PAM: Koronakriisi on lisännyt kikkailua työsuhteilla – matkailuyritys teetti kausityöntekijöillä lyhyempiä työsopimuksia kesken määräaikaisen sopimuskauden

Ammattiliiton mukaan määräaikaista sopimusta voidaan yhteisymmärryksessä lyhentää. Työntekijää ei voi painostaa eikä velvoittaa siihen.

työsopimukset
Lappilainen Glass resort -hotelli.
Rovaniemeläisessä matkailuyritys Glass Resort Hotelin työntekijöistä yli kymmenen ehti vaihtaa työsopimuksensa uuteen, voimassaolevaa lyhyempään sopimukseen. Osalle uuden sopimuksen tekeminen tarkoitti töiden loppumista heti.Antti Ullakko / Yle

Koronakriisissä osa yrityksistä on pyrkinyt puuttumaan työntekijöidensä työsuhteisiin jopa lain rajamailla ja harmaalla alueella liikkuvilla keinoilla. Palvelualojen ammattiliitto PAMin mukaan lomautuksiin ja yt-menettelyihin liittyviä yhteydenottoja on tullut kevään aikana satoja.

Esimerkiksi rovaniemeläisessä matkailualan yrityksessä työntekijöille ehdotettiin voimassa olevien työsopimusten katkaisemista ja niiden korvaamista uusilla, lyhyemmillä työsopimuksilla. Osalle uusi sopimus tarkoitti töiden loppumista heti.

Arctice Oy pyysi luksushotellin määräaikaiset työntekijänsä henkilökohtaiseen tapaamiseen, esitteli uuden työsopimuksen ja suositteli allekirjoittamista.

Teija Kontio on yksi määräaikaisista yrityksen työntekijöistä, jolle ehdotettiin uutta työsopimusta.

– Yritettiin koko ajan lyhentää työsopimusta ja kyseltiin, että milloin työt voi lopettaa. Sanottiin, että 31.3. loppuu ja sitten sanottiinkin, että voit lopettaa jo huomenna.

Sekä ammattiliitto PAM että Matkailu- ja ravintola-alan yhdistys Mara kummeksuvat toimintaa.

Teija Kontio seisoo selkä seinää vasten.
Teija Kontiolle tarjottiin työsopimusta, joka oli voimassaolevaa määräaikaista sopimusta lyhyempi. Sopimuksen allekirjoittamisen annettiin ymmärtää olevan etu työnsaannissa yrityksestä myöhemmin.Teija Kontio

Ammattiliitto: Kuulostaa kepulikonstilta

Uudessa, voimassa olevan työsopimuksen tilalle annetussa paperissa todettiin Kontion mukaan, että työt päättyvät reilu viikko aiemmin kuin voimassa olevassa sopimuksessa.

– He perustelivat, että on vaikea aika, joka on mielestäni tietysti ymmärrettävää. Annettiin ymmärtää, että saan töitä seuraavalle kaudelle, jos allekirjoitan uuden työsopimuksen

Kontion mukaan hänelle luvattiin myös, että rahaa voisi saada Kelalta, jos allekirjoittaa uuden lyhyemmän työsopimuksen.

– Koin kuitenkin, että minulla on oikeus palkkaani ja työtunteihin, jotka oli sovittu, Teija Kontio toteaa.

Palvelualojen ammattiliitto PAMissa rovaniemeläisen yrityksen toimintaa hämmästellään ja pidetään kyseenalaisena. Neuvontapäällikkö Juha Ojalan mukaan toiminta “kuulostaa kepulikonstilta”.

– Hälytyskellot alkavat soida, kun kesken jo tehdyn työsopimuksen esitetään, että tehdään vielä toinen työsopimus ja sitä käytetään työsuhteen päättymiseen. Tässä on harhautettu, sillä työntekijällä ei ole mitään velvoitetta itse omaehtoisesti päättää työaikana työsuhdetta uudella sopimuksella, Ojala sanoo.

