1. yle.fi
  2. Uutiset

Lohjan mystisten pamauksien syy selvisi: nuoret ovat ampuneet ilotulitusraketteja ilman lupaa

Poliisi on saanut haltuunsa vähäisen määrän ilotulitteita, ja asiaa tutkitaan räjähdesäännösten rikkomisena.

Uusimaa
Ilotulitusraketti
AOP

Lohjalla asukkaita öisin häirinnyt paukuttelu johtuu - ainakin osittain - nuorten ampumista ilotulitteista, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi.

Poliisi on saanut haltuunsa vähäisen määrän ilotulitteita, ja asiaa tutkitaan räjähdesäännösten rikkomisena.

Kevään aikana poliisille on tullut useita ilmoituksia häiritsevästä paukuttelusta Lohjalla Mäntynummen ja Perttilän alueella.

Voimakkaita pamauksia on kuulunut pahimmillaan useita kertoja viikossa, välillä jopa kahdeksan kertaa yössä.

Poliisi muistuttaa, että ilotulitteiden myynti ja luovuttaminen alaikäiselle sekä niiden hallussapito ja ampuminen alle 18-vuotiaana ovat rikoksia.

Tällöin tekijä syyllistyy räjähdesäännösten rikkomiseen tai mahdollisesti räjähderikokseen.

Täysi-ikäisten kohdalla ilotulitteiden ampuminen on rangaistavaa muulloin kuin uudenvuodenaattona tai erillisellä luvalla.

Lisäksi ilotulitteet aiheuttavat vammautumisriskin ohella muun muassa riskin maastopaloille ja muille mittaville vahingoille.

Lue seuraavaksi