Laitesukeltaja on hukkunut Taivalkoskella

Oulun poliisi tutkii hukkumisen syytä.

hukkuminen
Ambulanssi HUS:n Meilahden sairaalan alueella Haartmanin sairaalan edessä.
Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Laitesukeltaja on hukkunut Pohjois-Pohjanmaalla Taivalkosken Latvalammella, kertoo pelastuslaitos.

Pelastuslaitoksen mukaan sukeltaja ehti olla vedessä kaksi tuntia, ennen kuin hänen saatiin nostettua pois Latvalammesta.

Pelastuslaitos sai hälytyksen asiasta hieman ennen puoli kahdeksaa illalla, kun rannalla ollut ihminen menetti yhteyden sukeltajaan. Paikalle lähti viisi pelastuslaitoksen yksikköä Taivalkosken ja Kuusamon paloasemilta sekä pelastussukellusyksikkö Oulusta.

Oulun poliisi tutkii hukkumisen syytä.