Säästä ja sääskistä huolimatta taimenistukseen Kainuussa oli ennätysmäärä hakijoita – metsänhoitopäällikkö: "Kyllä siellä palkkansa eteen pitää tehdä töitä"

Metsähallituksen metsänhoitopäällikkö Ari Pasanen kertoo, että runsaiden hakijamäärien takana ovat koronakevään heikentyneet kesätyömahdollisuudet.

metsätalous
Pottiputkia ja istutuslaatikko
Metsähallituksen metsänhoitopäällikkö Ari Pasasen mukaan taimenistuttajat saavat urakastaan 1000-2000 euroa.Matias Väänänen / Yle

Taimenistutukseen haki tänä vuonna ennätysmäärä nuoria. Hakijoita oli niin paljon, että kaikki halukkaat eivät edes päässeet töihin. Suomussalmelle, Kuhmoon ja Koillismaalle taimenistutukseen oli yhteensä yli sata hakijaa, joista vajaa 40 sai paikan.

– Säästä, sääskistä ja mäkäräisistä huolimatta se on suosittua. Kyllä siellä palkkansa eteen pitää tehdä työtä. Istuttajat saavat 1000-2000 euroa.

Metsähallituksen metsänhoitopäällikkö Ari Pasanen kertoo, että runsaiden hakijamäärien takana ovat koronakevään heikentyneet kesätyömahdollisuudet. Epävarmoista työmahdollisuuksista johtuen nuoret kiinnostuivat perinteisestä metsänistutustyöstä, joka onkin jo täydessä vauhdissa.

– Valitut nuoret ovat aloittaneet kesätyössä kesäkuun alussa. Eli he istuttavat muutaman viikon ajan pottiputkella taimia muokattuun metsämaahan, työaika heillä on noin kahdeksan tuntia.

Kainuussa taimenistutuksen pitäisi olla Pasasen arvioiden mukaan valmiina kahdessa kolmessa viikossa, riippuen taimien ja työmaiden jäljellä olevista määristä.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)