1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kansanedustajat

Lisätalousarviossa raha jakautuu Kaakkoon vielä epätasaisesti – näin kansanedustajat kommentoivat tuoreita tukipäätöksiä

Lisätalousarviossa sisältyy tukea muun muassa kunnille 1,4 miljardia euroa.

Kansanedustajat
Kuvassa on Sirpa Paatero.
SDP:n kuntaministeri Sirpa Paatero saapumassa Säätytalolle Helsingissä.Silja Viitala / Yle

Hallitus julkisti tiistai-iltana esityksensä uudeksi lisätalousarvioksi.

Lisätalousarvion toimenpidekokonaisuus on yhteensä 5,5 miljardia euroa. Esitykseen sisältyy tukea muun muassa kunnille 1,4 miljardia euroa. SDP:n kotkalainen kuntaministeri Sirpa Paatero pitää kuntien saamaa tukipakettia mallikkaana.

Tukipaketissa muun muassa peruspalvelujen järjestämiseen ehdotetaan yhteensä yli 770 miljoonan euron lisäystä kuntien talouden parantamiseksi. Se, miten raha jakautuu kuntien välillä, on tällä hetkellä kesken.

Paateron mukaan lisätalousarvio palvelee kaikkia kuntia.

– Kaikkiaan Suomen kunnilta verotulot ovat tippuneet 1,6 miljardia euroa. Samalla kustannukset ovat kasvaneet muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Rahaa tulee suoraan kuntien käyttöön. Tuki tulee toivottavasti maksatuksiin kunnille heinä-elokuussa, Paatero sanoo.

Kymenlaaksossa rahaa raiteille ja eritasoliittymään

Kouvolan ja Kotkan välisen radan parantamiseen on myönnetty hallituksen lisätalousarviossa 11 miljoonan euron määräraha. Raha on tarkoitus käyttää digirata-hankkeen uuden kulunvalvontajärjestelmän pilotointiin. Uuden teknologian toivotaan sujuvoittavan raideliikennettä.

Kotkassa Paimenportin eritasoliittymälle myönnettiin tukea 15 miljoonaa euroa: Tänä vuonna 500 000 euroa ja seuraaville kahdelle vuodelle 7 miljoonaa ja 7,5 miljoonaa euroa.

Paatero pitää tukea merkittävänä vt15:n kunnostamissuunnitelmaa silmällä pitäen.

– Tämä on siihen iso osa, Paatero sanoo.

Perussuomalaisten kouvolalainen kansanedustaja Sheikki Laakso sanoo, että lisätalousarvion merkitystä Kymenlaaksolle on vielä ennenaikaista arvioida, koska eduskunta ei ole päässyt tarkastelemaan tarkennettua esitystä.

Hallitus esittelee tarkennetun lisätalousarvioesityksen eduskunnalle perjantaina.

Laakso toivoo, että rahaa osoitettaisiin Luumäen ja Imatran välillä rakenteilla olevan kaksoisradan loppuun saattamiseksi.

– Näin saataisiin tuolta väliltä junien häiriöherkkyyttä pois, Laakso sanoo.

Laakso kritisoi lisätalousarviossa valtakunnallista kevyenliikenteen kehittämiseen käytettävää 18 miljoonan euron investointia.

– Pyöräilyn ja kävelyn lisääminen ei paranna valtiontaloutta. Tämä ei ole investointi mistä saisimme rahaa takaisin, Laakso sanoo.

Etelä-Karjalaan tulossa rahaa selkeästi vähemmän

Oppositiopuolue kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopran mukaan lisätalousarvio kohtelee Etelä-Karjalaa huonosti.

Lappeenrantalaisen Kopran mukaan rahaa on tulossa maakunnalle aivan liian vähän.

Tällä hetkellä tietona on, että Etelä-Karjalaan rahaa tulee 5 miljoonaa euroa. Tuella rahoitetaan Saimaan kanavan pinnan nosto.

– Tästä ei voi jakaa kiitosta hallituspuolueen kansanedustajille. Etelä-Karjalaan tuleva viisi miljoonaa on tuhannesosa siitä rahasta, mikä oli jaossa.

Kopra olisi toivonut rahaa Saimaan kanavan sulkujen uusimiseen.

Hallituspuolue keskustan kansanedustaja Ari Torniaisen mukaan Saimaan kanavan sulkujen uusimisen rahoitusta on tarkoitus käsitellä hallituksen syksyn talousarviokäsittelyssä.

Eteläkarjalaiset kansanedustajat olisivat toivoneet rahaa maakunnan tiehankkeisiin

Lappeenrantalainen kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra olisi ohjannut rahaa myös teiden korjaamiseen.

– Pulsan tieosuus pitää saada kuntoon, Kopra sanoo.

Teiden korjaamiseen lisää rahaa olisi toivonut myös keskustalainen Ari Torniainen.

– Olisin toivonut, että Siparin ja Pulsan välinen tie olisi ollut lisätalousarviossa.

Ari Torniainen näkee lisätalousarviossa Etelä-Karjalaa hyödyttävänä asiana koulutuksen saaman tuen.

Korkeakoulujen aloituspaikkojen kertaluonteiseen lisäykseen ehdotetaan yhteensä 124 miljoonaa euroa. Näin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen paikkamäärää nostetaan 4 800 paikalla.

– Alueen yliopistolla ja ammattikorkeakoululla on olemassa valmiudet nostaa opiskelijamääriä. Tämä on ollut koulujen toiveena, ja nyt se saadaan, Torniainen sanoo.

Lue lisää: Lisätalousarvio jakaa mielipiteitä, nämä rajoitukset ovat voimassa, kesätyöt alkavat – katso täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa