1. yle.fi
  2. Uutiset

Varusmiehet ottivat sivullisia kiinni Ilmavoimien harjoituksissa Jämsässä – syyttäjä jätti syytteet nostamatta ja moitti harjoitusten järjestelyjä

Varusmiehet sitoivat Patrian työntekijöiden kädet ja pitivät heitä kiinniotettuina monta tuntia. Tutkinnassa ei saatu selville, keneltä kiinniottokäsky tuli.

Kotimaan uutiset
varusmiesten mustia maihinnousukenkiä
Syyttäjän mukaan esitutkinnassa ei ilmennyt todennäköisiä syitä epäillä, että varusmiehet olisivat menetelleet miltään osin vartiopalveluksesta annettujen määräysten tai palvelusvelvollisuutensa vastaisesti. Kuvituskuva.Sara Silvennoinen / Yle

Syyttäjä on jättänyt syytteet nostamatta jutussa, jossa kaksi varusmiestä otti toukokuussa 2018 kiinni kaksi sivullista ihmistä Ilmavoimien harjoituksissa Jämsässä.

Kiinniotetut olivat puolustus- ja ilmailualan konserni Patrian työntekijöitä, jotka olivat menossa työpaikalleen varusmiesten valvoman kulunvalvontapisteen kautta.

Heillä oli yhtiön henkilökortti tai vierailijatunniste, mutta ei harjoituksen johdon myöntämää kulkulupaa harjoitusalueelle.

He eivät myöskään tienneet harjoituksessa käytössä ollutta tunnussanaa.

Syyttäjän mukaan varusmiehet olivat radiolla yhteydessä ylempiin johtoportaisiin, joista tuli käsky ottaa kaksikko kiinni.

Esitutkinnassa ei saatu selville, kuka käskyn antoi.

Varusmiehet muun muassa sitoivat työntekijöiden kädet ja pitivät heitä kiinniotettuina useita tunteja.

Tilanne ratkesi vasta kun Patrian muu henkilökunta tunnisti heidät yhtiön työntekijöiksi.

Sivullisten pääsy alueelle piti estää

Varusmiehiä epäiltiin vartiorikoksesta.

Pääesikunnan mukaan varusmiesten epäiltiin rikkoneen vartiotehtävään liittyviä määräyksiä ottaessaan kaksikon kiinni tietoisina siitä, ettei näillä ollut niin sanottua maalimieskorttia, joka olisi osoittanut heidän kuuluvan harjoitusjoukkoon.

Kummallakaan kiinniotetulla ei ollut asiassa vaatimuksia.

Syyttäjä otti huomioon, että varusmiehiä oli käsketty estämään sivullisten pääsy harjoitusalueelle.

Esitutkinnassa selvisi, että kouluttajat olivat aiemmin antaneet tiukkaakin palautetta ohjeiden vastaisesta tai muutoin leväperäisestä suhtautumisesta harjoitusalueella liikkuviin ihmisiin.

Syyttäjän mukaan esitutkinnassa ei ilmennyt todennäköisiä syitä epäillä, että varusmiehet olisivat menetelleet miltään osin vartiopalveluksesta annettujen määräysten tai palvelusvelvollisuutensa vastaisesti.

Sen sijaan syyttäjä arvosteli sitä, miten harjoituksen toimivaltasuhteet, vastuuhenkilöt paikan päällä sekä näiden dokumentointi ja jäljitettävyys oli järjestetty.

Esimerkiksi viestipäiväkirjaa, josta kiinniottokäskyn antaja ja muu yhteydenpito asiassa olisi selvinnyt, ei ollut tutkinnan käytettävissä.

Syyttäjä Osmo Manninen teki syyttämättäjättämispäätökset helmikuussa.

Lue seuraavaksi