Ministerit kehuvat lisäbudjetin satsauksia joukkoliikenteeseen ennätyksellisiksi ja talot halutaan rakentaa nyt puusta

Hallitus sai eilen valmiiksi 5,5 miljardin euron suuruisen lisäbudjettiehdotuksen, jolla halutaan elvyttää taloutta.

Talouden pelastuspaketti
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka ja ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen tiedotustilaisuudessa.

Hallitus pääsi sopuun lisäbudjetistaan melko myöhään tiistaina illalla, joten tarkenneltavaa paketin sisällöstä jäi vielä keskiviikollekin. Mielenkiinto kohdistuukin siihen, mitä kaikkea konkreettista ennätyksellisen suurella 5,5 miljardin euron elvytysrahalla on aikomus tehdä.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin tarkemmin valtion ja neljän suurimman kaupunkiseudun kanssa saavutetusta neuvottelutuloksesta. Niin sanottu MAL-sopimus koskee Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun seutuja ja niiden kehittämistä.

Jatkossa tähän MAL-sopimuksen piiriin aiotaan ottaa mukaan myös Lahden, Jyväskylän ja Kuopion kaupunkiseudut.

Ennätyspanostus liikenne- ja asuntorakentamiseen

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) kertoi hallituksen sijoittavan 930 miljoonaa euroa MAL-sopimuksen hankkeisiin, joista sovittiin tiistaina. Kyseessä on suurin kertapanostus tähän mennessä. Myös kaupungit panostavat alueittensa kehittämiseen yhteensä satoja miljoonia euroja.

Asuntorakentamisessa keskitytään erityisesti kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoon elin niin sanottuun ARA-tuotantoon. Liikennehankkeissa keskitytään ennen muuta joukkoliikenteen kehittämiseen niin, että liikennehankkeet ja asuntorakenteminen tukevat toisiaan ja suunnitellaan mahdollisimman ympäristöä säästäviksi.

Puutaloja halutaan lisää

Ministerit toivovat myös, että kaikessa rakentamisessa suosittaisiin mahdollisimman paljon puurakentamista.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) mukaan MAL-sopimuksessa sovittiin ennätyksellisen suurista hankkeista ympäristöystävllistä liikkumisen edistämiseksi, kuten monet pikaraitiotiehankkeet Helsingin ympäristössä ja Tampereella.

Ministeri Harakka tarkensi, että nyt sovitut tuet joukkoliikenteen kehittämiseksi ja tukemiseksi eivät koske niin sanottua markkinaehtoista liikennettä. Kyse on uusista hankkeista ja kunnallisen liikenteen kehittämisestä.

Lisäksi panostetaan joukkoliikenteen digitalisaatioon ja kevyen liikenteen kehittämiseen. Yhteensä valtion panostus liikennehankkeisiin on reilut 750 miljoonaa euroa.

Uudesta museosta matkailun vetonaula

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) tarkensi valtion panostusta uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustamiseen osana lisäbudjettia.

Museon toivotaan avaavan ovensa vuonna 2025 Helsingissä. Kosonen toivoo, että uusi museo rakennettaisiin kestävien periaatteiden mukaisesti puusta. Hän uskoo, että uusi museo kiinnostaa matkailijoita ja tuo myös lisää työpaikkoja.

Museon rakentamiseen toivotaan mukaan myös yksityistä pääomaa.

Lue myös:

Analyysi: Rahaa jaetaan isolla kauhalla – viimeistään nyt politiikanteko palasi hallitukseenkin

Vesa Vihriälä Ylen aamussa: Lisätalousarvion päätökset perusteltuja – "Menot liittyvät akuutin kriisin hoitamiseen"

Hallitus sopi historiallisen suuresta 5,5 miljardin toimenpidekokonaisuudesta, kunnille luvassa 1,4 miljardin tukipaketti – Yle seurasi hetki hetkeltä

Yle seurasi lisäbudjettineuvotteluiden päivää: Neuvottelut viivästyivät usealla tunnilla, vauhtiin päästiin lopulta vasta ennen iltakuutta