Lakia ei ole rikottu, mutta lojaliteetti velvoittaa

Suoranaisesta lain rikkomisesta rovaniemeläisen Arctice Oy:n työsopimuskikkailussa määräaikaisille työntekijöille ei ole kysymys. Sopimusvapaus kattaa sen, että työsopimus voidaan uusia työntekijän kanssa, jos siihen on molempien suostumus.

Korkein oikeus antoi kuitenkin vajaa vuosi sitten ennakkopäätöksen, jossa käytettiin työnantajan ja työntekijän lojaliteettivelvoitetta päätöksen tukena. Ratkaisussa todettiin, että työntekijää painostettiin irtisanomaan työsuhteensa ja työnantaja siirsi painostamalla oikeuden työsuhteen päättämisestä työntekijälle.

Palvelualojen ammattiliiton Juha Ojala.
PAMin neuvontapäällikkö Juha Ojalan mukaan sopimus voidaan yhteisymmärryksessä vaihtaa lyhyempään. Hänen mielestään rovaniemeläisyrityksen toiminnassa on kuitenkin "kepulikonstin" makua.PAM

Juha Ojalan mukaan oikeuden linjaus on aika tiukka työntekijän hyväksi.

– Lojaliteettivelvollisuus on kuitenkin jokaisessa työsuhteessa olemassa, varsinkin kun työntekijä on aina heikommassa asemassa, muistuttaa neuvontapäällikkö Juha Ojala.

Yhteydenotot ovat lisääntyneet moninkertaisesti

Yli 200 000 työntekijän Palvelualojen ammattiliitto PAM:iin on tulvinut koronakriisin aikana yhteydenottoja. Maaliskuun alussa yhteydenottoja tuli viisinkertainen määrä ja vielä viime aikoinakin kaksinkertainen määrä verrattuna aikaan ennen koronapandemiaa.

Sadat niistä koskevat lomautusaikoja ja yt-menettelyjä. Neuvontapäällikkö Juha Ojalan mukaan yhteydenotot liittyvät useimmiten lomautuksiin, jotka ovat kasvaneet palvelualalla koronan vuoksi.

– Kaikki eivät etene riitaan asti, vaan erimielisyydet pystytään sovittelemaan. Näissä pitää miettiä törkeyden aste.

Teija Kontio soitti ammattiliittoon, kun tilanne alkoi työpaikalla käydä hankalaksi. PAMista kerrottiin, että hän voi säilyttää voimassa olevan työsopimuksen, mutta silloin täytyisi olla valmius muutoksiin työnkuvassa. Se sopi Kontiolle ja tehtävät vaihtelivat viimeisinä työpäivinä.

Suurin osa eli yli kymmenen luksushotellin työntekijää suostui allekirjoittamaan uuden työsopimuksen ja työt päättyivät sen mukaan aiemmin, osalla välittömästi. Määräaikaiset työntekijät olivat pääosin nuoria ja heistä harva kuuluu ammattiliittoon.

Kontio ja yksi hänen kollegoistaan jäivät alkuperäisen sopimuksensa mukaisesti töihin loppuun asti.

– Se oli hyvä työpaikka ja viihdyin siellä hyvin viimeisiin viikkoihin asti. Piti soitella lopulta liittoon, kun he yrittivät kaikkensa, että lopettaisin aikaisemmin. Eihän siitä mikään hyvä maku jäänyt, Teija Kontio miettii.

Arctice Oy: Emme kommentoi sopimusasioita julkisesti

Matkailu- ja ravintolapalvelualan yhdistys Marassa kummeksutaan myös käytäntöä, jossa voimassa olevien työsopimusten tilalle ehdotetaan määräaikaisille työntekijöille uusia, aiemmin päättyviä työsopimuksia.

– Tämä ei voi olla tavanomaista toimintaa. Viime vuosikymmenien aikana emme ole vastaavanlaisesta kuulleet, hämmästelee Mara ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi.

Rovaniemeläinen matkailuyritys Arctice Oy ei ole Maran jäsen.

Työntekijöiden lomautus- ja irtisanomisaikojen ehtoja työnantajille helpotettiin keväällä, mutta niitä Arctice Oy ei käyttänyt tai ne eivät silloin vielä koskeneet määräaikaisia työntekijöitä. Yrityksessä ei haluta kommentoida määräaikaisille tarjottuja uusia työsopimuksia voimassa olevien tilalle.

