Reetta Rädyn kolumni: On aikuisten syytä, jos nuoria ahdistaa

Toivottavasti nuoria kuullaan, kun heille suunnattuja tukimiljoonia käytetään, kirjoittaa Reetta Räty.

nuoret
Reetta Räty
Reetta Räty.Antti Haanpää / Yle

Viime viikolla hallitus myönsi lapsille ja nuorille "hyvinvointipaketin", 320 miljoonaa euroa. Hallituksen aikuiset sanoivat, että ihan jokainen nuori saa nyt tarvitsemansa tuen. Opposition aikuiset sanoivat, että nyt otetaan velkaa, jonka maksajiksi päätyvät nuoret, kunhan vähän kasvavat.

Itseäni mietityttää, kenen ehdoilla lapsi ja nuoria lopulta tuetaan? Esimerkiksi yliopistojen pääsykoeuudistuksesta ja ammatillisen koulutuksen reformista (siirryt toiseen palveluun) jäi kysymys: käytiintö uudistukset läpi nuorten todellisuudesta käsin?

Ajateltiinko tarkasti, mitä vaikkapa pitkän matematiikan suosiminen tarkoittaa 16-vuotiaalle lukiolaiselle, kun hän miettii kurssivalikoiman ääressä, valitako sitä mikä kiinnostaisi, vai sitä mitä systeemi suosii? Tai mitä itsenäisen opiskelun painottaminen tarkoittaa ammattikoululaisen arjessa?

Aikuisten maailmassa suositaan kovasti palvelumuotoilua, eli sitä, että uudistuksia tehdään käyttäjän kokemuksesta käsin. Se ei tarkoita sitä, että nuori saa päättää, tuleeko nuorisotalolle biljardipöytä vai X-box. Se tarkoittaa sitä, että selvitetään huolella, millaisia tarpeita arjessa on, sellaisiakin, joita on vaikea pukea sanoiksi.

Tulevan vuoden aikana nähdään, kenen todellisuudesta käsin koronahaavoja paikataan.

Nyt aikuiset riemuitsevat somessa nuoriin satsaamisesta ja siitä, että koulutuksen järjestäjien tarpeita on kuultu. Tulevan vuoden aikana nähdään, kenen todellisuudesta käsin koronahaavoja paikataan. Mitkä ovat keinot, joilla tällä kertaa tilkitään eriarvoisuuden kasvu ja syrjäytymisvaara?

Nykyisiä politiikkoja ei käy kateeksi. Ei kyllä tuleviakaan. Ihan kaikki toivovat lisää resursseja eli rahaa, ja jonkun pitää jaksaa maksaa.

Mutta eivät nuorten tulevaisuudesta ja tunnelmista päätä yksin poliitikot. Olemme kaikki vastuussa siitä, millaista kuvaa aikuisuudesta, työstä ja elämästä ylipäätään välitämme. Hyvinvointivaltiossakaan kaikkea ei saa rahalla.

Suomen lupaus on pitkään ollut, että täällä on turvallista, toimivaa ja tasaista. Välillä liiankin.

Monen nuoren kohdalla korona asettui jo valmiiksi horjuvaan kuvaan tulevasta. On huoli ympäristöstä, ilmastosta, siitä löytääkö opiskelupaikan tai työtä, kelpaako sellaisena kuin on. Uusimmassa nuorisobarometrissa (siirryt toiseen palveluun) 70 prosenttia nuorista arvioi, että työelämä vaatii työntekijöiltä niin paljon, että ihmiset palavat loppuun ennenaikaisesti.

Suomen lupaus on pitkään ollut, että täällä on turvallista, toimivaa ja tasaista. Välillä liiankin. Ikäiseni poliitikot puhuivat byroslaviasta. Hus pois tieltä, valtio!

