1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Valkoinen talo

Washington Post: Mielenosoittajat ohjattiin pois Valkoisen talon edustalta oikeusministeri Barrin päätöksestä

Lafayetten puisto tyhjennettiin mielenosoittajista maanantaina ennen presidentti Trumpin puhetta.

Valkoinen talo
Valkoisen talon edustalla osoitettiin maanantaina mieltä poliisiväkivaltaa vastaan.
Valkoisen talon edustalla osoitettiin mieltä poliisiväkivaltaa vastaan.Samuel Corum / EPA

Yhdysvaltain oikeusministeri William Barr oli pyytänyt viranomaisia ohjaamaan mielenosoittajat pois Lafayetten puistosta Valkoisen talon edustalta Washingtonissa ennen presidentti Donald Trumpin puhetta maanantaina, kertoo The Washington Post (siirryt toiseen palveluun) -sanomalehti.

Nimettömänä pysyttelevä oikeusministeriön lähde kertoo lehdelle, että päätös mielenosoittajien ohjaamiseksi puistosta pois tehtiin siksi, että aikaisempaa päätöstä laajentaa Valkoista taloa ympäröivää turva-aluetta ei oltu noudatettu.

Liittovaltion viranomaisten antamien tietojen mukaan päätös turva-alueen laajentamisesta tehtiin myöhään sunnuntai-iltana tai varhain maanantaina, Washington Post kertoo.

Kun oikeusministeri Barr käveli Lafayetten puistoon maanantaina ja huomasi mielenilmauksen yhä jatkuneen, määräsi hän poliisia toimimaan ja tyhjentämään puiston, ministeriön virkamies kertoo.

Poliisi käytti sunnuntai-iltana kyynelkaasua mielenosoittajien karkottamiseksi Valkoisen talon läheltä. Tuntia ennen ulkonaliikkumiskiellon alkua poliisi ampui kyynelkaasua ja tainnutuskranaatteja yli tuhannen hengen väkijoukkoon, joka oli kokoontunut Lafaytten puistoon.

Yhdysvaltoja ravistelevat protestit saivat alkunsa Minneapolisissa, kun musta mies kuoli viikko sitten maanantaina sen jälkeen, kun valkoinen poliisi painoi häntä polvella kaulaan useiden minuuttien ajan.

Aiheesta lisää:

Kuvernööri Cuomo: New Yorkin poliisi ja pormestari ovat epäonnistuneet työssään, presidentti välttelee puhumasta Floydista

Instagram täyttyy mustista kuvista, kun ihmiset ottavat kantaa George Floydin kuolemaan – Helsingissä rasismin vastainen mielenosoitus keskiviikkona

Kirjeenvaihtajalta: Rakenteellinen rasismi kampittaa Yhdysvaltain mustia kohdusta alkaen, mutta avasiko George Floyd viimein tien pysyvälle muutokselle?

Perheen tilaaman ruumiinavausraportin mukaan George Floyd tukehtui kuoliaaksi, virallisen raportin mukaan kuolema johtui sydänkohtauksesta

Minneapolisin pormestari julisti kaupunkiin hätätilan – George Floydin kuolema poliisin käsissä on saanut kaupungin kaaokseen

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi