1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. asiakastyytyväisyys

Mehiläinen Länsi-Pohjan asiakastyytyväisyys ennätyskorkealla – moni suosittelisi palvelua tuttavalleen

Yhtiön asiakastyytyväisyyskyselyyn vastaa noin 200 henkilöä viikossa.

asiakastyytyväisyys
Mehiläinen Länsi-Pohja
Mehiläinen Länsi-Pohja mittaa asiakastyytyväisyyttä viikoittain.Karoliina Marttala /Yle

Asiakkaat ovat tyytyväisiä Mehiläinen Länsi-Pohjan palveluihin.

Yhtiön asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS-indeksi nousi kesäkuun alussa ennätykseensä tasolle 76. Mittauksessa lukema voi olla mitä tahansa -100:n ja 100:n väliltä. Yli 50:n lukemaa pidetään erittäin hyvänä tuloksena.

NPS-mittari kertoo, kuinka suuri osa asiakkaista suosittelisi Mehiläinen Länsi-Pohjan palveluita tuttavilleen.

Yhtiön mukaan asiakastyytyväisyys on noussut johdonmukaisesti ensimmäisten kahden vuoden aikana.

– Olemme panostaneet uusiin palvelukanaviin ja etenkin digipalveluihin myös koronatilanteen keskellä. Olemme myös tehneet töitä asiakaslähtöisen palvelukulttuurin eteen, sanoo liiketoimintajohtaja Lasse Männistö yhtiön tiedotteessa.

Männistö kertoo, että Mehiläinen Länsi-Pohja lähettää asiakastyytyväisyyskyselyn satunnaisotannalla noin 900 asiakkaalle viikossa. Vastauksia tulee noin 200.

Mehiläinen Länsi-Pohja vastaa osasta Meri-Lapin alueen erikoissairaanhoitoa sekä Kemin ja Tornion perusterveydenhoidosta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).

Lue seuraavaksi