Yrityksen piti muuttaa uusin tiloihin, mutta tiloihin muuttivatkin työntekijöiden lapset – samalla ratkesi lastenhoitopulma

Työnantajien järjestämä apu pienten koululaisten kesähoitoon on vielä suhteellisen harvinaista Suomessa.

työnantajat
Riku, Roope ja Salla Tarkiainen.

Visma Solutionsin toimistotiloissa Lappeenrannassa on kesäkuun alussa rauhallista. Yrityksen piti muuttaa uusiin vastavalmistuneisiin tiloihin keväällä, mutta koronan vuoksi etätyöt jatkuvat vielä valtaosalla työntekijöistä.

Uusia tiloja koekäyttävät kesäkuun ajan työntekijöiden sijaan heidän lapsensa.

– Tällä viikolla on piirretty, maalattu, katsottu ohjelmia ja oltu ulkona, kertoo 9-vuotias Salla Tarkiainen.

Osa yrityksen työntekijöistä tuo lapset aamulla toimistolle kesäkerhoon ja tekee itse etäpäivän kotona. Sallan isä Riku Tarkiainen on yksi niistä, jotka eivät ole etätöissä. Hän ajaa päivittäin työpaikalleen. Kolmena päivänä viikossa isän mukaan aamulla lähtevät Salla sekä perheen pienin lapsi Roope, 6.

– Tänään söin lounaan lasten kanssa, kertoo Riku Tarkiainen.

Riku Tarkiaisen työnantaja maksaa lasten kesäkerhon kulut ja verottaja katsoo sen verotettavana työsuhde-etuna. Näin ollen edun arvo lisätään työntekijän palkkaan ja verotetaan sitä kautta.

Perheen kesäloma alkaa juhannukselta.

Visman päiväkerholainen Salla Tarkiainen.
Visman päiväkerholainen Salla Tarkiainen.Mikko Savolainen / Yle

Työnantajien järjestämä apu pienten koululaisten kesähoitoon ei ole tavatonta, mutta vielä suhteellisen harvinaista Suomessa. Esimerkiksi Suomen Yrittäjillä on tiedossaan vain pari yritystä, joissa on jollain tapaa tarjottu apuja lastenhoitoon.

Yksi edelläkävijöistä on eläkeyhtiö Etera. Se tarjosi ilmaista kesäajan hoitoa työntekijöidensä lapsille jo vuonna 2016. Etera on sittemmin yhdistynyt Ilmariseen ja kesän lapsiparkin toiminta jatkuu siellä, tänäkin kesänä.

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ja Joensuun kaupunki puolestaan pilotoivat vuonna 2017 uutta mallia, jossa ne tarjosivat yhteistyössä työntekijöidensä lapsille päiväleiritoimintaa. Lastenhoitajat olivat kaupungin varhaiskasvattajia sekä opiskelijoita.

– Tänä kesänä emme pystyneet tätä valitettavasti tarjoamaan. Meillä oli yt-neuvotteluita ja resurssipulaa. Jatkossa varmasti tutkimme eri mahdollisuuksia tarjota tätä palvelua työntekijöillemme, kertoo henkilöstöjohtaja Mika-Jussi Mononen Pohjois-Karjalan Osuuskaupasta.

Kiinnostusta koululaisten kesähoidon järjestämiseen kuitenkin on. Siitä kertoo se, että myös hoiva- ja varhaiskasvatusyritykset ovat alkaneet tarjota yrityksille erilaisten lomaleirien toteutuksia. Pilke päiväkodit Oy on toteuttanut lasten kesäleirejä työpaikoilla vuodesta 2018 lähtien. Koronan seurauksena tänä kesänä pienille koululaisille suunnattuja leirejä eri yrityksissä on ainoastaan kaksi.

– Uskon ehdottomasti, että tällainen toiminta lisääntyy tulevaisuudessa. Tämä liittyy työelämän murrokseen. Suomalaiset ovat kovia tekemään töitä, eikä isovanhempien apu lastenhoitoon ole enää itsestäänselvyys, kertoo Pilke päiväkotien myyntipäällikkö Elina Biström.

