1. yle.fi
  2. Uutiset

Ensimmäisen viikon ravintolamyynti ylitti Aku Vikströmin mukaan "kaikki odotukset" – aikainen valomerkkikään ei aiheuttanut järjestyshäiriöitä

NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aki Vikström uskoo, että ravintolamarkkina palaa koronaa edeltävälle tasolle vuonna 2021.

ravintolat
Aku Vikström kädet puuskassa liitutaulun edessä.
Aku Vikström johtaa NoHo Partnersia, joka pyörittää Savoyn kaltaisia gourmet-ravintoloita sekä Hanko Sushin, ToQyon ja Friends & Brgrsin kaltaisia arkisempia ravintolaketjuja.Nella Nuora / Yle

– 200 kilometriä tunnissa seinään, ravintolayhtiö NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström kuvaa koronakevättä.

Vuoden ensimmäisinä kuukausina ravintolayhtiö kiiti eteenpäin ennätysvauhtia, sitten tuli korona. Suomen hallitus asetti kokoontumisrajoituksia ja sulki lopulta ravintolat.

Tilanne oli kaamea. NoHo Partnersin noin 250 ravintolasta vain parikymmentä sinnitteli noutoannosten varassa. Parissa viikossa syntyi miljoonien eurojen tappio.

Normaalioloissa NoHo lähes kolme tuhatta henkilöä työllistävä yhtiö lomautti lähes koko henkilökuntansa.

– Suurin kärsijähän tässä ovat olleet työntekijät. Käytännössä koko ala on ollut lomautettuna.

Nyt toimitusjohtajan äänessä kaikuu vieno optimismi. Rajoituksia puretaan ja ravintoloita avataan jälleen. Ensimmäisen viikon myynti on "ylittänyt kaikki odotukset".

– Pitää laittaa jäitä hattuun, koska kisa on alussa – mutta myyntimme oli 3,3 miljoonaa euroa. Se on lähes tuplat odotuksiin nähden.

– Vielä tärkeämpää kuitenkin on, että asiakkaat kokivat ravintolassa käynnin turvalliseksi, eikä minkäänlaisia järjestyshäiriöitä havaittu.

Vikströmiä huoletti etukäteen se, miten asiakkaat suhtautuvat esimerkiksi aikaiseen valomerkkiin, ja toisaalta se, toimiiko korona-ajan käyttäytymisetiketti terasseilla.

Huolet osoittautuivat turhiksi.

– Asiakkaat kantavat vastuuta.

Kauppa käynnistyi terassin kautta

NoHo Partners pyörittää Savoyn ja Farougen kaltaisia gourmet-ravintoloita, Hanko Sushin ja Friends & Brgrsin kaltaisia arkisempia ravintolaketjuja sekä erilaisia pubeja sekä peli- ja viihderavintoloita.

Yhtiöstä saa siis aika hyvän kuvan kuvan ravintola-alan kokonaisuudesta.

Vikströmin mukaan gourmet-ravintoloiden pöydät täyttyivät avausviikolla mukavasti. Myös terassit ovat vetäneet väkeä läpi maan, vaikka kelit ovat vaihdelleet.

– Kansa on halunnut syödä ulkona ja tavata ystäviään oluen tai viinilasin ääressä. Tässä on auttanut myös se, että terasseille on saatu lisäkapasiteettia varsinkin Helsingin kaupungilta, Vikström sanoo.

Kokonaisuutena NoHo Partnersin myynti oli ensimmäisellä korona-sulun jälkeisellä viikolla vain noin puolet normaalitilanteen luvuista. Esimerkiksi erilaisten peli- ja viihderavintoloiden myynti käynnistyy hitaasti.

– Lisäksi yökerhot on yhä suljettu ja varsinkin aukioloaikojen rajoitukset leikkaavat myyntiä pois muualtakin.

NoHo Partnersin ravintoloiden henkilökunnasta yli puolet on yhä työtä vailla.

Kauppakeskuksissa käy pian kato?

Aku Vikström arvioi, että 10–20 prosenttia Suomen ravintoloista sulkee koronan vuoksi ovensa. Koronan lopullinen saldo valkenee hiljalleen, kun yrittäjien on raavittava kokoon rahaa varastojen täydentämiseksi ja työntekijöiden lomarahoihin.

Hallituksen ravintolatuki tulee Vikströmin mukaan viimeisellä hetkellä, mutta kaikkia sekään ei pelasta. Ravintolan perustaminen on kuitenkin niin helppoa, että uusia yrittäjiä löytyy vanhojen tilalle.

Kauppakeskuksissa voi Vikströmin mukaan kuitenkin käydä pysyvämpi ravintolakato. Sen syynä ei ole pelkkä korona.

– Erikoiskauppa on siirtynyt kauppakeskuksista internetiin, ja ne on korvattu ravintolakapasiteetilla. Sitä on tällä hetkellä ihan liikaa ja korjausliike tapahtuu.

Vikströmin mukaan kauppakeskuksia on Suomessa jo ylipäätään liikaa. Esimerkiksi Tripla tai Redi olisi saanut hänen mukaansa jäädä toteuttamatta.

Ala toipuu vuonna 2021

NoHo Partners kertoi tänään, että yhtiön tulos meni tammi-maaliskuussa pahasti pakkaselle. Näin siitä huolimatta, että varsinaista korona-aikaa tarkastelujaksoon ei mahtunut kuin pari viikkoa.

Oman tilanteensa yhtiö onnistui kuitenkin vakauttamaan kevään mittaan. Vikström kiittelee rahoittajia ja vuokranantajia, jotka myönsivät lainoja tai antoivat vapautuksia vuokrien maksuun.

NoHo Partnersin osakekurssi
Samuli Huttunen / Yle

Kuten yllä oleva kaavio kertoo, myös sijoittajien usko NoHo Partnersiin on elpynyt pahimmasta aallonpohjasta.

Nykykunnossa yhtiö pärjää Vikströmin mukaan tämän vuoden ilman uutta rahoitusta – vaikka tulisi pelätty koronan toinen aalto.

– Meillä on kolme vaihtoehtoista kehityspolkua tulevaisuuden suhteen. Nyt olemme lähteneet kohti positiivista skenaariota ja sen mukaan ravintolamarkkina nousee vuoden 2019 tasolle ensi vuoden aikana, Vikström sanoo.

– Pahimmassa tapauksessa kysyntä putoaa jälleen nollaan, mutta meidän tehtävämme on pärjätä kaikissa tilanteissa.

Tammi-maaliskuu 2020

Milj. euroa

Muutos (vs 1-3/2019)

Liikevaihto

50,1

- 5,9 %

Liiketulos

- 6,6

- 231 %

Lue seuraavaksi