1. yle.fi
  2. Uutiset

Anna Grotenfelt-Paunonen löytää oikean teen vaikka karjalanpaistin kaveriksi: "Teellä on paljon enemmän käyttömahdollisuuksia kuin me tällä hetkellä käytämme"

Teesommelier Anna Grotenfelt-Paunosesta tulee pian Suomen ensimmäinen teemestari

Puoli seitsemän
Anna Grotenfelt-Paunonen
Jari Pussinen / Yle, kuvankäsittely Illusia Sarvas / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Vielä 30 sekuntia, sanoo Anna Grotenfelt-Paunonen.

– Se on sekuntipuuhaa tämä teen hauduttaminen.

Metallinen sekuntilaskuri pärähtää ja Grotenfelt-Paunonen nostaa haudutussiivilän kannusta. Hän kaataa valmiin teen viinilasiin.

– Minulla on tapana käyttää maistelussa laseja, hän sanoo.

– Näissä näkee niin kauniisti teen värin.

Hän kääntelee höyryävää meripihkanväristä teetä auringonvalossa.

Teetä viinilaseissa.
Grotenfelt-Paunosen mielestä teessä ja viinissä on yllättävän paljon samankaltaisuutta. Jari Pussinen / Yle

Tunnelma on jotenkin aasialainen, vaikka olemmekin Etelä-Savossa, Juvalla. Siellä Wehmaan kartanon vanhassa tallissa on jo yli kymmenen vuoden ajan toiminut kiitelty englantilainen teehuone, TeaHouse of Wehmais.

Nyt paikkaan on tehty täysremontti ja konseptia uusittu. Anna Grotenfelt-Paunonen hakee hieman sopivaa sanaa.

Ulkokuva Vehmaan kartanon vanhasta tallista, jossa toimii teehuone.
2010 perustettu teehuone toimii Grotenfeltien sukutilan vanhassa tallissa. Jari Pussinen / Yle

– Ehkä olemme lähinnä teebistro. Mutta kyllä meiltä edelleen edelleen saa skonsseja ja muuta perinteistä englantilaistakin.

Yksi Suomen ainoista teesommeliereistä haluaisi opettaa suomalaiset nauttimaan teetä ruuan kanssa siinä missä viiniäkin.

Teesommelier?

– Minä en alun perin ollut mikään teeihminen, Grotenfelt-Paunonen sanoo.

– Onhan meidän perheessä kyllä aina juotu teetä aamupalalla ja iltapalalla, mutta se valikoima oli aika kapea. Aikaisemmin join vain mustaa teetä ja jos se oli maustettua, oli se Earl Greytä. Mutta sitten kun perustin teehuoneen, huomasin, että pitää tutustua asioihin kunnolla eikä jäädä puolitiehen.

Viinisommelierit ovat ravintolassa työskenteleviä viinin asiantuntijoita.

– Teesommelier on oikeastaan vastaava kuin viinisommelier, mutta teestä, sanoo Grotenfelt-Paunonen.

– Meidän koulutuksemme ei ole ihan yhtä laaja ja vaativa kuin viinisommelierin, mutta siinä on samat periaatteet. Pitää ymmärtää juoman päälle: mistä se tulee, miten sitä on valmistettu, mitkä ovat eri lajikkeiden erot ja tuotantotavat. Myös teen historia ja sen käyttötavat pitää tietenkin tuntea.

Suomessa ei ainakaan toistaiseksi ole mahdollista opiskella teesommelieriksi. Grotelfelt-Paunonen suoritti International Tea Masters Association -yhdistyksen (ITMA) tea sommelier -tutkinnon. Opinnot kestivät kolme vuotta ja niihin sisältyi niin lähi- kuin etäopetustakin. Lähiopinnot hän kävi Ruotsissa.

– Mitä enemmän olen teestä oppinut ja sitä opiskellut, niin sitä enemmän se on vienyt mukanaan. Se on äärimmäisen laaja ja mielenkiintoinen maailma, ja haluan oppia siitä vielä lisää.

Värillisiä teekannuja.
Teelajikkeita on yli 10 000. Jari Pussinen / Yle

Syksyllä hän on aloittamassa opintoja Japanissa ja Englannissa. Tavoitteena on teemestarin tutkinto. Anna Grotenfelt-Paunonen olisi Suomen ensimmäinen teemestari.

Tee ruokajuomaksi

Mutta että teetä ruuan kanssa? Onko jokaiselle ruokalajille mahdollista löytää sopiva tee?

