Kaveri kyytiin kapakasta – uusi tieliikennelaki sallii nyt myös aikuisten kyyditsemisen polkupyörällä

Ennen polkupyörän kyydissä sai kuljettaa vain lapsia. Nyt mukaan voi ottaa vaikka isovanhemmat.

polkupyörät
Veronica Montén
Myös Suomessa jokainen saa nyt kuljettaa aikuisia esimerkiksi riksasähköpyörillä. Arkistokuvassa testataan riksapyörää Inkoossa kesäkuussa 2019.Christoffer Westerlund / Yle

Kesäkuun alusta on polkupyörällä saanut kuljettaa matkustajia riippumatta siitä, minkä ikäinen kuljettaja tai matkustaja on.

Aikaisemmin Suomessa oli voimassa sääntö, jonka mukaan 15 vuotta täyttänyt henkilö sai kuljettaa yhtä enintään 10-vuotiasta lasta ja 18 vuotta täyttänyt henkilö kahta enintään 6-vuotiasta lasta sillä edellytyksellä, että lapsia varten pyörässä oli asialliset istuimet ja jalkasuojukset.

Nyt iällä ei ole enää väliä, mutta edelleen kulkuvälineestä pitää löytyä kaksi jarrua ja matkustajalle sopiva istuin. Se, millainen istuin aikuiselle vaaditaan, jää uusissa säännöissä tarkemmin määrittelemättä.

Tarakalle asennettavat aikuisten istuimet eivät kuitenkaan tule kyseeseen, sillä matkustajia ei saa ottaa kyytiin useampaa kuin mille määrälle polkupyörä on rakennettu. Jos pyörä on siis yhden ihmisen pyörä, kaveria ei voi tuoda terassilta kotiin tarakalla, vaikka tavaratelineelle olisi ruuvannut kiinni ralliauton kuppi-istuimen turvavöineen.

Kuten auton kohdallakin, pyörän kuljettajakaan ei saa olla humalassa, mutta matkustaja saa vaikka nukkua, kunhan pysyy kyydissä.

Polkupyörä jossa perävaunu.
Tavarankuljetusperävaunut ovat olleet tuttuja myös Suomessa, mutta nyt peräkärryssä voi kuljettaa myös ihmisiä. Tavaraperäkärryyn matkustajia ei kuitenkaan saa laittaa. Petteri Bülow / Yle

Tervetuloa peräkärryyn

Käytännössä aikuismatkustajat tulevat uuden lainsäädännön myötä matkustamaan joko varta vasten matkustajien kuljettamiseen suunniteltujen pyörien päällä tai sitten erillisessä perävaunussa.

Aikaisemmin pyörän kuljettajan, matkustajan ja tavaran kokonaispaino pyörän päällä ei saanut ylittää 250 kiloa. Kaksipyöräisellä polkupyörällä sai ennen kuljettaa enintään 50 kg tavaraa. Vähintään kolmipyöräisellä polkupyörällä sai tavaraa kuljettaa enintään 100 kiloa.

Nyt myös painorajat ovat poistuneet. Pyörään saa lastata sen, minkä pyörän valmistaja ilmoittaa. Ei kuitenkaan sen enempää. Jo tällä hetkellä markkinoilla on 400 kilon pyöriä.

Ajatus matkustajien kuljettamiseen perävaunussa saattaa vielä vähän naurattaa, mutta nykyaikaiset sähköavusteiset pyörät pystyvät hyvinkin toimimaan vetureina useammallekin matkustajalle.

Tällaiselta henkilöperäkärryltä edellytetään kuitenkin, että se on kytketty pyörään henkilökuljetukseen tarkoitetulla tavalla ja tarkoitettu ihmisten kuljettamiseen sekä mitoitettu kaikkien matkustajien painolle.

Tarkkaa on myös, että kuljetettaville henkilöille pitää olla tarkoituksenmukainen istuin ja perävaunun rakenteen pitää olla sellainen, että matkustaja ei joudu kosketuksiin perävaunun pyörien eikä tien kanssa.

En kvinna på en cykel under sommaren 2016.
Pyörillä kuljetetaan jatkuvasti enemmän myös tavaroita. Painorajojen poistuttua voi pyörällä kuljettaa entistä painavampia työkaluja työmaille tai isompia tuotteita asiakkaille. Pienyrittäjien rahtikuljetukset sähköpyörillä tulevat lähivuosina lisääntymään merkittävästi. Lucia Catani / Yle

Pyörä saa olla miten pitkä tahansa

Suomessa polkupyörällä saa ajaa pyörätiellä, jos kaksipyöräinen pyörä ei ole leveämpi kuin 85 cm. Jos pyöriä on pyörän alla enemmän kuin kaksi, sallitaan leveydeksi 125 cm.

Kaksi aikuista mahtuu varsin niukasti istumaan vierekkäin alle 1,25 metrin leveydessä, mutta istujat voidaan sijoittaa perävaunussa myös peräkkäin, sillä polkupyörän pituudella ei lain mukaan ole väliä.

Tämä mahdollistaa kiinnostavia uusia pyörämalleja kokouspyöristä bussipyöriin tai jopa sähköavusteisiin kaupunkijuniin. Jo nyt maailmalla on myynnissä pitkäperäpyöriä myös henkilökuljetukseen. Kovin suosittuja ne eivät Euroopassa kuitenkaan vielä ole.

Pyörien valmistajille uudet säännöt antavat lisää vapautta, mutta ihan mitä tahansa laitetta ei henkilökuljetukseen saa tarjota. Suomessa myytäville polkupyörille ja sähköavusteisille pyörille on olemassa eri vaatimuksia pyörätyypistä riippuen ja niissä on oltava CE-merkintä.

Mutta uudet säännöt mahdollistavat myös uusia tapoja saivarrella sääntöjen kanssa.

Esimerkiksi alle 12-vuotiaalla on poikkeuslupa pyöräillä jalkakäytävällä, mikäli hän ei aiheuta siellä haittaa. Kun polkupyörällä saa nyt kuljettaa matkustajia kuljettajan ja matkustajan iästä riippumatta, voi esimerkiksi syntyä tilanne, jossa lapsi kuljettaa aikuisia sähköavusteisella pyörällä siellä, missä pyörällä ei muuten saisi ajaa.