Keskussairaalan leikkaussaleissa Kokkolassa huhkitaan kesällä jonoja lyhyemmiksi – tahti on lähellä talven tasoa

Myös muita kesäsulkuja on karsittu aiemmasta suunnitelmasta niin paljon kuin henkilöstötilanne sallii.

kirurgia
möcs
Erityisesti sappi- ja tyräleikkausjonot ovat venyneet Kokkolassa.Nathalie Lindvall

Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa tehdään tänä kesänä selvästi enemmän leikkauksia kuin muina kesinä. Tarkoituksena on saada purettua hoitovelkaa, jota on kertynyt, kun leikkaustoimintaa on supistettu koronan vuoksi keväällä.

Kokkolassa tehdään normaalisti ympäri vuoden noin 400 leikkausta kuukaudessa, mutta kesällä määrä puolitetaan. Nyt tavoitteena on hoitaa vähintään 320 operaatiota kuukaudessa kesän aikana.

Leikkaukset ovat kasaantunut koronaepidemian alettua. Kiireettömiä leikkauksia peruttiin, toisaalta tiloja muunnettiin ja henkilöstöä koulutettiin nopeasti vastaamaan koronapotilaiden hoitoon.

Huhtikuussa tehtiin noin 200 leikkausta, toukokuussa määrä saatiin nostettua 300:een. Jonojen purku vie aikaa.

– Toivottavasti tilanteen saa normalisoitua talven aikana, mutta varmasti se venyy loppuvuoteen, arvioi johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell Soitesta.

Erityisesti sappi- ja tyräleikkaukset ovat jääneet jalkoihin, kun listan kärkeen on nostettu kiireelliset operaatiot. Kaihileikkausjono on kasvanut Soitessa jo pitkään, sillä yhtymä kärsii kroonisesta silmälääkäripulasta.

Kesällä onkin tarkoitus järjestää eräänlaisia teemapäiviä, jolloin tehtäisiin saman tyypin leikkauksia tehokkuuden maksimoimiseksi.

Kysymysmerkki on myös se, paljonko ihmisillä on leikkaustarvetta, joka ei ole tiedossa jos potilaat ovat kitkutelleet vaivojensa kanssa kotona. Toisaalta lisääntynyt liikkuminen näkyy heti lisäkiireenä ortopedisellä puolella.

Kesäsulkuja vain pakkoraossa

Soite sulkee toimintojaan muutenkin tänä kesänä niin vähän kuin mahdollista, ja poikkeusaukiolojen lista onkin muuttunut aiemmin suunnitellusta. Katso voimassaoleva suunnitelma tästä (siirryt toiseen palveluun) (Soiten sivut).

Kesäsulut toteutuvat vain niiltä osin kuin on pakko henkilöstön riittävyyden takia. Esimerkiksi poliklinikoita on ohjeistettu, etteivät ne pistäisi ovia kesällä kuin erityisistä syistä. Iso osa keskussairaalan poliklinikoista onkin auki läpi kesän.

Pienellä miehityksellä toimivat poliklinikat kuten silmä-, korva- ja ihotautipolit ovat kuitenkin osan kesästä kiinni, sillä henkilökuntaa ei riitä jatkuvaan aukioloon.