– Kyllä minä niin väittäisin, sanoo Anna Grotenfelt-Paunonen.

Pistän hänet pieneen tenttiin.

Mikä tee sopisi vaikkapa graavilohen kanssa?

– Graavilohen kanssa voisi olla useampia vaihtoehtoja. Yksi mikä olisi tosi hyvä on sencha, japanilainen maustamaton vihreä tee. Ja myös vaikkapa bergamotilla ja greipillä maustettu musta tee.

Karjalanpaisti?

– Siihen voisi sopia voimakkaasti hapatettu oolong tai jokin Etelä-Kiinan musta teelaatu, jossa on vähän pähkinäisyyttä siinä maussa.

Joulupöytä?

– Minä itse juon joulupöydän ruokien kanssa yleensä snapsia, nauraa Grotenfelt-Paunonen.

– Tämä onkin haastavampi. Sitä pitäisi ehkä pilkkoa vähän. Kalan kanssa jonkinlaista teetä ja sitten kun päästään lihoihin ja laatikoihin sitten taas toisenlaista. Samalla tavalla kuin viinissä, voi teessäkin pelata joko samanlaisella makumaailmalla tai etsiä vastakkaisuuksia, jotka sitten kompensoivat toisiaan.

Teehuoneen omistaja Anna Grotenfelt-Paunonen.
Anna Grotenfelt-Paunosen oma suosikkitee on taiwanilainen kevyesti hapetettu oolong.Jari Pussinen / Yle

Pelottomat suomalaiset

Me suomalaiset olemme tunnetusti kahvikansaa emmekä karta maitoa ruuan kyytipoikana.

Tulevalla teemestarilla on työsarkaa.

– No minun mielestäni suomalaiset ovat kuitenkin aika pelottomia, kehuu Grotenfelt-Paunonen.

– Olen nyt toiminut teealalla yli 10 vuotta. Alussa tietysti monet ovat varovaisempia. Maistellaan maustettuja teelaatuja, hyvin usein mustaa. Mutta asiakkaistani olen huomannut, että sitä rohkeutta löytyy. Lähdetäänkin testaamaan paljon vaativampia teelaatuja. Ja nyt kun olemme viime vuosina tehneet tällaisia teen ja ruuan yhdistämisiä, niin ne ovat herättäneet paljon mielenkiintoa.

Suomalaisten suurin teemoka

Se löytyy teen hauduttamisesta.

– Vihreä tee haudutetaan yleensä ihan liian kuumassa vedessä, sanoo Grotenfelt-Paunonen.

–Se tekee siitä kitkerän makuista.

Pieniä valkoisia teekannuja roikkumassa seinällä.
Hauduttamisen kanssa kannattaa olla tarkkana. Jos vihreää teetä hauduttaa liian kuumassa, riehaantuvat tanniinit ja tekevät teestä kitkerää. Jari Pussinen / Yle

Hetken mietittyään hän naurahtaa ja heristää syyttävää sormea myös hieman yllättävään suuntaan.

– Suomen armeija teki teelle ehkä sellaisen karhunpalveluksen, että siellä sitä juotettiin liiankin kanssa. Olen törmännyt moneen mieheen, joka on sanonut, että minä en enää juo teetä, sitä sai armeija-aikana ihan riittävästi.

Teestä on moneksi

– Kyllä minä toivoisin, että Suomessa alettaisiin käyttää teetä laajemmin mitä on tähän mennessä käytetty, sanoo Grotenfelt-Paunonen.

– Ja pääsisimme pois siitä ajatusmaailmasta, että tee on kylmän ja kolean ilman juoma tai jos ollaan kipeinä, niin juodaan lempimukista lämmintä teetä.

Käyttömahdollisuuksia olisi paljon enemmän.

– Teetä voi käyttää ruuan kanssa tai cocktailin kanssa tai leivonnassa tai ruuanlaitossa tai miksei kankaiden värjäyksessä ja tämmöisessä. Teellä on paljon enemmän käyttömahdollisuuksia kuin me tällä hetkellä käytämme.

Kukkia teepohjaisessa coctailissa.
Teesommelier tekaisee vaikka teepohjaisen cocktailin. Juomassa on valkoisen Pai Mu Tan-teen lisäksi vodkaa, seljankukkamehua ja valkoista jääteetä. Jari Pussinen / Yle
Lue seuraavaksi