Entinen puolustusministeri Jussi Niinistö nousemassa Kannuksen kaupunginjohtajaksi

Valtuusto tekee valinnan kesäkuun puolivälissä. Valtuutetut tapasivat loppusuoran ehdokkaat maanantaina.

Jussi Niinistö
Puolustusministeri Jussi Niinistö.
Jussi Niinistö on kaupunginhallituksen esitys Kannuksen seuraavaksi johtajaksi.Sasha Silvala / YLE

Keskipohjalaisen Kannuksen kaupunginhallitus esittää seuraavaksi kaupunginjohtajaksi helsinkiläistä Jussi Niinistöä. Hän on entinen kansanedustaja ja ministeri ja Helsingin kaupunginvaltuutettu. Niinistö oli Sipilän hallituksen puolustusministeri ja toimi Perussuomalaisissa, kunnes siirtyi Siniseen tulevaisuuteen.

Kaupunginjohtajan valitsee Kannuksen valtuusto kesäkuun puolivälissä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Olli Joensuu arvioi, että kaupunginhallituksen esitys kelpaa myös valtuustolle, joka tapasi ehdokkaat maanantaina.

Ehdokkaat vastasivat Takalon koululla konsultin kysymyspatteristoon yksitellen. Olli Joensuun mukaan tapaamisella oli suuri merkitys, ja Niinistön ykkössija kirkastui muutenkin valintaprosessin edetessä.

– Kokonaisuus ratkaisi. Luotettavuus, jämäkkä asioihin tarttuminen, monipuolisuus ja laajat verkostot, listaa Joensuu Jussi Niinistön vahvuuksia.

Niinistö lupasi maanantaisessa tapaamisessa ottaa viran vastaan ja muuttaa Kannukseen, jos tulee valituksi. Uusi kaupunginjohtaja ottaa viran vastaan 1.10. Kannusta vuodesta 2006 johtanut Terttu Korte jättää pestinsä syksyllä.

Niinistö haki myös Seinäjoen kaupungin johtoon.

Kaupunginjohtajakisassa loppusuoralla olivat mukana maisteri Laura Lakso Helsingistä, entinen ministeri Jussi Niinistö Helsingistä, kauppatieteiden maisteri Johanna Rautakoski Ylivieskasta sekä Keski-Pohjanmaan liiton kansainvälisten asioiden päällikön Anne Sormunen Sievistä. Rautakoski kuitenkin vetäytyi kisasta loppumetreillä.

Kaupunginhallituksessa tuli myös toinen esitys, jossa johtajaksi kannatettiin Sormusta. Se kuitenkin raukesi kannattamattomana, eikä asiasta äänestetty, koska asia menee valtuustoon.