Siperian valtava öljyvuoto jatkaa leviämistään

Presidentti Vladimir Putin on määrännyt Norilsk Nickel -kaivosjätin korvaamaan aiheuttamansa valtavat tuhot.

öljyvuodot
Meripelastushenkilökunta pumppaa saastunutta aluetta Ambarba-joella.
Säiliöstä valunutta dieselöljyä on yritetty poistaa vesistöstä kehnoin tuloksin.Yuri Kadobnov / AFP

Öljypuomit eivät ole pysäyttäneet Siperian valtavan öljyvuodon etenemistä, kertoivat paikallisviranomaiset maanantaina.

Lämpövoimalan öljysäiliöstä Norilskin länsipuolella valui viikko sitten 15 000 tonnia dieselöljyä Ambarnaja-jokeen ja 6 000 tonnia maaperään.

Krasnojarskin aluehallinnon edustajan Julia Gumenjukin mukaan puomien ohi on päässyt suuret määrät öljyä, koska puomit pantiin paikoilleen joko liian myöhään tai asennettiin väärin.

Gumenjukin mukaan joessa on jopa toista sataa kertaa sallittua enimmäismäärää enemmän öljy-yhdisteitä.

Öljysäiliöt omistaa välillisesti Norilsk Nickel -kaivosjätti. Presidentti Vladimir Putin on määrännyt yhtiön korvaamaan aiheuttamansa valtavat tuhot.

Yhtiön mukaan turman syynä oli se, että tankkia kannattelevat pilarit olivat alkaneet vajota. Koko Norilskin kaupunki on rakennettu ikiroudalle, jonka ilmastonmuutos uhkaa sulattaa.

Lue myös:

Putin läksytti oligarkkia Siperian öljyvuodon vuoksi – kaikki ikiroudan päällä olevat "vaaralliset rakenteet" määrättiin tarkastettaviksi

Dieselvuoto värjäsi joen verenpunaiseksi Norilskissa ja järkytti presidentti Putinin: "Somestako tämäkin tieto nykyään saadaan?"

Lähteet: AFP