Introdans perui tulonsa Lappeenrantaan – Balettigaalan päävieraaksi vaihtuu Latvian kansallisbaletti

Uusi päävieras esittää Krzysztof Pastorin koreografian Ravelin Bolérosta. 

baletti
Introdans
Introdans Lappeenrannan Balettigaalassa vuonna 2015.Introdans

Lappeenrannan Balettigaalan päävieras vaihtuu.

Gaalassa aiemminkin esiintynyt hollantilainen Introdans on perunut tulonsa koronavirustilanteen vuoksi.

Introdansin tilalle päävieraaksi saapuu Latvian kansallisbaletti.

Balettigaalan taiteellisen johtajan Juhani Teräsvuoren mukaan koronatilanne on koetellut kulttuurialaa ympäri maailmaa.

– Introdansin kotimaassa Hollannissa rajoitukset ovat erityisen tiukkoja ja jatkuvat näillä näkymin syyskuun alkuun, kertoo Teräsvuori.

Teräsvuori kuitenkin iloitsee, että Balettigaalaan löydettiin uusi päävieras nopeasti.

Latvian kansallisbaletilla on tuomisinaan Krzysztof Pastorin kipinöivä koreografia Boléro, jonka musiikkina kuullaan Maurice Ravelin orkesteriteos vuodelta 1928.

Lappeenrannan Balettigaalan ohjelmistoon on tulossa muitakin ohjelmistomuutoksia koronatilanteen takia. Niistä tiedotetaan lisää lähiaikoina.

Vuoden 2020 Balettigaalan esitykset nähdään Lappeenrannan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä elokuun 28. ja 29. päivinä. Lipunmyynti esityksiin on käynnissä.