1. yle.fi
  2. Uutiset

Analyysi: Matti Vanhasesta pääministeri Sanna Marinin paras kaveri – entinen pääministeri ei lähde hallitukseen leikkimään

Matti Vanhasen (kesk.) suostuminen valtiovarainministeriksi lupaa, että keskusta on täysillä mukana Sanna Marinin (sd.) hallituksessa, arvioi politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.

Suomen Keskusta
Sanna Marin kättelee Matti Vanhasta.
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) tervehti pääministeri Sanna Marinia (sd.) helmikuussa valtiopäivien avajaisissa. Ennen koronavirusta kättely oli vielä käytössä. Mauri Ratilainen / AOP

Keskustan johto kävi viikonvaihteessa syväkynnöllä läpi poliittisen tilanteen. Loppupäätelmä, jossa puoluejohtaja Katri Kulmuni (kesk.) vetosi Matti Vanhasen (kesk.) velvollisuudentuntoon ja suostutteli tämän valtiovarainministeriksi, kertoo keskustan johdon päätyneen siihen, että nyt ei ole oikea aika kaataa hallitusta.

Ministeripestiin alun perin vastahakoisesti suhtautuneen Vanhasen pään kääntäminen kertoo, että Vanhanen on saanut takeet keskustajohdon pitkäaikaisesta sitoutumisesta hallitusyhteistyöhön. Entinen pääministeri ei lähde hallitukseen leikkimään.

Tiedotustilaisuudessa ministerivalinnan jälkeen tulevalla valtiovarainministerillä oli jo selkeä talousohjelma, jota hän aikoo toteuttaa. Pääministeri Sanna Marin (sd.) saa Vanhasesta vahvan mutta myös omatahtoisen yhteistyökumppanin.

Pääministerin ja valtiovarainministerin välisen yhteistyön sujuminen on varsinkin tulevina, taloudellisesti haastavina vuosina hallitustyölle elintärkeää.

Perjantaina iltapäivällä, kun tieto Katri Kulmunin pikaisesta päätöksestä erota valtiovarainministerin tehtävästä levisi kulovalkeana läpi median, eduskunnan ja koko poliittisen kentän, Marinin hallituksen tulevaisuus oli vaakalaudalla.

Kulmuni vakuutti perjantaina lyhyessä ja tunteellisessa tiedotustilaisuudessaan eduskunnan valtiosalissa, että keskusta jatkaa hallituksessa.

On selvää, että viikonlopun aikana keskustan johdon sisäisissä keskusteluissa käytiin läpi kaikki vaihtoehdot siitä, mitä keskustan olisi nyt viisasta tehdä.

Päätöksen hetkellä jokaisen keskustapäättäjän takaraivossa takoi Ylen mittauksen tuore kannatusluku: 10,7 prosenttia. Kevään 2019 eduskuntavaalien surkeasta alle 14 prosentin tuloksesta takapakkia oli tullut vuodessa kolme prosenttiyksikköä.

Antti Rinteen (sd.) ja joulukuusta 2019 Sanna Marinin johtamaan viiden puolueen hallitukseen osallistuminen on jakanut keskustan päättäjiä, vaikka hallitustunnustelujen edellä 80 prosenttia puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän jäsenistä kannatti hyppyä vasemmistovetoiseen hallitukseen, kunhan puolueen reunaehdot hyväksytään hallitusohjelmaan.

Pääministeri Marin, sosiaalidemokraatit ja muut hallituskumppanit voivat nyt hengähtää hetken rauhassa. Kannatustuskissaan välillä hallituskumppanien hermoja raastellut keskusta on suuntansa valinnut ja hakee uutta nousua vahvan hallituspolitiikan kautta.

Hallituksen arkisessa työssä kysymyksiä herättää tilanne, jossa Kulmuni aikoo jatkaa ministeriryhmän puheenjohtajana ja hallitusyhteistyötä johtavan viisikon jäsenenä.

Siirtymäkauden aikana SDP:ssä puolueen puheenjohtaja Antti Rinne on johtanut puoluehallitusta, mutta pääministeri Sanna Marin on vetänyt SDP:n ministeriryhmää. SDP:ssä kaksipäinen johtajuus loppuu elokuussa, kun Marin valitaan puoluejohtajaksi.

Valtiovarainministeri on ollut viimeksi viisikon ulkopuolella viime syksynä, kun silloin puoluejohtajaksi valittu Katri Kulmuni otti paikkansa hallituksen kärkiryhmässä, vaikka Mika Lintilä (kesk.) sai jatkaa valtiovarainministerinä vielä muutaman kuukauden ajan.

Keskustan syyskuun alussa Oulussa pidettävän puoluekokouksen henkilövalinnat voivat tuoda hallituspolitiikkaan uusia jännitteitä, jos Kulmuni haluaa jatkaa puoluejohtajana ja saa vastaehdokkaan tai vastaehdokkaita keskustan ministereistä.

Annika Saarikko (kesk.) palaa elokuussa tiede- ja kulttuuriministeriksi. Puoluekokous joutuu pohtimaan, kuka johtaa keskustan ensi kevään kuntavaaleihin.

Kulmuni on sanonut, että hallituksen ulkopuolella hänellä on nyt aikaa kiertää keskustan kenttää. Kenttäkiertue on oiva tapa mitata omaa kannatusta ennen puoluekokousta.

Hallituskumppanit voivat kuitenkin pian epäillä keskustan pitkäaikaista sitoutumista hallitusyhteistyöhön, jos keskustajohtaja jää pysyvästi hallituksen ulkopuolelle.

Kuntavaalien ja myöhemmin eduskuntavaalien lähestyessä houkutus kaksilla rattailla istumiseen; toinen jalka hallituksessa ja toinen oppositiossa, murentaa nopeasti hallitusyhteistyön herkän luottamuksen.

Lue myös:

Matti Vanhanen nousee valtiovarainministeriksi: "Velvollisuudentunto ajaa, kun kysytään painokkaasti" – Hallitus käsittelee tiistaina ministerivaihdosta

Analyysi: Oppositioon haikailevat vain ne, jotka eivät ole siellä olleet

Näin keskusta kääntyi oppositiosta kohti hallitusta – SDP sai jo vapun jälkeen tietoja keskustan kentän haluista hallitusneuvotteluihin

Lue seuraavaksi