtui siitä, että kun yksi ampiaislaji lakkasi syömästä kirvoja, niiden määrä kasvoi, jolloin toisen ampiaislajin tarvitsemille kirvoille ei jäänyt elintilaa.

Suomi ei ole poikkeus

Suomesta on kadonnut runsaat 300 eliölajia sinä aikana, kun tieteellistä tutkimusta on tehty. Suurimmissa ongelmissa ovat vanhan metsän lajit. Suomen metsissä on laskettu elävän noin 20 000 eliölajia, joista 4 000–5 000 on riippuvaisia lahopuusta.

Omia kasvi-, hyönteis-, sieni- ja kääpälajeja on esimerkiksi eri puulajeilla, eri ikäisillä puilla, pystyyn kuolleilla puilla, maahan kaatuneilla puilla ja erikokoisilla palaneilla puilla. Lisäksi näillä lajeilla on omia loisiaan, jotka ovat riippuvaisia isännästään.

Kauppisen mukaan Suomen luonto on täynnä kehityskulkuja, joissa jokin laji on alkanut harvinaistua, mikä johtaa siitä riippuvaisen lajin ahdinkoon.

Ketoneilikka
Ketoneilikka (Dianthus deltoides)sofia369 / Yle

Suomen perinnekasvien ehkä tunnetuin edustaja ketoneilikka (Dianthus deltoides) on harvinaistunut, kun kedot ovat laidunnuksen vähentyessä kasvamassa umpeen. Ketoneilikasta ovat riippuvaisia neilikkapussikoi- (Coleophora adelogrammella) ja ketopussikoi (Coleophora silenella) -nimiset perhoset, joiden toukat syövät ketoneilikkaa. Molemmat perhoslajit ovat myös taantuneet.

Ruusuruoho (Knautia arvensis) on ollut yleinen kasvi Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta nyt taantunut maan länsiosassa. Ruusuruoho on ratkaisevan tärkeä ravintokasvi ruusuruohomaamehiläisille (Andrena hattorfiana). Niiden pesissä puolestaan loisii esimerkiksi ruusuruohokiertomehiläinen (Nomada armata).

Ruusuruoho vasemmalla, ruusuruohomaamehiläinen ylempänä ja ruusuruohokiertomehiläinen alempana.
Vasemmalla ruusuruoho (Knautia arvensis), oikealla ylhäällä ruusuruohomaamehiläinen (Andrena hattorfiana), alhaalla ruusuruohokiertomehiläinen (Nomada armata). Mehiläiset ovat riippuvaisia ruusuruohosta.AOP & Entromart

"Zombi"-lajit

Kun jokin eliölaji harvinaistuu sukupuuton partaalle, sen merkitys ekosysteemille katoaa. PNAS:n tutkijat ovat nimenneet nämä lajit "ekologisiksi zombeiksi": ne ovat vielä elossa, mutta niillä ei ole enää vaikutusta luontoon.

Tutkimuksessa nostetaan esimerkiksi Amerikan preerioilla ennen eurooppalaisten tuloa vaeltaneet biisonit, joita arvioidaan olleen kymmeniä miljoonia. Biisonit olivat erittäin tärkeitä koko preerian ekosysteemille. Rajun metsästyksen takia ne joutuivat sukupuuton partaalle. Vuonna 1884 biisoneita oli jäljellä enää 325 yksilöä. Nyt kanta on suojelun ansiosta noussut noin 4 000 vapaana elävään yksilöön, mutta preerian luonnolle niillä ei ole merkitystä.

Myös Suomessa on paljon "zombi-lajeja". Saimaannorppaa on jäljellä noin 400 yksilöä. Kantaa on saatu hieman kohenemaan pahimmasta aallonpohjasta, mutta sen vaikutus Saimaan luontoon lienee minimaalinen. Juha Kauppinen arvelee, että joissakin yksittäisissä kohdissa Saimaata, jossa norppia on eniten, se saattaa hieman vaikuttaa kalakantaan.

Toinen esimerkki on naali, joka ei tiettävästi ole pesinyt Suomessa vuosiin. Suomen Lapin alueella liikkuu vuosittain muutamia naaleja.

Tutkimus alkoi arktisesta merilehmästä

Luonnontutkijat ovat olleet tietoisia sukupuuton periytymisen mahdollisuudesta jo kauan, mutta sen tutkiminen on vaikeaa. On vaikea todistaa tieteellisesti, johtuuko jonkin lajin globaali sukupuutto nimenomaan sen rinnalla eläneen lajin katoamisesta.

Ehkä ensimmäisenä esimerkkinä sukupuuton ketjuuntumisesta on pidetty stellerinmerilehmän (Hydrodamalis gigas ) katoamista vain parikymmentä vuotta sen jälkeen, kun itävaltalainen luonnontutkija Georg Wilhelm Steller oli löytänyt Beringinmerellä elävän jättieläimen vuonna 1741.

Teorian mukaan merilehmä kuoli sukupuuttoon, koska sen ravinnokseen käyttämät rakkolevät katosivat. Niiden katoamisen syynä olivat rakkolevää syövät merisiilit, jotka lisääntyivät holtittomasti, koska merisiilejä syövät merisaukot oli metsästetty alueelta sukupuuttoon.

Nykyään tutkijat uskovat, että suurempi syy stallerinmerilehmän sukupuuttoon oli rajoittamaton metsästys. Eläimen liha oli hyvää syötävää ja rasvasta saatiin lamppuöljyä.

1700-luvulla ihmisen vaikutus luonnonoloihin oli vielä vähäinen, mutta nyt tilanne on muuttunut rajusti. Ihmisen vaikutus tuntuu maapallon joka kolkassa.

Ihmisen voi katsoa hallitsevan eläinkuntaa. Kun lasketaan yhteen ihmisten sekä ihmisen seurakseen ja ruuantuotantoaan varten kesyttämien eläinten massa, on se noin 30 kertaa suurempi kuin maapallon kaikkien luonnoneläinten yhteenlaskettu massa.

Lisää aiheesta:

Juha Kauppinen kertoo kirjastaan Monimuotoisuus Yle Areenassa.

BBC: Extinction crisis 'poses existential threat to civilisation' (siirryt toiseen palveluun)