Ryvimme mekin läpi 90-luvun laman ja 2008 alkaneen taantuman, mutta ei ollut eksistentiaalista pelkoa ilmasto- ja ympäristökriisistä, saati pandemiaa. Ilmapiiri tuntui toisenlaiselta: oli vähemmän tavaraa, mutta myös vähemmän kilpailua ja suorittamista. Emme käyttäneet sanoja palautuminen, henkinen kuorma, tai itsensäjohtaminen. Monenlaista murhetta oli, mutta ei somea, johon verrata omaa arkista mitättömyyttä.

Nyt nukkuminenkin on vaikeasti hallittava suorite ja harrastus potentiaalinen paikka hankkia osaamisia. Sekä opiskelu että työelämä näyttää olevan kamppailu uupumusta ja tipahtamista vastaan. Jostain on syntynyt ajatus, että töissä pitää hallita mittava määrä työelämätaitoja. Outoa kyllä, työelämässä pyörii tuhansittain ikäisiäni epä-diginatiiveja, ja esimerkiksi tunne- ja vuorovaikutustaitomme ovat nykynuoriin verrattuna olemattomia.

Tuntuu, että viesti työelämään saapuville on: varustautukaa! Se voisi olla: yhdessä pärjäämme!

Tiedän, etteivät nuoria kiinnosta kaltaisteni keski-ikäisten elämänohjeet. On kuitenkin niin, että yhteiskunnallisella ilmapiirillä on väliä, ja ilmapiirin luovat pitkälti aikuiset. Me aloimme korostaa elintasoa enemmän kuin elämäntasoa. Me tökkäsimme puhelimet lasten käsiin. Me keksimme elämän, jossa opiskellaan lehdistä ja somesta, miten juuri sinä voit oppia kävelemään, juoksemaan, johtamaan, jaksamaan ja syömään puuroa oikein.

Aikuisuuteenkin kuuluu se, että joinakin päivinä, keväinä tai vuosina yrittää lähinnä selvitä. Sellaista elämä on.

Tämän oikeanlaiseen elämään virittäytymisen rinnalla tuntuu hassulta katsella ympärilleen.

Itselläni ja läheisillä aikuisilla on koko ajan jokin asia rempallaan. Usein ihmettelen, että saamme niinkin paljon aikaan sekavissa elämäntilanteissa. On ahdistusta, epävarmuutta, eroja, pulaa rahasta mutta ei ristiriidoista. Aikuisuuteenkin kuuluu se, että joinakin päivinä, keväinä tai vuosina yrittää lähinnä selvitä. Sellaista elämä on. Tottakai on järkevää huolehtia itsestään, mutta ei kaikkeen tarvitse taipua. Muistammeko puhua tästä? Että ei tarvitse elää jollain tavalla kelvatakseen? Että pettymykset ja kriisit kuuluvat asiaan?

Viime aikojen eetos on korostanut yksilön virittämistä huippuunsa niin työmarkkinoilla kuin salillakin. Paljon isompi kysymys on, miten virittäisimme yhteiskuntaa niin, että se olisi yhdenvertainen, kestävä ja kaikki mukaan ottava.

Eräässä toukuisessa A-studion keskustelussa olivat poikkeuksellisesti äänessä nuoret. Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Adina Nivukoski ja ammattikorkeakouluopiskelijoita edustavan Samokin puheenjohtaja Anna Laurila kertoivat ohjelmassa terveisensä nuorten koronakeväästä. He puhuivat epävarmuudesta ja 90-luvun laman opetuksista. He eivät puhuneet itsestään, vaan käänsivät huomion siihen, mitä tapahtuu yhteisölle, jos kaikki eivät ole mukana. Autetaan niitä, joilla on vaikeaa, he sanoivat. Huolehditaan, ettei kukaan tipu matkasta, he toistelivat.

Viisaita ovat, Suomen nuoret. Ei yhteiskunta tai edes sen hyvinvointipaketti toimi, jos jokainen ajattelee vain itseään.

Reetta Räty

Kirjoittaja on 46-vuotias valtiotieteilijä, joka asuu ja tekee töitä nuorten kanssa.

Kolumnista voi keskustella 11.6. klo 23:00 saakka.