Oulun Kärpät harjoittelee erityisjärjestelyin Raksilan harjoitushallissa juhannukseen saakka

Koronapandemian takia pelajaat noudattavat tarkkoja sääntöjä, jotta virukselle altistuminen pysyisi kurissa.

Oulun Kärpät (Jääkiekon Miesten Liiga)
Oulun jäähalli
Kärpät harjoittelee Raksilan harjoitushallissa, joka on kuvassa vasemmalla. Arkistokuva. Timo Nykyri / Yle

Oulun Kärppien jääharjoitteluryhmässä on mukana parisenkymmentä pelaajaa. Kesäkuun alusta pelaajat palasivat pienryhmäharjoittelusta jäälle. Muualla kuin Oulussa asuvat pelaajat harjoittelevat omalla paikkakunnallaan, kuten pääkaupunkiseudulla.

Koska alle 50 hengen kokoontumiset ovat sallittuja, treenataan Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Ahon mukaan kaukalossa isommalla porukalla mutta tietyin rajoituksin.

– Harjoittelu on vapaaehtoista. Nyt ollaan jäällä kolmesti viikossa ja intoa harjoitteluun on ollut, kertoo Aho.

Kärppien lääkärit ovat määritelleet käytännöt jäällä mahdollisemman turvalliseksi. Suihkut ja muut yhteiset tilat eivät ole pelaajien eikä huoltohenkilöiden käytössä. Pelaajien nesteytyskin on ratkaistu niin, että heillä on mukanaan omat juomapullot. Lähikontaktia vältetään.

Kesäharjoittelun aikana ei ole tehty kokonaisvaltaista koko pelaajiston koronatestausta.

– Pelaajia ei ole testattu koronan varalta. Liigalta ei ole tullut tällaista määräystä. Terveys edellä mennään, eli jos on sairas, ei harjoittelemaan saa tulla, kertoo Aho.

Jääharjoittelu jatkuu juhannuksen yli, 24. kesäkuuta saakka, jonka jälkeen alkaa kuuden viikon omatoimijakso harjoittelussa eli kesäloma.

– Sitten kun loma on ohi, katsotaan tilanne koronan suhteen uudelleen, päättää Aho.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)