Vastaavalta päätoimittajalta: Korona-aikana neuvojia riittää, mutta päätösten tekeminen on vaikeampaa

Mahdottomien valintojen edessä kaikkitietävyyden tunne saattaa karista, kirjoittaa Jouko Jokinen näkökulmassaan.

koronaviruspandemia
Jouko Jokinen
Jouko JokinenJyrki Valkama / Yle

Koronakevät on vahvistanut pitkään hellimääni ajatusta. Virheettömät ihmiset löytää kahdesta paikasta – hautausmaalta ja sosiaalisesta mediasta.

Korona on herättänyt amatöörivirologit ja muut asiantuntijat. Palstoja skrollatessa olo on vähän kuin vakaassa parisuhteessa elävällä miesoletetulla kotioloissa. Olo on rikas ja runsas, sillä hyvistä neuvoista ei todellakaan ole pula.

Itse laskin jo kaksi kuukautta sitten, että Suomi saavuttaa laumasuojan koronaa vastaan aikaisintaan vuoden 2021 lopulla. Silloin meillä voi olla rokotekin.

Miten sitä ennen pitäisi elää? Vastaus on helppo. Kaikki sulkeutuvat koteihinsa. Kontaktit minimoidaan. Riskiryhmät eristetään täysin. Rajat kiinni. Testausta lisätään ja tautiketjut jäljitetään. Parissa vuodessa olisimme voittaneet koronan.

Voiton kalkki voisi maistua karvaalta. Talous olisi romahtanut. Työttömiä olisi miljoona. Valtavasti köyhyyttä, psyykkistä ja sosiaalista pahoinvointia. Yhteiskunnan tukiverkot olisivat romahtaneet verotulojen romahduksen myötä.

Yhteiskunnassa olisi käynnissä hurja jakaantuminen. Westendiä ympäröisi kolme metriä korkea sähköaita.

Ennen tuota tilannetta poliitikkojen pitää tehdä päätöksiä, jotka takaavat koronan kurissa pysymisen, mutta estävät yhteiskunnan romahtamisen. En kadehdi poliittisia päättäjiä.

Tilanne on sama kuin klassisessa esimerkissä, miten robottiautoa opetetaan. Autossa on viisi henkeä. Yhtäkkiä auton eteen astuu raskaana oleva nainen pienen lapsen kanssa. Autoa ohjaava tekoäly voi välttää törmäämisen vain ajamalla sivuun päin betoniporsasta. Vauhti on niin kova, että useimmat autossa olevista todennäköisesti kuolevat törmäyksessä. Mikä ratkaisu tekoäly opetetaan tekemään?

Ihan näin rajuja päätöksiä ei tarvitse tehdä, mutta Ylen “Mahdoton valinta” pistää sinut päättäjän pirulliseen valintatilanteeseen. Varma kaikkitietävyyden ja virheettömyyden tunne saattaa karista.

Jouko Jokinen

Kirjoittaja on Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja.

Näkökulmasta voi keskustella 6.6. klo 23.00 asti.

Katso myös

Mahdoton valinta: Miten sinä hoitaisit koronapandemian? Testaa ja tutki ajatteletko kuten muut

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus