Vihdoinkin saunaan! Kaveriporukka suunnitteli tarkkaan päästäkseen ensimmäisenä suosikkisaunansa löylyihin koronakevään jälkeen

Koronarajoitusten purkamisen ansiosta, osa julkisista saunoista avasi ovensa ja lämmitti kiukaansa yli kahden kuukauden tauon jälkeen.

saunat
löylykauha saunan lauteilla.
Kiuas sihisee uudelleen pitkän koronakevään jälkeen yleisissä saunoissa. Petteri Bülow / Yle
Toimittaja Olli-Pekka Kursi haastattelee asiakkaita Uudessa Saunassa Jätkäsaaressa.

Neljä kaverusta istuu tyytyväisinä pöydän äärellä ja hörppii litran kolpakoista ensimmäisen saunakierroksen jälkeisiä oluita. Juho Hirvonen, Aapo Kiuru, Markus Paasiniemi ja Niko-Matti "Niksun" Ronikonmäki tapasivat toisensa pitkästä aikaa tutuksi tulleessa korttelisaunassa Jätkäsaaressa, Helsingissä.

– Tätä on odotettu koko synkkä korona-aika, että pääsee nauttimaan lempeistä löylyistä. Pidimme huolen siitä, että olimme täällä ensimmäisinä ja pääsimme heittämään ensimmäiset löylyt, Ronikonmäki kertoo.

"Saunotaan murheet pois"

Koronakevät sulki julkiset saunat ja uimahallit yli kaksi kuukautta sitten. Samoin taloyhtiöiden saunat ja työpaikkojen virkistys- ja liikuntatilojen yhteydessä olevat löylyhuoneet pantiin suuremmissa määrin kiinni. Nyt helpotusta saunattomuuteen onneksi löytyy pitkin kaupunkia.

Mies vilvoittelee kulttuurisaunan terassilla Helsingin Merihaassa.
Myös Kulttuurisaunan terassilla Merihaassa voi rentoutua. Henrietta Hassinen / Yle

Saunayrittäjä Kimmo Helistölle korona-aika on ollut taloudellisesti kannattamatonta. Helistö on mielissään, että liiketoiminta Uudessa Saunassa Jätkäsaaressa ja Arlan saunassa Kalliossa saatiin uudelleen käyntiin.

– Selvää on, että talous on nyt aivan kuralla. Mutta saunomalla ne ongelmatkin voitetaan, myös taloudelliset, hän uskoo.

Meinaako nelikko saunoa nyt menetettyjen kuukausien edestä? Kuuntele haastattelu artikkelin alusta!

Lue myös:

Merikylpylä Allas Sea Pool laajentaa Tukholmaan

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus