1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ehdollinen vankeus

Uhrinsa maakuoppaan elävältä haudannut elinkautisvanki pääsee ehdonalaiseen ensi keväänä

Vangista laadittu riskiarvio uudelleen väkivaltarikokseen syyllistymisestä puhui jossain määrin vapauttamista vastaan.

Ehdollinen vankeus
Helsingin hovioikeuden rakennus.
Helsingin hovioikeus.Nella Nuora / Yle

Helsingin hovioikeus on tänään perjantaina hyväksynyt elinkautisvangin ehdonalaista vapauttamista koskevan hakemuksen.

Lapin käräjäoikeus tuomitsi miehen elinkautiseen murhasta, törkeästä varkaudesta ja hautarauhan rikkomisesta huhtikuussa 2011. Tuomiosta valitettiin Rovaniemen hovioikeuteen, mutta se säilytti elinkautisrangaistuksen tammikuussa 2012.

Mies itse katsoi syyllistyneensä tappoon murhan sijasta. Hän oli rikoksen tehdessään 18-vuotias.

Mies ja hänen kaksi rikoskumppaniaan olivat haudanneet elossa olleen uhrin maakuoppaan, jonne uhri oli kuollut tukehtumalla.

Tätä ennen uhri yritettiin hukuttaa, ja häneen kohdistettiin myös muuta väkivaltaa.

Lapin käräjäoikeuden tuomion selostuksen mukaan kaikki neljä miestä uhri mukaan lukien olivat ensin saunomassa ja nauttivat alkoholia Rovaniemellä.

Kaksi miehistä tunnusti kaivaneensa maakuopan, laittaneensa uhrin sinne ja peittäneensä hänet. Oikeuden mukaan kaikki kolme miestä osallistuivat uhrin hautaamiseen.

Helsingin hovioikeus päätti pitää miehen vangittuna ensi kevääseen saakka – Rikosseuraamuslaitos olisi vapauttanut aiemmin

Helsingin hovioikeuden käytettävissä oli päätöksenteossa ehdonalaiseen pääsystä vangin hakemuksen ja Rikosseuraamuslaitoksen lausunnon lisäksi muun muassa vankilan ja Psykiatrisen vankisairaalan lausunnot.

Rikosseuraamuslaitos puolsi vapauttamista, kun hakija on suorittanut elinkautista vankeusrangaistusta kymmenen vuotta ja kuusi kuukautta. Helsingin hovioikeus kuitenkin katsoi, että hakija ei ole kärsinyt riittävästi rangaistustaan tässä ajassa.

Helsingin hovioikeus määräsi tänään vapauttamispäiväksi 4.4.2021, jolloin mies on viettänyt vankilassa kymmenen vuotta ja yhdeksän kuukautta. Ehdonalaisen koeaika on kolme vuotta.

Elinkautiseen vankeusrangaistukseen sisältyi myös täytäntöönpantavaksi määrätty kahden vuoden ehdollinen vankeusrangaistus nuorena henkilönä tehdyistä törkeästä ryöstöstä, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja pahoinpitelystä, mikä vaikutti vankilassaoloaikaan pidentävästi.

Vanki menestyi yliopisto-opinnoissa ja käyttäytyi vankilassa lähes moitteettomasti

Hovioikeus katsoi, että elinkautisvankeusrangaistukseen johtaneiden rikosten laatu ja myös aiempi kahden vuoden rangaistus puhuivat vapauttamista vastaan.

Lisäksi hakijasta laadittu riskiarvio uudelleen väkivaltarikokseen syyllistymisestä puhui jossain määrin vapauttamista vastaan.

Elinkautisen vankeusrangaistuksensa aikana hakija ei kuitenkaan ollut syyllistynyt uusiin rikoksiin.

Hakijan vapauttamista puolsi myös se, että hänen rangaistusajan suunnitelmansa kaikki tavoitteet olivat edenneet tai osin toteutuneet, ja hakija oli muutenkin käyttäytynyt vankilassa lähes moitteettomasti.

Hän oli osallistunut aktiivisesti väkivaltaista käyttäytymistä, rikostapahtumaa ja päihteiden käyttöä käsittelevään yksilötyöskentelyyn. Hän oli myös opiskellut menestyksekkäästi yliopistotasolla, ja hänellä oli päihteettömyyttä ja rikoksettomuutta tukevia ihmissuhteita.

Juttua on muokattu 5.6.2020 klo 11.06: Elinkautisen vankeustuomion antoi Lapin käräjäoikeus, eikä Rovaniemen hovioikeus, joka kuitenkin säilytti käräjäoikeuden antaman elinkautistuomion.

Juttuun on lisätty 5.6.2020 klo 13.53 tietoja Lapin käräjäoikeuden tuomiosta, josta käy ilmi murhaillan tapahtumia.

Lue seuraavaksi