Helsinkiläiset yrittävät puolustaa Pirkkolan vanhaa metsää kansalaisadressilla – parissa päivässä yli 3 600 allekirjoittajaa

Monitoimihallin paikkaa vastustava adressi on kerännyt nimiä muualtakin Suomesta.

Pirkkola
Puuhun kiinnitetty lappu Keskuspuistossa.
Tulevalle monitoimihallille vuokratulla alueella on ollut mielenosoituksia jo pidemmän aikaa. Rakentamispaikkaa vastustetaan myös verkossa.Tuulia Thynell / Yle

Helsinkiläiset ovat muodostaneet kansanliikkeen Pirkkolan vanhan, kallioisen metsäkaistaleen suojelemiseksi. Ihmiset vastustavat alueelle suunniteltua yksityistä monitoimihallia ja vaativat sen sijoittamista toiseen paikkaan.

Sijoituspaikkaa vastustavaan adressiin (siirryt toiseen palveluun) on kerätty parissa päivässä yli 3 600 nimeä. Allekirjoittajista valtaosa on Helsingistä, mutta nimiä on ympäri maata Rovaniemeä myöten. Adressista on tullut adressi.comin viimeisen viikon suosituin allekirjoituskohde.

Helsingin kaupunki on vuokrannut Pirkkolan Liikuntahallit Oy:lle kesäkuun alusta vuoteen 2049 asti tontin, johon on suunniteltu nylyistä Pirkkolan uimahallia suurempi monitoimihalli. Hallin vierelle on suunniteltu myös 85 auton parkkipaikka metsään uimahallin nykyisen parkkipaikan viereen ja lisää paikkoja Pirkkolantien varteen.

– Emme vastusta hallin rakentamista, vaan sen sijoittamista kyseiseen paikkaan Pirkkolan uimahallin ja Hämeenlinnan väylän väliin sijoittuvalle metsäkaistaleelle, sanoo Susanna Pitkänen, joka onyksi Keskuspuisto-ryhmän aktiiveista.

Vastustajat ovat huolestuneita, koska kyseessä on Keskuspuiston kapein kohta. Rakentaminen jakaa Keskuspuiston kahtia ja samalla kapenevat aluetta käyttävien ulkoilijoiden reitit, kuten suosittu Pirkkolan pururata ja latu.

Aktiivista vastustusta, alueella paljon ulkoilijoita

Kansanliike on ollut aktiivinen Pirkkolan metsässä jo aiemmin. Rakentamista vastustetaan etämielenosoituksella verkossa ja ihmiset kävivät osoittamassa mieltään myös yksitellen metsässä. Alueelle on tuotu banderolleja ja kymmeniä ilmoituksia, joissa yksityishenkilöt ilmoittavat suojelevansa jotakin tiettyä puuta.

Vastustajien mukaan uuden hallin ja parkkipaikan sijoittelulle on Pirkkolan alueella muita vaihtoehtoja muun muassa paikoitusalueilla ja joutomailla, jotka eivät tuhoaisi luontoarvoja. Hallille löytyisi paikka esimerkiksi uimahallin nykyiseltä parkkipaikalta ja pysäköintitilat voisi rakentaa sen alle. Myös Pirkkolantiellä Maunulan uurnalehtoa vastapäätä olisi paikka, aivan uuden Raide-Jokerin varrella.

Pirkkolan Urheilupuistossa liikkuu paljon ihmisiä. Siellä lenkkeillään, pyöräillään, suunnistetaan, kävellään, hiihdetään, ulkoilutetaan koiria ja liikutaan muuten vaan luonnossa. Kaupungin tekemä rakennuspäätös vaikuttaa suoraan heidän ulkoilumahdollisuuksiinsa, mutta vastustajat kokevat ettei heitä ole kuultu asianosaisina.

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta hyväksyi liikuntahallin tontin vuokrauksen Pirkkolaan toukokuussa. Uuteen liikuntahalliin on tulossa tiloja palloilulajeille ja voimistelulle. Hallilla on jo rakennuslupa, joka on 2014 voimaantulleen Keskuspuiston asemakaavan mukainen.

Lue myös:

Tulevan paikkansa vuoksi vastustusta herättänyt Pirkkolan uusi urheiluhalli sai tonttinsa

Sitkeä taistelu Helsingin Keskuspuiston urheiluhallia vastaan: "Hölmöjä päätöksiä ei tarvitse tehdä ja hallille löytyy parempi paikka"

Lautakunta edistäisi Helsinkiin sekä Kansallista kaupunkipuistoa että kaupungin omaa kaupunkipuistoa – jälkimmäiselle ehdotetaan suunnittelutiimiä