– Työsopimukset ovat työnantajan ja työntekijän välisiä luottamuksellisia sopimuksia, joita emme työnantajan puolelta lähde julkisuudessa käsittelemään, toteaa Arctice Oy:n hotellinjohtaja Kristina Thompson kirjallisessa vastauksessaan.

Arctice Oy:n liikevaihto oli huhtikuussa 2019 päättyneellä tilikaudella lähes kolme miljoonaa euroa ja tilikauden tulos vajaat 370 000 euroa plussalla. Yhtiölle myönnettiin koronapandemian vuoksi 100 000 euron kehittämisraha, joka on tarkoitettu yrityksen kehittämiseen ja muun muassa ihmisten työllistämiseen.

Timo Lappi, toimitusjohtaja, Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa.
Maran toimitusjohtaja Timo Lappi kummeksuu rovaniemeläisyrityksen toimintaa. Hänen mukaansa se ei ole alalla tavanomaista.Sasha Silvala / YLE

Kikkailu harmaalla alueella olisi vältettävissä

PAMin neuvontapäällikkö Juha Ojalan mukaan Rovaniemenkin tapauksessa työsopimuksilla kikkailu olisi voitu välttää, jos olisi toimittu, kuten useissa muissa majoitus- ja ravintola-alan yrityksissä.

– Työsopimuksessa on määritelty määräaikaisen työsuhteen päättymispäivämäärä. Jos siihen lisättäisiin vielä, että työt päättyvät, kun kausi loppuu, niin tämmöiseen kikkailuun ei olisi tarvinnut ajautua ja määräaikaisuudet olisi voitu päättää kauden päättymiseen ennen päivämäärää.

Rovaniemen kaltainen tapaus on oma erikoisuutensa, sillä sellaisia esiintyy Ojalan mukaan harvemmin. Muistissa ei ole vastaavanlaisia yhtään.

Koronapandemian vuoksi työnantajien ja työntekijöiden välisiä sopimuksia rukattiin keväällä uuteen uskoon. Lomautus ja yt-menettelyjä koskevista helpotuksista huolimatta joissakin yrityksissä painettiin paniikkinappulaa nopeasti.

Juha Ojalan mukaan sopimusten mukaisista säännöistä on silti luisteltu.

– Yt-neuvotteluja on kuitenkin jäänyt käymättä joissakin yli 20 hengen yrityksissä ja niihin olemme joutuneet puuttumaan. Osassa oli varsinkin alussa hätiköintiä. Näitä tapauksia on vielä ratkaisematta, Ojala kertoo.

Ojalan mukaan yt-laissa tapahtuneesta rikkomuksesta tai virheestä voi seurata yritykselle hyvitys, josta voi koitua taloudellisia rasitteita työnantajalle.

Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Majoitus- ja ravintola-alan Mara ovat tyytyväisiä yhteistoimintaan kevään pandemian aikana. Neuvotteluissa lomautusajoista ja yt-menettelystä sovittiin nopealla aikataululla.

Työsuhde on työntekijän ja työnantajan yhteispeliä, josta molemmat hyötyvät.

– Vaikka erilaisia näkemyksiä on, niin yhteistyö on ollut joustavaa ja toiminut, toteaa Maran toimitusjohtaja Timo Lappi.

Samaa mieltä on PAMin neuvontapäällikkö Juha Ojala. Hän toteaa työntekijöiden tulleen vastaan useissa sopimusasioissa koronakriisin aikana.

– Tietysti ymmärrämme yrittäjiä, pelisääntöjä pitää noudattaa tässä tilanteessa puolin ja toisin.

9.6. kello 8.18 Korjattu PAMiin tulleiden yhteydenottojen määrä viisinkertaiseksi, ei viidenneksen suuremmaksi.

Keskustele aiheesta keskiviikkoon kello 23 asti.

Lue myös:

Matkailuyrityksiä niittävä konkurssiaalto olisi isku koko Suomen matkailulle ja katastrofi Lapille – puolet Lapin matkailuyrityksistä pelkää kaatuvansa ennen talvea