Kuka kaivoi venereitin keskelle korpea? Se on yksi Suomen arvoituksista, ja juuri ne vetävät nyt ulkomaanmatkansa peruneita

Historialliset ja tarinalliset paikat voivat erityisesti kiinnostaa retkeilijötä tänä kesänä.

retkeily
Önkkörin kanava.
Perimätiedon mukaan jokainen 1600-luvulla Önkkörin kanavaa kaivanut sotilas tai sotavanki on kaivanut sitä kyynärän verran. Sen perusteella kaivajia olisi täytynyt olla useita satoja.Emilia Pakkala / Yle

Käkisaaren Oulujärvestä erottavan Önkkörin kanavan varrella komeilevat uutuutta hohtavat onkilaiturit.

Helppokulkuinen reitti vie Önkkörinlammen rantaan, jossa retkeilijää on vastassa lintutorni sekä makkaranpaistopiste. Heti ei arvaisi, että kyseisellä paikalla on pitkä historia, joka vie retkeilijän 1600- tai 1700-luvulle.

lintutorni önkkörin ulkoulualueella.
Kesän aikana tehdään päätös, saako Önkkörin kanavalla metsästää lintuja. Emilia Pakkala / Yle

Kanavan kaivoivat venäläiset sotilaat tai sotavangit, mutta muuta kanavan historiasta ei juurikaan tiedetä. Se kuitenkin tiedetään, että vesitiet olivat keskeinen kulkuväylä Kainuussa silloin, kun asutusta alettiin rakentaa. Önkkörin kanavalla on siis ollut historiassa konkreettinen merkitys.

Vuosikymmenien kuluessa kanava kasvoi lähes umpeen veden virtauksen vähetessä. Kunnostustöitä suunniteltiin parikymmentä vuotta ja vuonna 2018 pyörät laitettiin viimein pyörimään. Nyt Önkkörin kanava on avattu ulkoilualueeksi sekä veneliikenteen käyttöön.

Retkikohteiden tarinallisuus vetää puoleensa

Koronapandemian vuoksi lähiretkeily on kasvattanut suosiotaan räjähdysmäisesti kevään aikana, kertoo ulkoilujärjestö Suomen Ladun retkeilyasiantuntija Juhani Lehto. Hän uskoo, että myös kesän aikana retkikohteissa tulee käymään erityisen kova kuhina ympäri Suomen.

Lehdon mukaan retkikohteiden tarinallisuus on yksi tekijä, joka voi vetää retkeilijöitä puoleensa. Perinteiselle rinkkaretkeilylle on oma kohderyhmänsä, mutta niin on myös teemoitetuille retkille. Lehdon mielestä Önkkörin kanava on yksi esimerkki tällaisesta tarinallisesta kohteesta, joka voi kiinnostaa kävijöitä.

– Jos kohteelta löytyy tarina, jonne ihminen pystyy mielikuvissaan menemään, se houkuttelee monen ikäisiä retkeilijöitä.

Tarinallisten kohteiden vetovoimaan etenkin nuorten keskuudessa uskoo myös Työväen Retkeilyliiton puheenjohtaja Hannu Puhalainen.

– Jos isovanhemmat ovat kertoneet mielenkiintoisia tarinoita jostain kohteesta, niin sitähän voi itse lähteä katsomaan ja kiertämään. Silloin näkee omin silmin, onko asia näin.

Hannu Puhalainen uskoo, että retkeilyn suosio tulee tänä kesänä nousemaan etenkin nuorten aikuisten keskuudessa.

– Ulkomaan lomamatkat ovat pitkälti peruttuja, niin johonkin on lähdettävä. Retkeily on silloin hyvä vaihtoehto. Metsässä on kiva olla ja sielu lepää, Puhalainen tuumii.

Koronakevään aikana retkeilystä ovat innostuneet myös sellaiset henkilöt, joilla ei ole luonnossa liikkumisesta aiempaa kokemusta. Suomen Ladun retkeilyasiantuntija Juhani Lehdon mukaan aloittelevat retkeilijät kaipaavat kohteelta selkeitä opasteita, reittiselosteita, sekä parkkipaikkoja. Tällöin heille paras ratkaisu ovat lähiretkikohteet, joissa pääsee käymään päiväseltään.

– Jännittävä nähdä, millaiset paikat alkavat erityisesti kiinnostaa ihmisiä, ja minne tulee ruuhkaa. En osaa vielä tarkasti ennustaa, kun retkeilyn aloittaa niin monet uudet ihmiset.

Önkkörin kanava.
Önkkörin kanava oli vuosia ummessa, mutta nyt veneliikenne pääsee jälleen kulkemaan.Emilia Pakkala / Yle

Äkillisessä retkeilyn suosion kasvussa on ilmennyt myös ikäviä seurauksia. Työväen retkeilyliiton puheenjohtaja Hannu Puhalaisen mukaan retkeilyn lisääntyminen on johtanut siihen, että kohteissa on alkanut esiintyä jonkin verran retkiraivoa.

– Esimerkiksi pitkospuilla tulee vastaan kuka ohittaa kenetkin -tilanteita. Silloin voi syntyä pientä kärhämää. Retkeillessä pitää muistaa kunnioitus niin toisia ihmisiä kuin myös luontoa kohtaan.

Ulkoilualueen uudistamisella merkittävä vaikutus luontoon

Önkkörin kanava on pituudeltaan kolmesataa metriä ja leveydeltään kuudesta kahdeksaan metriin. Manamansalon-Vuolijoen osakaskunnan puheenjohtaja Timo Hurskainen on ollut aktiivisesti mukana kanavan uudistusprojektissa.

Önkkörin kanavan uudistustyöllä on ollut seutukunnalle valtava merkitys. Ajan saatossa kanavan vesi oli tummunut ja sen laatu heikentynyt. Kunnostustöiden myötä vesistöön on saatu uusi virtaus, jonka vuoksi veden laatu on parantunut. Hurskaisen mukaan tehdyn ruoppaustyön myötä myös ympäristö, linnusto ja pieneliöstö paranevat.

Paikkaa tullaan markkinoimaan yhtenä Kajaanin kulttuurinähtävyytenä. Önkkörin kanavan ulkoilualueella on varauduttu suureenkin väkimäärään ja uusia aktiviteettejä lintutornin lisäksi on suunnitteilla. Alueelle on tulossa muun muassa kalastusopastusta sekä melontaa.

– Tämä on myös hyvä paikka nuorisolle kalastuskulttuurin kehittämiseksi. Mene ja tiedä, jos täällä alkaa viikoittain bussilastillisia käymään, Hurskainen toteaa.

Önkkörin kanavan uudistyössä aktiivisesti mukana ollut Timo Hurskainen kertoo, millainen matkailukohde on kyseessä.

Mikä sinulle on tärkeää valitessa matkakohdetta? Keskustele aiheesta 11.6. kello 23:een saakka.