Lapsia Visman päiväkerhossa Lappeenrannassa.
Visma Solutionsin työntekijöiden lapsille tarkoitettu kesäkerho toimii pääosin yrityksen tiloissa. Mikko Savolainen / Yle

"Ei isoja projekteja ennen juhannusta"

Väestöliiton erityisasiantuntija ja hankepäällikkö Anna Kokko on toiminut pitkään perheystävällisen työpaikan sekä työn ja perheen yhdistämisen puolestapuhujana. Hän toivoo, että työnantajien tarjoama lastenhoitoon liittyvä apu lisääntyy.

– Kyllä tämän pitäisi olla enemmän normi kuin poikkeus.

Kokko tietää, että monilla yrityksillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta järjestää ja tarjota mainittua lasten kesähoitoa, mutta muita mahdollisuuksia on paljon.

Suurin asia Kokon mukaan on ajatusmallin muutos. Hänen mielestään työpaikoilla tulisi miettiä, mitä siellä on mahdollista tehdä, jotta työ ja perhe voitaisiin sovittaa yhteen aiempaa paremmin ja henkilöstö voisi hyvin.

– Ylipäätään viesti siitä, että työmäärät olisivat kohtuullisia. Ettei kaiken tarvitse valmistua ennen lomaa, vaan asioihin palataan jälleen syksyllä. Muutoin vanhemmat joutuvat tekemään pitkää päivää ja samalla pienet lapset ovat lomalla.

Väestöliiton hankepäällikkö ja erityisasiantuntija Anna Kokko
Anna Kokko Väestöliitosta kannustaa työyhteisöjä huomioimaan suunnittelussaan koululaisten lomat ympäri vuoden. Meeri Utti

Kesällä koululaisten lomien aikana Kokko kehottaa pohtimaan myös esimerkiksi etätyön sopivuutta tai lyhyempää työaikaa. Juuri kesäkuu on monissa perheissä kriittisintä aikaa.

– Koululaiset ovat lomilla ja vanhemmat repivät itseään moneen suuntaan. Työnantajien kannattaisi satsata juuri kesäkuuhun, vinkkaa Kokko.

Lapsettomat tosin voivat olla lapsiperheille suunnatuista eduista eri mieltä.

Kaikki työnantajat eivät halua tarjota räätälöityjä etuja lapsiperheille

Telepalveluyritys Elisa ei ole halunnut kehittää omia työsuhde-etuja nimenomaan lapsiperheille, vaikka työntekijöiden hyvinvointi otetaankin huomioon, sanoo henkilöstöjohtaja Merja Ranta-aho. Hän mainitsee eduista muun muassa sen, että Elisa tarjoaa työntekijöilleen vuosilomalain mukaisten lomapäivien lisäksi kolme ylimääräistä lomapäivää vuodessa.

– Meillä lähtökohtana on, että kaikki työntekijät hyötyvät tarjoamistamme eduista ja tukimuodoista. Emme halua arvottaa sitä, millaisessa perheessä tai elämäntilanteessa ihminen elää, Ranta-aho toteaa.

Myös yritystoiminnan hajanaisuus estää Ranta-ahon mukaan tällaisten etujen tarjoamisen. Elisan järjestämä lapsiparkki työntekijöiden lapsille näyttäytyy hänelle kaukaiselta ajatukselta.

– Meillä on työntekijöinä vasta valmistuneita ihmisiä ja osa on jäämässä pian eläkkeelle. Näiden etujen tulee aina vastata työntekijöiden tarpeita. Voihan olla, että näissä yrityksissä tarjotaan sitten muille kuin lapsiperheille muita etuja, pohtii Ranta-aho.

Halu auttaa työntekijöitä koululaisten loman aikana

Riku Tarkiaisen perheeseen kuuluu kolme lasta. Vanhin lapsista oli kerhossa viime kesänä, mutta nyt 11-vuotias koululainen viettää päivisin aikaa kotona ja kavereiden kanssa. Tänä vuonna työpaikan järjestämään lasten kesäkerhoon osallistuvat Tarkiaisen 9-vuotias Salla ja 6-vuotias Roope.

