Vaihtopäivät, tunteiden vuoristorataa vai rutiinia: Miten kahdessa kodissa asuvien lasten tapaamisjärjestelyt sujuvat? Kysy ja keskustele

Yli satatuhatta suomalaislasta asuu kahdessa kodissa. Järjestely ei suju kaikilta kitkattomasti.

perheet
Aurora Peltomaa sulkee reppuaan
Aurora vaihtaa kotia perjantaisin ja sunnuntaisin.Päivi Meritähti / Yle

Viisivuotias Aurora on lähdössä viikonlopuksi isänsä luo. Hän pakkaa reppunsa reippaasti, vaikka mieli on maassa. Kahden kodin välillä kulkeminen ei tunnu kivalta.

Äiti, Jessika Järvelä kannustaa tytärtään ja yrittää kaivaa reippauden rippeet esiin.

– Muistathan, että isin luona on kuitenkin kiva käydä ja näet äidin sitten taas sunnuntaina.

Auroran silmäkulmat kostuvat. Hän sanoo, että äitiä tulee ikävä.

Lapsen nähden ei riitoja

Reilusti yli satatuhatta suomalaislasta asuu kahdessa kodissa. Heistä valtaosa asuu suurimman osan ajasta sen vanhemman luona, jonka osoitteessa on kirjoilla. Moni vaihtaa silti kotia viikoittain.

Esimerkiksi Aurora asuu isänsä luona joka viikonloppu. Hänellä on ollut kaksi kotia jo yli neljän vuoden ajan.

Auroran vanhemmat erosivat, kun hän oli yhdeksän kuukauden ikäinen. Aluksi vanhemmat eivät meinanneet päästä sopuun asumisjärjestelyistä. Välit olivat kireät ja oli lähellä, ettei vaihtotilanteisiin otettu apuun ulkopuolista välittäjää.

Siihen ei kuitenkaan lopulta tarvinnut turvautua.

– Vaikka vanhempien välit ovat huonot, ei lapsen nähden saisi riidellä. Pystyimme pistämään omat tunteemme sivuun. Se oli lapsen edun mukaista, Jessika Järvelä kertoo.

Isä ei halua antaa haastattelu aiheesta, mutta hän on tietoinen jutun sisällöstä.

Vaihtopäivät ahdistavat

Vaihtopäivät ovat tunteikkaita kaikille osapuolille. Tämän porilaisperheen tilanteessa tytär suree, kun hänen pitää lähteä toiseen kotiin. Äitiä ahdistaa, kun tytär pitää pakottaa siihen. Isää puolestaan harmittaa, kun tytär osoittaa, ettei haluaisi viettää viikonloppua hänen kanssaan.

Aurora myöntää, että isää on kiva nähdä, mutta hän ei haluaisi olla hetkeäkään erossa äidistä. Siksi viikonloput isän luona tuntuvat ikäviltä.

Eroahdistus ei liity pelkästään isään. Jessika Järvelä kertoo, että tytär kantaa äidin valokuvaa mukanaan joka paikkaan. Sitä tarvitaan jopa päiväkodissa, joka on kuitenkin kuulunut arkeen jo pitkään.

– Aurora on minussa tosi paljon kiinni. Hän kaipaa minua öisinkin, eikä nuku kunnolla. Hänen on vaikea hyväksyä muuttuvia tilanteita.

Äiti avaa oven tyttärelleen
Toiseen kotiin lähteminen on Auroralle vaikeaa.Päivi Meritähti / Yle

Pikku hiljaa vaihtopäivät ovat alkaneet sujua paremmin ja paremmin. Kovin aikaisin Jessika Järvelä ei silti halua ääneen mainita, että tänään olisi taas aika pakata reppu.

– Siitä seuraa edelleen melkoinen itkupotkuraivari. Nykyään käy jo onneksi myös niin, että sunnuntaisin Aurora viihtyisi isänsä luona pidempäänkin.

Järvelä pitää tätä merkkinä siitä, että tytär alkaa sisäistää, että hänellä todella on kaksi kotia.

Oma lapsuus vaikuttaa

Jessika Järvelä ei koskaan tuntenut omaa isäänsä. Hän kertoo isänsä valinneen aikoinaan alkoholin lastensa sijaan. Lapsuudessa tapaamisia ei ollut. Järvelä näki isänsä vasta aikuisiällä, juuri ennen tämän kuolemaa.

– Haluan, että omalle lapselleni jää isästään paremmat muistot.

Järvelä myöntää kokemustensa vaikuttavan siihen, kuinka hanakasti hän haluaa tyttärensä viettävän aikaa isänsä kanssa. Niin on ollut heti erosta lähtien.

– Oli kamalaa antaa vaihtopäivinä isän syliin alle vuoden ikäinen huutava lapsi, joka ei ymmärtänyt, mitä tapahtuu. Ei sen ikäinen käsitä, että äidin luo pääsee takaisin jonain tiettynä päivänä.

Silti niin oli tehtävä, jottei tytär unohtaisi isäänsä.

Lapsella oikeus vanhempiinsa

Ei ole itsestään selvää, että vanhemmat saavat eron jälkeen sovittua lasten tapaamisesta. Jessika Järvelä muistelee, että alkuaikoina heilläkin tehtiin ohareita.

Leikkeihinsä uppoutunut Aurora on selkeästi kuulostellut äitinsä puheita toisella korvalla, sillä hän huikkaa oman kommenttinsa väliin.

– Isä ottaa minut luokseen aina kun on sovittu, että menen sinne. Se on kiva asia.

Äiti iloitsee siitä, että tähän pisteeseen on päästy. Vielä satunnaisesti tyttären ikävä käy ylivoimaiseksi ja hän palaa kotiin sovittua aiemmin.

Vaikka aikataulujen muuttuminen harmittaa välillä, on Järvelä järkeillyt asian niin, että kaikkeen varautuminen kuuluu vanhemmuuteen.

Aurora Peltomaa Jessika Järvelän sylissä
Jessika Järvelä järjestää arkensa sen ajatuksen pohjalta, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa.Päivi Meritähti / Yle

Lapsen kasvattaminen ei ole vanhempien välistä kilpailua tai sopimuspapereihin tuijottamista. Oli tapaamispäivistä sovittu kirjallisesti tai ei, kannustaa Järvelä kaikkia osapuolia joustamaan.

– Vanhemmat ovat yhdessä vastuussa lapsestaan, eikä silloin kuulu ajatella, että en nyt ota lasta vastaan, kun ei ole minun vuoroni. Pitää ajatella lapsen etua. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa.

Porilaisperhe on yksi esimerkki sadantuhannen joukossa. Lasten tapaamisoikeuksista sovitaan jokaisessa perheessä omalla tavalla. Kaikissa tapaamisia ei ole saatu järjestettyä yhteisymmärryksessä, ja joissain puhutaan jopa vieraannuttamisesta.

Lasten tapaamista koskevaa lakia muutettiin puoli vuotta sitten. Uudistetun lain mukaan (siirryt toiseen palveluun) vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsen suhteesta molempiin vanhempiinsa.

Miten teillä on järjestetty tapaamiset? Onko yhteistyö ollut kitkatonta? Ahdistavatko vaihtopäivät?

Lähivanhempi, etävanhempi tai vaikka kahden kodin väliä kulkenut lapsi, kerro omista kokemuksistasi. Mikä on onnistunut, minkä voisi tehdä toisin?

Voit esittää kysymyksiä myös asiantuntijoille. Me selvitämme niihin vastaukset.