Legendaarisen taiteilijakoti Lallukan sisäpihasta tulee konserttipaikka – jazz-pianisti Iiro Rantala: "Tuli vähän urpo olo, kun kaikki kiva oli peruttu tältä kesältä"

Suuren kysynnän takia Lallukan sisäpihakonsertteja järjestetään alkuperäisen viiden kylkeen neljä lisää.

Musiikkitapahtumat
Lotta Kuusisto ja Iiro Rantala
Lallukassa asuva taiteilijapariskunta Lotta Kuusisto ja Iiro Rantala ideoivat pihakonserttisarjan kesäiltojen iloksi. Taiteilijakodin sisäpihalle roudataan myös flyygeli. Lena Nelskylä / Yle

Näyttelijä Lotta Kuusisto kertoo valmistautuneensa maanantaina 8. kesäkuuta alkavaan Lallukan Pihasoitto -konserttisarjaan muun muassa ostamalla lasten katuliituja. Niillä on tärkeä tarkoituksensa.

– Katuliiduilla piirretään kadulle jonotusviirut, jotta pystymme ylläpitämään turvavälejä. Olen myös kulkenut täällä mittanauhan kanssa ja miettinyt, miten saadaan tuolit mahtumaan, Lallukan asukas Kuusisto kertoo.

Poikkeusajan toimintaohjeita noudatetaan myös siten, että pihakonsertin pääsylipun hintaan kuuluu käsidesituubi.

Vielä perjantaina kuuluisan taiteilijakoti Lallukan sisäpihalla Helsingin Töölössä on muiden kerrostalojen tapaan kymmenittäin polkupyöriä. Viikonloppuna ne viedään pois ja tilalle kannetaan viisikymmentä tuolia. Pystytetään katos ja flyygelikin kuljetaan poikkeukselliselle konserttipaikalle, roskakatoksen viereen.

– Sisäpihasta tulee varmasti upea konserttipaikka. Olemme nimittäin täysin kyllästyneitä odottamaan, että pääsemme tekemisiin taas oikean yleisön kanssa. Ilmeisesti yleisökin on kyllästynyt odottamaan, että kulttuurin ääreen pääsee livenä. Näin voi päätellä siitä, että liput ovat menneet hyvin kaupaksi, Kuusisto sanoo.

Idea konserttisarjasta lähti jazz-pianisti Iiro Rantalan mukaan halusta esiintyä ja palata normaaliin elämään. Lisävauhtia projekti sai siitä, kun kesätapahtumia peruttiin yksi toisensa perään.

– Tuli vähän urpo olo, kun kaikki kiva on peruttu tältä kesältä. Ajateltiin, että järjestetään jotain pientä. Emme varmaan pysty vastaamaan ihmisten kulttuurin ja musiikin nälkään täysin pienellä sisäpihalla, mutta yritys on kova, Rantala kertoo.

Alun perin pihakonsertteja piti järjestää peräkkäisinä kesämaanantaina viisi, mutta suuren kysynnän takia kesäkuulle tulee neljä konserttia lisää. Tunnin pituisissa konserteissa esiintyy nimekäs joukko muusikoita. Konserttisarjan aloittaa isäntä Rantalan kanssa saksofonisti Jukka Perko ja laulaja Eino Grön.

Myös kuvataiteilijoilla on oma roolinsa konserteissa.

– Yksi kolmasosa Lallukan asukkaista on kuvataiteilijoita. Halusimme ottaa heidät mukaan esityksiin. Aina yhdessä konsertissa on mukana yksi kuvataiteilija, joka esittelee konsertin loppupäässä myynnissä olevan teoksensa, Rantala vinkkaa.

Joku saattaakin lähteä Lallukasta kesäiltaan esimerkiksi kuvataiteilija vaikka Kuutti Lavosen tai kuvanveistäjä Tommi Toijan teos mukanaan.