Pormestari määräsi Lontoon kadunnimet ja patsaat tarkastettaviksi maan siirtomaahistorian ja orjakaupan takia

Edward Colstonin patsaan poistaminen on saanut Britanniassa aikaan keskustelun maan historiasta.

Lontoo
Nelsonin patsas kohoaa kuvan keskellä. Aukion ympärillä on kerrostaloja ja aukiolla ihmisiä.
Orjuutta puolustaneen lordi Horatio Nelsonin patsas hallitsee näkymää Lontoon Trafalgar Squarella.Andy Rain / EPA

Lontoon pormestari Sadiq Khan on määrännyt kaupungin kadunnimet, patsaat ja muistolaatat tarkastettaviksi.

Tarkoituksena on selvittää, ovatko siirtomaahistoriasta ja orjakaupasta muistuttavat monumentit sopivia vielä nykyaikana.

– Kaupunkimme monimuotoisuus on suurin vahvuutemme, mutta patsaamme, teidemme nimet sekä julkiset tilamme kuvastavat mennyttä aikaa, Khan sanoi.

Päätös on seurausta viikonlopun tapahtumista Bristolin kaupungissa, jossa rasismia ja afroamerikkalaisten kohtaamaa poliisiväkivaltaa vastustavat mielenosoittajat heittivät mereen orjakaupalla rikastuneen Edward Colstonin patsaan.

– On epämiellyttävä totuus, että suuri osa kansakuntamme ja kaupunkimme vauraudesta perustuu orjakaupalle. Julkinen tilamme heijastaa tätä samalla kun monet kaupunkimme yhteisöt jäävät vailla huomiota, Khan sanoi.

Sadiq Khan
Sadiq KhanMichael Bowles / AOP

Britannian pääministeri Boris Johnson otti kantaa Black Lives Matter -mielenosoituksiin, jotka ovat ravisuttaneet Yhdysvaltoja ja monia muita maita.

– Emme voi sivuuttaa niitä syviä tuntemuksia, joita mustan miehen kuolema poliisin käsissä saa aikaan, Johnson sanoi.

Hänen mukaansa on kiistatonta, että mustat sekä muut etniset vähemmistöt tuntevat joutuvansa syrjinnän kohteeksi kouluissa, työelämässä ja rikosoikeudessa.

– Me, jotka johdamme ja hallitsemme, emme yksinkertaisesti voi olla huomioimatta näitä tuntemuksia, sillä pelkään, että liian monessa tapauksessa ne perustuvat kylmiin faktoihin, Johnson sanoi.

Johnson sanoi ymmärtävänsä mielenosoittajien ahdingon, mutta lisäsi, ettei tule hyväksymään väkivaltaa tai koronarajoituksien rikkomista.

Lue myös:

Rasismikohussa ryvettynyt Virginian kuvernööri poistaa kiistellyn kenraalin 18-metrisen patsaan: "Se oli väärin silloin ja se on väärin nyt"

Mielenosoittajat kaatoivat etelävaltioiden sotilaan patsaan Pohjois-Carolinassa

Protestit rasismia vastaan kärjistyivät paikoin: Göteborgissa kivitettiin poliiseja, Bristolissa kaadettiin orjakauppiaspatsas – video

Lähteet: Reuters, AFP