Metsähallitus: Lapin metsänistutukset aloitetaan myöhässä

Lumien viivästynyt sulaminen on lykännyt myös istutusten aloittamista.

metsänkasvatus
Männyntaimia
Istutustöihin Lappiin, Pohjanmaalle ja Kainuuseen on palkattu täksi kesäksi yhteensä 220 nuorta. Kuvituskuva.Joona Kanto / Yle

Lapin metsänistutukset aloitetaan myöhässä, kertoo Metsähallitus. Töihin päästään lumien viivästyneen sulamisen vuoksi vasta ensi maanantaina.

Istutustöihin Lappiin, Pohjanmaalle ja Kainuuseen on palkattu täksi kesäksi yhteensä 220 nuorta. Heidän turvallisuuteensa kiinnitetään tänä vuonna erityistä huomiota.

Työmaalle kulkemisessa matkustetaan esimerkiksi tavallista väljemmin ja turvaväleistä huolehditaan myös ulkoilmassa työskennellessä.

Pohjanmaa-Kainuun alueella istutukset aloitettiin heti kesäkuun alussa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).