1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lappeenranta

Lappeenrannan asuntopalvelut sai yli puolen miljoonan euron avustuksen Raitakadun kerrostalojen korjaukseen

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus on myöntänyt Lappeenrannan asuntopalveluille yli puoli miljoonaa euroa kuuden kerrostalon perusparannukseen. Asunnoista tehdään esimerkiksi aiempaa paremmin soveltuvia liikuntarajoitteisille.

Kuva: Yle

Lappeenrannan asuntopalvelut on saanut yli puolen miljoonan euron avustuksen (siirryt toiseen palveluun) kerrostalojensa korjaukseen.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus myönsi Lappeenrannan Asuntopalveluille energia-avustuksen, jolla korjataan Raitakatu 2:ssa sijaitsevat kuusi kerrostaloa.

Lappeenrannan Kourulan kaupunginosaan 1980-luvun alussa valmistuneissa taloissa on yhteensä 144 yksiötä ja kaksiota. Niiden korjaus alkaa ensi vuonna.

Raitakadulla sijaitseviin asuntoihin tehdään myös esteettömiä asumisratkaisuja eri-ikäisille.