1. yle.fi
  2. Uutiset

Valamon luostarista irtisanotaan viisi työntekijää – myös aukioloaikoja supistetaan talviaikana

Luostari tavoittelee toiminnan muutoksilla 200 000 euron vuotuisia säästöjä.

Valamon luostari (Heinävesi)
Uuden Valamon luostarin pääkirkko
Valamon luostarin taloutta rasittaa suuri kiinteistömassa. Arkistokuva.Veli-Matti Häkkinen

Valamon luostarin yhteistoimintaneuvottelut päättyivät viiden työntekijän irtisanomiseen Heinävedellä. Lisäksi yksi kokoaikainen työtehtävä muutetaan osa-aikaiseksi.

Luostari siirtyy säästösyistä toiminnassaan kahden kauden malliin, jossa hiljaisemmalla talvikaudella syyskuusta toukokuuhun luostarin aukioloaikoja supistetaan.

Yt-neuvottelujen päätöksillä ja toiminnan muutoksilla luostari tavoittelee 200 000 euron vuotuisia säästöjä. Luostarin liiketoiminta on ollut tappiollista useampia vuosia eikä toiminnan tulosta ole vuosien varrella onnistuttu kasvattamaan riittävästi.

Luostari haki liiketoiminnan kehittämiseen avustusta Business Finlandilta mutta hakemus hylättiin, koska luostari ei ole yritys vaan Suomen ortodoksiseen kirkkoon kuuluva julkisoikeudellinen yhteisö.

Luostarin taloutta rasittaa myös suuri kiinteistömassa, jonka ylläpitämiseen kuluu vuosittain noin 700 000-800 000 euroa. Lisäksi rahaa tarvitaan kiinteistöjen tarpeellisiin korjauksiin.

Valamon luostari on työllistänyt keskimäärin 25 kokoaikaista työntekijää, lisäksi määräaikaisia sijaisia on käytetty lähinnä kesäaikana. Siivouspalvelut sekä osa kiinteistöpalveluista on Valamossa ulkoistettu.

Kahden kauden toimintamalli vaikuttaa myös Valamon talkootoimintaan. Hiljaisen kauden talkootyö on jatkossa erityisiin projekteihin keskittyvää, avustavaa työtä. Näihin tehtäviin talkoolaisia haetaan tapauskohtaisesti.

Luostari ei saa toimintaansa tukea verovaroista. Tulot ovat matkailu- ja ravintolatoiminnan, metsäomaisuuden ja lahjoitusten varassa. Luostari omistaa lisäksi viiniyhtiön, jolla pystytään rahoittamaan osa toiminnasta.

Luostarissa toimii ortodoksisen kirkon tukemana kirjasto. Valamon opisto saa toimintaansa tukea valtiolta. Konservointilaitoksen tilat on vuokrattu yksityisyrittäjälle.

Tänä keväänä luostarin taloutta ovat rasittaneet koronaviruksesta joutuneet poikkeusjärjestelyt. Ravintolan sulkeminen maaliskuussa keskeytti käytännössä myös muun toiminnan.

Lue seuraavaksi