– Koululaisten loma-ajat ovat vähän hankalia ja vaativat järjestelyjä. Lyhyitä aikoja lapset voivat olla kotona keskenään, mutta pidemmät ajat voisivat olla ongelma. Tämä on hyvä vaihtoehto, summaa Riku Tarkiainen.

Visma Solutions tarjosi Lappeenrannassa työntekijöilleen apua kesäajan lastenhoitoon ensimmäisen kerran viime vuonna. Kerho sai kiitosta ja tänä vuonna kesäkerhoa on tarjolla neljän viikon ajan, arkipäivisin kuusi tuntia. Paikalla on päivittäin alle kymmenen lasta, yksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kakkois-Suomen piirin hoitaja sekä yksi SaiPa-Salibandyn nuori pelaaja.

Kesäkerho ideoitiin työntekijöiltä tulleen palautteen sekä henkilöstöhallinnon ajatusten mukaan.

– Halusimme auttaa työn ja perheen yhteensovittamisessa lasten kesäloman aikana. Perheet voivat näin lomailla yhdessä heinäkuussa, kertoo markkinointi- ja viestintäjohtaja Tiina Laapio.

Visma Solutionsin markkinointi- ja viestintäjohtaja Tiina Laapio.
Mikko Savolainen / Yle

Kerhon kustannus on työnantajalle verrattain pieni, Visma Sotutionsin tapauksessa noin 4000 euroa kesältä. Tilat ovat omat, kustannukset muodostuvat hoitajien palkoista, lasten ruuasta ja joistakin pienistä leluhankinnoista.

Yritys kertoo haluavansa muutoinkin lisätä työntekijöidensä hyvinvointia. Käytössä on joustava työaika ja esimerkiksi joululahjaksi on voinut valita siivouksen kotiin.

– Kaikki lähtee siitä, että meidän työntekijämme voivat hyvin. Omaa työpäivää voi suunnitella itse ja esimerkiksi nyt kun kesäkerho kestää kuusi tuntia päivässä, voi työntekijä tehdä tämän lisäksi osan töistään vaikka illalla kotona, avaa Laapio.

Jyräävätkö lapsiperheet muut työntekijät?

Anna Kokko Väestöliitosta rohkaisee työntekijöitä muistuttamaan työpaikoillaan lapsiperheiden olemassaolosta ympäri vuoden.

– Edelleen näitä äänitorvia tarvitaan, jotka muistuttavat, että tuossa on meidän alueemme syyslomat ja muistatteko koululaisten talvilomaviikon. Sitä voisi tehdä enemmän, että etupainotteisesti otettaisiin näitä asioita suunnittelussa huomioon.

Entä lapsettomat työntekijät?

– Haluan korostaa, että lapsiperheet eivät mene aina lapsettomien työntekijöiden edelle. Lapsiperheiden huomioimisesta hyötyvät kuitenkin kaikki, summaa Kokko.

Lapsiperheiden huomioiminen esimerkiksi työvuorosuunnittelussa ja projektien ajankohdissa on Kokon mukaan viesti kaikille työntekijöille siitä, että heistä välitetään ja eri elämänvaiheet otetaan huomioon. Kokon mukaan kyseessä on matka kohti sosiaalisesti vastuullista organisaatiokulttuuria.

– Jos näitä asioita ei oteta huomioon, se maksaa työnantajalle pahimmillaan esimerkiksi sairauspoissaoloina.

Myös kolmen lapsen isä Riku Tarkiainen uskoo, että lastenhoitoavusta hyötyvät kaikki.

– Työntekijöille tämä on poikkeuksellisen hyvä juttu, työnantaja hyötyy taas siinä, että työntekijöillä on vähemmän stressiä. Ja lapset tykkäävät!

Lappeenrannassa Visma Solutionsin neuvotteluhuoneessa kuuluu rapinaa. Lapset kaivavat esiin herkkuja, vuorossa on sadepäivän kuluksi elokuva. Kerholainen Salla Tarkiainen tietää, mikä odottaa kesäkerholta.

– Eniten odotan sitä, että mennään uimaan!