Koronan tainnuttama Lapin matkailu kömpii vähitellen kohti toipumista – mökkilomabuumi herättää toiveita paremmasta

Kesäloma Lapin yöttömässä yössä näyttää kiinnostavan kotimaisia matkailijoita. Mökkikohteille on matkailuyritysten mukaan kysyntää.

matkailu
Kuvassa on veneilijöiden siluetti yöttömässä yössä.
Yksi Lapin kesämatkailun valteista on yötön yö. Arkistokuva vuodelta 2007.Kaisa Siren / AOP

Koronapandemiassa kovan kolauksen saanut Lapin matkailuelinkeino katsoo tulevaan kesään jopa positiivisen odottavin mielin. Hyviä merkkejä matkailualan kannalta ovat esimerkiksi kotimaanmatkailun odotettu kasvu ja verkon varaussivuilla havaittu vilkastuminen.

Esimerkiksi mökkejä Ylläksellä vuokraavasta Destination Laplandista kerrotaan, että kesän näkymät ovat nyt olosuhteisiin nähden positiiviset ja varauksia on tullut.

– Lappi on turvallinen ja Suomi nähdään turvallisena. Mökki luonnon rauhassa, siinä on luonnollinen social distancing. Nyt on selvästi kasaantunutta kysyntää, toimitusjohtaja Mauri Kuru sanoo.

Hallitus on muuttanut suositustaan niin, että kotimaassa matkustamista pidetään nyt turvallisena – koronaohjeet luonnollisesti huomioiden.

Verkkoliikenne kertoo kiinnostuksen kasvusta

Mauri Kurun mukaan tänä kesänä kotimainen kysyntä on ollut jopa suurempaa kuin viime kesänä, mikä on yllättänyt positiivisesti. Notkahdusta on kuitenkin syntynyt ulkomaalaisista matkailijoista.

– Ulkomaiden osalta kesäkuun varaukset on peruttu, mutta heinäkuun varaukset vielä odottavat. Ulkomaalaisten vierailijoiden saapuminen kesällä riippuu paitsi Suomen, myös lähtömaiden matkustussuosituksista.

Useissa kohteissa Lapissa toimivan Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentaustan mukaan tunnelma on odottava ja asiakkaiden toivotaan lähtevän liikkeelle.

Myös Lapland Hotelsissa on laitettu merkille verkkosivujen liikenteen kasvu, minkä nähdään olevan positiivinen ensiaskel.

– Kysyntä kasvaa pikkuhiljaa, toki ollaan vielä paljon jäljessä siitä, mitä viime vuonna oli tähän vastaavaan aikaan, Vuorentausta sanoo.

Lapland Hotels avaa hotellinsa juhannuksen jälkeen 26. kesäkuuta.

Lapinmaja sijaitsee Lemmenjoen kansallispuiston välittömässä läheisyydessä.
Moni suomalainen haluaa nyt lomalle Lapin luontoon. Arkistokuvassa on näkymä Lemmenjoen kansallispuistosta.Simon Lane / AOP

Mökkimatkailussa odotetaan nousua

Vuokramökkien kysyntä on ottamassa reippaan kasvuloikan tänä kesänä. Tämä on näkynyt myös Saariselän keskusvaraamossa, mihin ennakkovarauksia mökeistä on tullut epidemiasta huolimatta hyvin.

Yhtiön toimitusjohtaja Antti Kanerva luonnehtii tilannetta hyvin erikoiseksi. Hänen mukaansa varauksia on tullut kolmen-neljän viikon ajan ja tahti on kiihtynyt viime aikoina.

– Kysyntää on enemmän kuin normaalina kesänä. On ehkä päädytty kotimaan matkaan ulkomaan matkan sijaan, Kanerva arvelee.

Kemin Matkailussa majoituspalvelut ovat suljettuina vielä kesäkuun ajan, sillä asiasta päätettiin jo silloin, kun Suomessa ei vielä suositeltu kotimaanmatkailua. Yhtiöstä kerrotaan, että merenrannan villat ovat varattavissa heinäkuun alusta alkaen.

Toimitusjohtaja Susanna Koutosen mukaan varauksia on nyt vähemmän viime vuoteen verrattuna. Vierailut yhtiön verkkosivuilla ovat kuitenkin lisääntyneet, mikä Koutosen mukaan todistaa, että matkoja jo suunnitellaan tai niistä käydään unelmoimassa etukäteen.

– Joitakin varauksia tulee, mutta aika hiljaista vielä on. Ihmiset eivät ole lomalla tai eivät vielä uskalla lähteä reissuun.

Kemin Matkailun villat sijaitsevat rannassa omalla sisäänkäynnillä ja varaus- sekä majoitusjärjestelyt on mahdollista hoitaa verkossa ilman kontaktia henkilökuntaan.

– Tarjolla ei ole nyt buffet-aamiaista, mutta aamupalan voi syödä vaikka villan portailla tai pihalla, Koutonen kertoo erityisjärjestelyistä.

Moni hotelli pitää ovet kiinni kesäkuun

Lapin kaupunkien hotelleista esimerkiksi Kemin Scandic ja Hotelli Merihovi pysyvät suljettuina ainakin kesäkuun ajan. Tilanteen kehittyminen ja kysyntä ratkaisevat, avataanko hotellit heinäkuussa.

Koko ajan ovensa ovat pitäneet auki esimerkiksi Rovaniemen Scandic City Hotel ja torniolainen Hotelli Mustaparta. Mustaparrasta kerrotaan, että varauskirjat ovat alkaneet täyttyä varovaisesti, mutta ryntäystä ei ole vielä näköpiirissä.

Kaikki riippuu hotellienkin arvion mukaan siitä, miten tautitilanne kehittyy.

Lue myös:

Uutissuomalainen: Yli puolet aikoo lomamatkustella vähintään tavalliseen tapaan muihin maakuntiin