Forssa vetää lipun salkoon Helsinki Pride-viikolla

Kaupunginhallitus päätti liputuksen järjestämistä helmikuussa tehdyn valtuustoaloitteen pohjalta.

Forssa
Sateenkaarilippu
Kanta-Hämeen kaupungit liputtavat sateenkaari-asian puolesta.Yle

Forssan kaupunki liputtaa jatkossa Helsinki Pride-viikon ajan. Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että sateenkaariliput nousevat joka vuosi Forssan kaupungintalon lipputankoihin. Tänä vuonna Helsinki Pride-viikko on siirretty koronatilanteen vuoksi kesäkuulta syyskuun toiselle viikolle.

– Kaupunki ehtii osallistua jo tänä vuonna liputukseen, koska päätöstä noudatetaan heti kun on mahdollista, kertoo kaupunginsihteeri Matti Pietilä.

Kaupungintalon edustalla on kolme lipputankoa, mutta Matti Pietilän arvion mukaan Forssa ostaa vähintään yhden sateenkaarilipun.

Monet jo mukana liputuksessa

Esimerkiksi Lahti, Riihimäki ja Hämeenlinna ovat kau­pun­kei­na jo tehneet päätöksen osallistua Pride-liputukseen.

Li­säk­si Hämeen ammattikorkeakoulu liputtaa ihmisoikeuksien puo­les­ta ja viime kesänä Pride-lippu liehui ensimmäistä kertaa HAMK:n Fors­san kampuksella. Forssassa liputuksesta tehtiin valtuustoaloite tänä keväänä.

– Valtuustoaloitteessa esitettiin ensimmäistä kertaa, että kaupunki hankkii vähemmistölle tunnusomaisen lipun ja käyttää sitä liputuksessa. Kuntalain mukaan kaupunginhallitus käyttää kaupungin puhevaltaa, joten maanantain kokouksessa syntynyt linjaus on jatkossa käytössä myös muissa samankaltaisissa tapauksissa, Pietilä kertoo.