Brasilian korkein oikeus määräsi terveysministeriön palauttamaan koronatilastoinnin ennalleen kohun jälkeen

Terveysministeriön verkkosivuilta hävisivät viime viikolla yllättäen tiedot koko epidemian ajalta kerätyistä tauti- ja kuolinluvuista alueittain.

Brasilia
Koronauhrien hautausmaa Manausissa, Brasiliassa kuvattuna 2. kesäkuuta.
Koronauhrien hautausmaa Manausissa, Brasiliassa kuvattuna 2. kesäkuuta.Michael Dantas / AFP

Brasilia on palauttanut maan terveysministeriön verkkosivuille (siirryt toiseen palveluun)koronan tartunta- ja kuolintilastot kokonaisuudessaan korkeimman oikeuden antaman päätöksen jälkeen.

Asiasta nousi kohu, kun verkkosivuilta hävisivät viime viikolla yllättäen tiedot koko epidemian ajalta kerätyistä tauti- ja kuolinluvuista alueittain. Riisutuille sivuille jäivät ainoastaan vuorokauden aikana rekisteröidyt kuolemantapaukset, todetut tartunnat ja viruksesta parantuneet.

Koronaviruksen uhkaa toistuvasti vähätellyt oikeistopopulistinen presidentti Jair Bolsonaro perusteli päätöstä sillä, ettei aiemmilla luvuilla olllut mitään merkitystä nykyisen tilanteen kannalta.

Arvostelijoiden mukaan tilastointia muutettiin, koska yhä pahenevasta koronavirusepidemiasta kärsivän Brasilian johto halusi piilottaa todelliset tautiluvut kansalta.

Korkeimman oikeuden tuomarin Alexandre de Moraesin päätöksen myötä sivut on nyt palautettu ennalleen niin, että kumulatiiviset koronaluvut ovat jälleen näkyvissä, kertoo BBC. (siirryt toiseen palveluun)

Brasiliassa on Yhdysvaltojen jälkeen eniten koronatartuntoja maailmassa, kaikkiaan yli 700 000. Yli 37 000 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin. Lukujen arvioidaan olevan todellisuudessa huomattavasti suurempia, sillä testausmahdollisuudet ovat maassa huonolla tolalla.

Bolsonaro on koko pandemian ajan esiintynyt uhmakkaasti joukkokokouksissa ilman hengityssuojainta ja kätellyt sekä halaillut kannattajiaan. Jo kaksi terveysministeriä on eronnut Brasilian hallituksesta presidentin toiminnan vuoksi.

Lue myös:

Koronaviruksen yhä pahemmin koettelema Brasilia alkoi piilotella tilastoja – kaikki vanhat luvut katosivat yllättäen ministeriön sivuilta

Oxfordin yliopiston koronarokotetta aletaan testata Brasiliassa, jossa epidemia kiihtyy

Lähteet: Reuters

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus