Koronakriisin runtelemilta Yhdysvaltain työmarkkinoilta yllättäen positiivinen uutinen: 2,5 miljoonaa uutta työpaikkaa

Työttömyys ennätti kohota Yhdysvalloissa kevään aikana ennätyslukemiin.

Yhdysvallat
Yhdessä olemme voimakkaita -teksti ja Yhdysvaltain lippu pörssirakennuksen seinällä.
New Yorkin pörssin ulkoseinässä julistettiin 26. toukokuuta yhtenäisyyden tuomaa vahvuutta.Levine-Roberts / AOP

Työttömien määrä laski yllättäen Yhdysvalloissa toukokuussa. Työministeriön mukaan maahan syntyi 2,5 miljoonaa uutta työpaikkaa ja työttömyys laski 13,3 prosenttiin. Tämä oli suuri yllätys markkinoille.

Huhtikuussa työttömyys nousi Yhdysvalloissa tilastohistorian ennätykseen, eli 14,7 prosenttiin.

Ekonomistit olivat ennakoineet, että työpaikkoja olisi koronakriisin myötä kadonnut yli kahdeksan miljoonaa ja että työttömyysprosentti nousisi yli 20 prosenttiin.

Työministeriön mukaan työpaikkoja alkoi taas syntyä, koska koronan vuoksi maalis- ja huhtikuussa määrättyjä rajoituksia ryhdyttiin purkamaan.

Ministeriö huomauttaa, että todellinen työttömyysprosentti on kuitenkin todennäköisesti kolme prosenttiyksikköä korkeampi, koska kaikki työntekijät eivät ole ilmoittaneet tilannettaan oikein.

Uusia työpaikkoja syntyi vapaa-ajan palveluissa, hotelleissa ja ravintoloissa, rakentamisessa, vähittäiskaupassa sekä koulutuksessa ja terveyspalveluissa.

Väliaikaisesti lomautettujen työntekijöiden määrä laski 2,7 miljoonalla ja oli 15,3 miljoonaa.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 6.6. klo 23.00 saakka.

Lue myös:

Yhdysvaltain keskuspankin johtaja: Pandemia voi supistaa maan taloutta jopa 20–30 prosenttia

Koronaviruskriisi koettelee yhä Yhdysvaltain työmarkkinoita – Jo 36 miljoonaa on hakenut työttömyyskorvauksia

Yhdysvaltain työttömyysaste kohosi pahemmaksi kuin finanssikriisin aikana

Lähteet: AFP