Ylen kannatusmittaus: Keskustalla kunnon sukellus, koronakriisin hoito sataa demareiden laariin

Koronatoimet eivät näy keskustan suosiossa, joka laskee kuin lehmän häntä. SDP:n kannatus on yli kaksi kertaa keskustaa suurempi.

puolueiden kannatus
Puoluekannatus 11.5.–2.6.2020.
Kuvassa näkyvät eduskuntapuolueiden puheenjohtajat.Otso Ritonummi / Yle

SDP:n nousukiito jatkuu Ylen tuoreessa kannatuskyselyssä.

Sosiaalidemokraattien suosio on kasvanut kuukaudessa yli prosenttiyksikön, 23,2 prosenttiin.

Puolueen kannatuksen nousu johtuu poikkeustilanteesta: kansalaiset ovat olleet pääosin tyytyväisiä siihen, miten hallitus on hoitanut koronakriisin.

Ylen kyselyn toteuttaneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turjan mukaan vastaava koronalisä näkyy myös muissa maissa. Valtapuolueet kasvattavat ja oppositiopuolueet menettävät kriisin aikana kannatustaan.

– Suurimmat hyödyn koronakriisin hoidosta ja tyytyväisyydestä kerää nyt Sanna Marin ja SDP. Kriisin aikana turvaudutaan johtajiin ja vallanpitäjiin. Se näkyy tässä, Turja sanoo.

Pääministerin vaihdos ja koronakriisin hoitaminen ovat tehneet ihmeitä SDP:n kannatukselle. Sanna Marinin puoli vuotta kestäneellä kaudella puolueen kannatus on kasvanut kymmenen prosenttiyksikköä.

Turja toteaa näin suuren nousun olevan hyvin poikkeuksellista, mutta niin ovat ajatkin.

– Kyllä nousu alkaa olla ennennäkemätöntä. Saa nähdä miten pitkään se jatkuu. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa millä tahansa puolueella 24–25 prosenttia alkaa olla jo katto. En usko, että SDP:n kannatus tästä enää hirveästi nousee, Turja sanoo.

Tausta-aineistosta selviää, että erityisesti 35–49-vuotiaat työntekijä- ja toimihenkilömiehet ovat tykästyneet jälleen demareihin. Perussuomalaiset on silti yhä suurin puolue työväestön joukossa, Turja huomauttaa.

Al-Holin palaajat piristivät PS:n kannatusta

Pääoppositiopuolueet peesaavat demareita kannatusmittauksessa.

Toisena oleva perusuomalaiset sai pientä nousua ja keräisi 18,1 prosenttia äänistä, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Tuomo Turjan mukaan perussuomalaisten lasku on nyt pysähtynyt ja suosio on vakiintunut 18 prosentin tuntumaan, mikä on puolueen "peruskannatus".

Mielenkiintoinen tieto on, että tausta-aineistossa perussuomalaisten kannatuksessa näkyi nousua heti, kun tuli ilmi, että al-Holin leiriltä on saapunut viikonloppuna Suomeen naisia ja lapsia.

Kokoomukselle sen sijaan tuli takkiin 0,7 prosenttiyksikköä. Ääniä kertyisi 17,5 prosentin verran. Tällä kertaa PS kiilasi kokoomuksen ohi.

Keskustaväki odottaa katsomossa

Koronakriisin hoito ei näy toisen päähallituspuolueen suosiossa. Demareiden kannatus on yli kaksi kertaa niin suuri kuin keskustan.

Muutaman kuukauden tasaisen vaiheen jälkeen keskustan suosio sukelsi kunnolla 1,5 prosenttiyksikköä, jääden 10,7 prosenttiin.

Nyt aletaan hätyytellä jo paljon puhuttua 10 prosentin maagista rajaa. Kehnot lukemat ja viides sija vihreiden jälkeen eivät varmasti tyydytä keskustan johtoa ja puolueväkeä.

Keskustan äänestäjät ovat kipuilleet hallitukseen menon ja siellä tehtyjen linjausten kanssa.

– Tausta-aineiston mukaan keskusta menettää kannatustaan ensisijaisesti katsomoon sekä perussuomalaisille ja kokoomukselle. Keskustan kannatuksen valuminen isoimmille oppositiopuolueille on pidempiaikainen trendi, Tuomo Turja kertoo.

Keskustan kannatus on laskenut erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä pienillä maaseutumaisilla paikkakunnilla eli käytännössä puolueen ydinkannatusalueilla.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni tulee Lapista.

Kyselyn neljäntenä oleva vihreät sen sijaan lisäsi suosiotaan puoli prosenttiyksikköä ja saisi nyt äänistä 11,9 prosenttia.

Tuomo Turjan mukaan vihreiden kannatusnousu tulee nukkuvien puolueesta eli heistä, jotka eivät äänestäneet viime vuoden vaaleissa.

Nyt-liike nakertaa kokoomusta

Hallituspuolueista vasemmistoliiton ja RKP:n luvuissa ei ole juuri tapahtunut muutosta. Vasemmistoliitolla oli kyselyssä hienoista kasvua ja puolueen kannatus oli 7,8 prosenttia.

RKP:lle mittaus taas näytti pientä laskua, ja lukemaksi tuli 3,9 prosentin kannatus.

Kristillisdemokraattien ja muiden pienpuolueiden kannatuslukemat olivat tasaiset nyt-liikettä lukuun ottamatta. Puolue näyttää tuplanneen suosionsa lyhyessä ajassa.

Nyt-liikkeen kannatus oli tuoreessa kyselyssä 2,3 prosenttia, kasvua 0,8 prosenttiyksikköä. Onko tässä muutosta ilmassa?

– Katsoisin tätä kehitystä hieman pidempään. Nyt-liike saa jonkin verran kannatusta aiemmin kokoomusta äänestäneiden joukosta eli sieltä on pientä siirtymää, Tuomo Turja toteaa.

KD:n kannatus taas laski vähän ja suosio jäi 3,5 prosenttiin.

Tästä linkistä löydät puolueiden kannatusmuutokset pidemmältä aikaväliltä

Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23 asti.

Lue lisää:

Ylen kannatusmittaus: SDP veti kaulan muihin, nousu poikkeuksellinen – perussuomalaiset romahti kokoomuksen taakse

Analyysi: Suosion tuulet kuljettavat Sanna Marinia ja Katri Kulmunia eri suuntiin